Aika jännä..

Edellisen postauksen kuva on -- dägädägädää-- surffilautateline! Kuva on otettu korttelin päästä Eisbachin jokisurffauspaikasta, josta olen kirjoittanut aiemmin. Nyttemmin smurffailu on muuten sallittua, tosin omalla vastuulla. Kuva on otettu syyskuulla kaupan kulmilta, ja veikkaan että smurffi oli varmaan ottanut lautansa kainaloon kaupassa käydessään. Syyskuulla ei vielä kaupunkikuvassa lumilautoja näkynyt, nyt viime kuukauden aikana olen jonkun bongannut Garmischin suunnalla. Mutta tosiaan, tällinki toiminee varmasti oivasti myös lumilauta- tai ehkä jopa pyörätelineenä.

Hohhoijaaa, työnarkomaani ajautui taas tilanteeseen jossa tehdään 12-tuntisia päiviä ja muu aika koomataan. Tällä ja toissaviikolla teen labraa päivät ja illat ja kokoustan aamut, muun ajan kirjoitan. On joo melko kunnianhimoinen aikataulukin mutta minkäs teet, se on nyt painettava. Toistaiseksi fiiliksetkin on pysytelleet manian paremmalla puolella, eli ihan jees!


Kooma-vaiheeseen on viimeaikoina liittynyt TV-dinnerit Ylen Areenasta löytyneiden Pasila-jaksojen kanssa. En voi käsittää miten olen onnistunut vasta nyt tajuamaan sarjan nerokkuuden. Onneksi ei tarvitse töissä puhua suomea, sillä myöhäisherännäisyydessäni puhuisin tai ainakin kiroilisin kuin Repomies. Jumalauta! Aivan mahtavaa settiä. Ja takaisin uutisiin.


Munkkilassa on viime viikon lopulla avattu joulumarkkinoita - niitähän on monta eri puolilla kaupunkia. Avasin viime perjantaina kauden kavereiden kanssa. Pots of Evil on ex-pattien kokoontumisajot yhden Feuerzangenbowlea myyvän kojun tienoilla, ja kuten kuvasta voisi tarkkanäköisempi huomata, kojun nimi ei ole Pots of Evil. Minä en huomannut. No, siellä kuuli taas enemmän englantia kuin saksaa ja oli monta tuttua eri piireistä (no, samaa Toytown-piiriä se toki kyllä on). Mihinkään ei mahtunut liikkumaan, mutta onneksi sentään juomaa julmassa kupissa riitti.

Feuerzangenbowle on jonkun sortin Glühweinia eli glögiä, mutta siihen tiputetaan rommissa uitettua ja liekitettyä sokeria. Sokeripala on joko kupin reunalla liekeissä, tai sitten kojussa on suuri toppa boolimaljan yllä joka vartin välein tuikataan tuleen.

Harmi vaan kun lunta ei vielä näy. Varpaita nipistelevä kylmä keli tuo kyllä joulun tunnelmaa, niin ja se glögi tietysti.

Valehtelijoiden klubi

No niin, täällä ollaan taas!

Blogi on ollut syväjäässä jo monta kuukautta. On ollut paljon ohjelmaa, kyläilijöitä ja töitä tietysti mutta kyllähän tämä vähän noloa on.

Tekosyiden tekosyy on tekninen: nappasin kännykkäkameralla alkusyksystä kuvan jonka halusin tänne tuoda. Sitten ei toiminutkaan USB-liittimet eikä päivittyneet ohjelmat - no, kuva jäi lataamatta tänne ja unohtui.

Tässä se nyt on. Ja mikä se on? Valehtelijoiden klubi saa avata keskustelun.

Wiesen harjassa

Sunnuntaina oikastiin pyöräilyporukan kanssa Theresienwiesenin läpi. Oktoberfestin teltat ovat jo harjakorkeudessa!

Sunnuntai-iltana ei rakennuksella ollut liikettä ja toistaiseksi alueella saa liikkua vapaasti. Juhlien alkuun on 50 päivää (asian voi tarkastaa vaikka täältä). Aika jännä, että kaikki rakennetaan aina kolmen viikon juhlia varten uudestaan.
Tänä vuonna odotan sukulaisia Suomesta festeille juhlimaan enon 5-kymppisiä! Sain pöytävarauksenkin, suurimmasta teltasta viikonloppuna, jee! Liput on jo maksettu, kuponkeja odotetaan saapuvaksi ensi kuussa.

Taustalla Bavaria-patsas

Etualalle tulee huvipuistolaitteet

Tänne mahtuu 6000 ihmistä juhlimaan

Kaikkialla Globetrotterissa

Isartorin kupeeseen on keväällä avattu  ulkoilmaihmisen shoppailutaivas: Globetrotterin liike. Globetrotter on saksalainen ulkoiluliikeketju, jolla on myös hyvä nettikauppa.

Alakerran altaassa voi testata kanootit.



Ylimmässä kerroksessa voi lapset päästää hyppimään seinille (siis sisäpuolella, ei pudotusta vesialtaaseen..)



Tavaroiden esillepano oli onnistunutta

Valtavan kokoisesta kaupasta löytyy melko kattavasti kaikki retkeily- ja urheiluvarusteet mitä ihminen kaipaa. Paikalla oli myös osaavaa ja opastavaa henkilökuntaa, keittimiä oli esillä ja niitä sai testailla, karttoja ja matkakirjoja pienen kirjakaupan verran, Fiskarsin vesurit ja halkomakirveet hyvässä järjestyksessä.

Kaupassa on myös kylmähuone, sekä sadehuone jossa voit testata vaatteiden ominaisuudet.
Bongasin itselleni uuden tuotemerkin vaateosastolta nimeltään Kaikkialla. Viikinkikypärä viittasi skandeihin. Nimestä taas ajattelin että totta, kaikki = alla, nerokasta!

Etsin kotona netistä tietoa. Kaikkialla on kahdeksan eurooppalaisen ulkoiluvaate- yms valmistajan yhteinen merkki. Kertoivat ihan sivuillaan että vaikka "Kaikkialla" on Suomea, ei merkillä ole sinänsä yhteyttä Suomeen tai pohjolaan. Paitsi että nimen tarkoitus sopii ulkoiluvaatteisiin mainiosti.

Kaikkialla -tuotteet on nimetty Ikea-tyyliin; tiedättehän, BEKVÄM-sohva ja niin edelleen, käyttämällä suomalaisia etu- ja paikannimiä. Voit seuraavalla retkellä pukea yllesi Liisa -paidan, Heta takin ja Lotta -housut ja pakata kantamuksesi Esko -reppuun.

Yhtään suomalaista ei tekijätiimissä taatusti ole, eikä suotta jaksettu ketään suomalaista asialla vaivata. Iisakista on tullut Lisakki ja Istosta Isko (molemmat housuja). Mitäs pienistä. Kiinnostavaa minkälaiset nimet ilmeisesti taipuvat yleiseurooppalaisen suuhun parhaiten (tai heidän mielestään parhaiten).

Illan tullen kääriydytään Koli -comfortiin ja levitetään Kevo-makuualusta Etanan pohjalle. Vai takaisiko makeammat unet sittenkin Karhu?

El Mare! Scorchio! Ristorante!

Rooman reissu jatkui seuraavana aamuna taas seminaaritunnelmissa lounaaseen asti. Lento lähti vasta viiden jälkeen, joten saman tutuksi tulleen saksalaisen naisen kanssa hypättiin lentokenttäkuljetukseen ja laitettiin matkalaukut kentälle säilöön (kun ensin oltiin hetki tyhmänä jonotettu - eihän pakaaseja saa chekata kuin kolme tuntia ennen lentoa - doh!). Sitten takso alle ja muisteltiin että mikäs sen rantakaupungin nimi olikaan.. ah olisiko sama kuin lentokenttä; Fiumicino!

Taksikuski oli kiukkuinen kun ampiainen eikä suostunut puhumaan sanaakaan englantia. Laulajan latina ja muut kielet toki auttavan ymmärryksessä ja saatoimme ymmärtää että ko rantakaupunki on etäällä, ei sinne nyt ajeta, ja että mihin sinne. Mihin minä loihe selittämään Mare!! Ristorante!! Vino, Pizza, Mare! käsiä käyttäen, tietysti. Huhhuh.

Ehkä kolmen minuutin ajomatkan jälkeen takso jätti meidät epämääräiselle tielle, todella epämääräisen pitsapuljun eteen. He! Siinä on turisteille pitsaa. Maksoimme tippiä.

Aurinko paistoi ja olimme hyvällä tuulella, joten eikun marssimaan johonkin suuntaan. Kännykän karttoja en tietenkään ollut päivittänyt, mutta eipä hätää, ilmansuunnista suunnilleen tiesimme missä suunnassa meren pitäisi olla. Teimme ensin turhan lenkin asuntoalueella, tai minkä turhan, siellähän oli sievää. Päätimme ottaa uuden yrityksen pohjoiseen ja avot, eiköhän kohta oltu jonkun kanaalin varrella ja meri siinsi etäällä. Maisemaa! Aurinkoa ja merta! Kalastaja-alukset kelluivat ja kanaalin itäpuolella oli kutsuvia kahviloita. Käpsimme aikamme, juttelimme töistä ja muista, joimme espressoa ja vielä kun aikaakin oli, pistäydyimme aivan mahtavaan pieneen viinikauppaan lasilliselle. Kaupan omistaja tilasi meille schaföörin, ja liukkailla audin nahkaistuimilla olikin huomattavasti mukavampaa palata takaisin kentälle.

Olimme yhtä hymyä kun olimme näin oivasti osanneet käyttää iltapäivän. Artikkelit ehtii lukemaan koneessakin.

Montepulciano, nam.

Niin, nyt tätä kirjoittaessa katsoin karttaa. Mehän todella olimme Fiumicinossa. Taksi jätti meidät osoitteeseen 2462 via Portuense, Fiumicino ja sen kun vaikka google mapsiin laittaa, ja "jalkautuu" katunäkymiin, voi reissun tehdä ihan kotikoneellakin. Vai kaukana .. hehe, taisi taksikuskia harmittaa pieni tienesti.

Halpalentoyhtiöiden karjanajo täältä

Rooma kahdessa tunnissa

Munkkilan päivitys oli heikkoa toukokuussa, kun olen ollut enemmän matkalla kuin munkkilassa.  Postaanpa tässä seuraavaksi muutamia reissukuvia.

Roomassa olin parin päivän kokousmatkalla. Kokous pidettiin lentokentän lähellä olleessa järkyttävässä hotellikolossissa, keskellä ei niinku mitään. Illallisen jälkeen hyppäsin parin tutuksi tulleen naisihmisen kanssa hotellibussiin kohti keskustaa. Rooma on nähtävä kun näin lähellä ollaan! Olen ollut viikon Roomassa vuonna 1997 joten kokeneempana ja vanhasta muistista (ja kartan kanssa) toimin matkanjohtajana.

Jo puolen tunnin reippaan bussimatkan jälkeen, puoli yhdentoista aikaan yöllä, ajoimme Vatikaanin ohi (check!) ja saavuimme Piazza dei Tribunalille. Näkymät olivat kuin yläkuvassa, mutta pimeämpää, joten kännykkäkameralla ikustetusta hetkestä ei oikein ole muille jaettavaksi.  Kuva täältä.

Sitten käveltiin kaksi tuntia katuja pitkin ja poikin. Piazza Navona, Pantheon, Fontana di Trevi, johon heitin kolikon ja palaan siis Roomaan vielä, jäätelö, piazza Venetsia ja "Schreibmachine", Trajanuksen pylväs, Forum Romanum, Colosseum. (Check! x n ) Puoli yhdeltä taksin metsästys ja hotellille.

Oli mahtavaa. Keskellä viikkoa kun oltiin liikkeellä ja aiemmin illalla oli satanut, ei liikkeellä ollut kuin vain aluksi joitain turisteja. Trevin suihkulähteellä oli toki tungosta (mutta kukaan ei bailannut, ks kieltokyltti alempana) mutta Severuksen riemukaarta ja foorumia saatiin ihan yksin lämpimässä yössä ihmetellä. Toki vain ulkopuolelta, mutta se ei haittaa. Ihmeelliseltä tuntuu että kivenpalaset ovat kestäneen aikaa ja hupsuja ihmisiä noin kauan.

Pantheon



Nää oli nää jotkut pylväät..

Fontana di Trevi

Kaikki kiva kielletään! :(

Haarukka

Colosseum

Vihdoin salaattia!

Frankfurter Allgemeine julisti jo tiistaina että viimein voi taas saada salaattia, vaan eipä näkynyt edelleenkään Mensan eli henkilökuntaruokalan salaattitiskissä mitään vihreää/punaista/tuoretta. Onneksi vakiosyöttölä kreikkalainen lounaspaikka ei vähästä hätkähdä ja tarjoaa salaatteja kuten ennenkin.

Tosiaan, FAZ on ilmestynyt oveni taakse tämän viikon. Odotan tunnustuksia - kuka sen on tilannut? No ei kai, Kusti lienee tehnyt vain virheen ja jakaa minulle jonkun muun lehden. Eikä se ole kenenkään ystävällisen naapurin kierrättämä hienovarainen huomautus, että koitahan plikka nyt vaan opiskella sitä kieltä, lehti on aivan virgiili. Lehti odottaa aamuvarhaisella jo siististi kynnysmaton vieressä - ei siis postilaatikossa kuten naapureiden lokeroista tursuava paikallinen ykköslehti, Süddeutsche Zeitung.

Harmi vain kun en oikeasti ymmärrä kielestä juuri mitään! Mielestäni ymmärrän jo aika hyvin saksaa, mutta sanomalehtikieli on kertakaikkiaan liian vaikeaa. Lisäksi leiska on aivan kuolettavan tylsä,  tekstiä ihan hirveästi. Krooh.

Tarkkaavainen lukija huomasikin ehkä jo kuvasta että siinähän on rouva Obama. Mitä ihmettä hän ehec-jutun kuvassa tekee, ei käynyt ilmi. Saksanopinnot siis saisi jatkua.

Kurkut pannassa

Olin reippaat 11 päivää Suomessa juhlimassa sekä symposiumissa, eli työmatkalla. Menomatkaa varjosti tuhkapilvi, paluuta EHEC-kohu. Tuhka ehti haitata pohjois-Saksan kenttiä päivän, mutta bakteeriepidemian lähde pysyy edelleen piilossa.

Ensin epäiltiin kurkkuja, sitten luomutilan ituja, mutta viimeisin tieto kertoo ettei iduista saatukaan pöpöä eristettyä ja metsästys syyllisestä jatkuu. Sillävälin ihmiset välttävät kategorisesti kaiken vihreän ja tuoreen syöntiä ja viljelijät parkuvat EUlta apua tappioihin. Rahallinen tappio se kun pääsee tiedoitusvälineissä aina inhimillisen edelle; 22 (vai 23?) ihmistä on jo menettänyt henkensä. Siihen nähden Japanin atomivoimalaonnettomuuden jälkiseuraukset saksalaisten voimaloiden alasajoineen ovat melko epäsuhdassa (ja muutenkin aivan älytöntä) jos minulta kysytään. Mutta takaisin mikrobiologiaan.

Tänään ruokalassa ei ollut tarjolla ensimmäistäkään vihreää evästä. Salaattipöydässä oli vain turvalliset baijerilainen makkarasalaatti (ei sis. salaattia), sillirullat, sekä erilaiset säilykkeistä valmistetut parsa-maissi-papu -sekoitukset. Edes omenoita ei ollut tarjolla, mutta olisiko se ollut sattuma sittenkin. Lisukkeena oli sentään kypsytettyä kesäkurpitsaa. Ja tämä on sentään eteläsaksaa, muutamakin sata kilometriä on välimatkaa eikä täällä ole sairastuneita löytynyt.

Sattuneesta syystä jäi viime viikolla tiedotusvälineiden seuraaminen tavallista vähäisemmälle huomiolle, mutta siinäkin vähässä mitä näin, oli mielestäni puutteita ja tietoa niukasti. Ei ihme, että jäi saksalaiskollegalta (suomalaiset) kurkkusiipaleet lautaselle turkulaisessa ravintolassa. Itse söin toki ahneena kaikki.

Mielenkiinnolla siirrynkin tästä ruokakauppaan. Näinköhän siellä ammottaa tyhjyytään laarit vai ovatko hinnat tippuneet? Ainakin alkuperämaata varmaan syynätään. Vaan mitäs pannaan julistetaan kun ei ole tietoa?

Linnoissa kreivien

Onpa taas aika vierähtänyt. Vietin pidempää pääsiäis+työlomaa Suomessa, käväsin työmatkalla Italiassa sekä huvimatkalla Italiassa ja nyt seuraavaksi suuntaan työmatkalle Hollantiin. Ja muuten olen painanut niska limassa työmaalla, voi tätä hoppua hoppua hoppua ei tule loppua!

Välillä voi kuitenkin hetken hengähtää. Aiemmin mainitut ystäväni täällä ollessaan yöpyivät Oberschleissheimissa, lähellä linnan rakennuksia, vai lieneekö peräti ollut linnaan kuuluva? No, pitihän siellä sitten käydäkin tietysti siinä palatsissa.

Viileät suuret ja valoisat tilat paraatipuolella olivat vaikuttavampia kuin puutarhaan antavat tunkkaisetkin gobeliineilla ja silkkitapeteilla varustetut asuinhuoneet. Porrasaulassa ja sitä seuraava (mielestäni ihan selvä tanssiais-)huoneessa aisti suuret hameet ja puuteroidut peruukit.

Tämän(kin) oluen haluaisit juoda. Osa 4

Celebrator - parasta bockia ikinä.

Ayingerin Celebrator on kerta kaikkiaan parasta tuplabockia mitä rahalla saa. Pehmeä, voimakas, tumma, suklainen, ei maistu alkoholi, ryhdikäs, oluelta maistuva erikoisvahva dobbelbock. Namnam.

Ihastuin jopa siinä määrin, että nyt kännykkääni koristaa soma kännykkäkoru; kuvassakin näkyvä pieni muovivuohi.