Vihdoin salaattia!

Frankfurter Allgemeine julisti jo tiistaina että viimein voi taas saada salaattia, vaan eipä näkynyt edelleenkään Mensan eli henkilökuntaruokalan salaattitiskissä mitään vihreää/punaista/tuoretta. Onneksi vakiosyöttölä kreikkalainen lounaspaikka ei vähästä hätkähdä ja tarjoaa salaatteja kuten ennenkin.

Tosiaan, FAZ on ilmestynyt oveni taakse tämän viikon. Odotan tunnustuksia - kuka sen on tilannut? No ei kai, Kusti lienee tehnyt vain virheen ja jakaa minulle jonkun muun lehden. Eikä se ole kenenkään ystävällisen naapurin kierrättämä hienovarainen huomautus, että koitahan plikka nyt vaan opiskella sitä kieltä, lehti on aivan virgiili. Lehti odottaa aamuvarhaisella jo siististi kynnysmaton vieressä - ei siis postilaatikossa kuten naapureiden lokeroista tursuava paikallinen ykköslehti, Süddeutsche Zeitung.

Harmi vain kun en oikeasti ymmärrä kielestä juuri mitään! Mielestäni ymmärrän jo aika hyvin saksaa, mutta sanomalehtikieli on kertakaikkiaan liian vaikeaa. Lisäksi leiska on aivan kuolettavan tylsä,  tekstiä ihan hirveästi. Krooh.

Tarkkaavainen lukija huomasikin ehkä jo kuvasta että siinähän on rouva Obama. Mitä ihmettä hän ehec-jutun kuvassa tekee, ei käynyt ilmi. Saksanopinnot siis saisi jatkua.

Tag 18 päivittäinen rituaali

Jokapäivänen rituaalini on Helsingin Sanomien ja Ylen sivujen lukeminen netistä. Vieläkin mieluiten hypistelisin jotain lehteä aamuisin aamukahvin kera, mutta alan jo tottua sähköiseen vastineeseen, vaikka se ei tunnukkaan samalta.

Olen huomannut, että Hesarin uutissivu on parempi kuin ylen. Tämä ehkä osittain johtuu siitä, että aloitussivuna on yle.fi, joka heti tärkeimmän uutisen jälkeen kertookin sitten loppusivun verran mitä kivaa tulee telkusta. Suomen televisiosta. Melko turhaa tietoa täällä, kun en ole testiviikon jälkeen ollut tv-kaistan asiakas.

Hesarin sivut ovat muutenkin mainiot. Pidän erityisesti kolumneista, jotka aina haastavat johonkin ajankohtaiseen aiheesen. Kolumnien ja uutistenkin kommenttiosiot taas muistuttavat että mielipiteitä maailmaan mahtuu ja meitä on monelaisia.

Haluan tietysti pysyä perillä siitä mitä Suomessa tapahtuu, mutta vaikka mielestäni suomalaisissa uutisissa on aika hyvin ulkomaan uutisia myös, olen viimeaikoina miettinyt miksi en koittaisi seurata saksalaista keskustelua ja uutisia paremmin. Surkea kielitaito on oikeastaan vain tekosyy, samoin rajallinen aika, kyllä täällä netissä tulee ihan hyvin roikuttua joka päivä vaikka olisi kuinka kiire.

Paikallinen sanomalehti Süddeutsche Zeitung on kyllä ihan jees, on kuvia ja verkkosivutkin ihan kelvot, mutta jotenkin sekavat. Itse lehteä lukiessa minun on vaikea välillä hahmottaa (parempi saksan taito voisi auttaa..) mitkä artikkelit ovat toimitettuja juttuja, mitkä uutisia. Ja verrataanpa miten uutiset ja artikkelit on jaoteltu nettisivuilla: politiikka, talous, raha, kulttuuri, urheilu, elämä, München&lähiseutu, Baijeri, media, "digital", auto, tiede, panorama (kuvat), matkailu. Vastaava lista Hesarista: Etusivu, uutiset, kulttuuri, viihde, urheilu, keskustelu, blogit, Oma elämä, autot, ruoka, Nyt, matka, oma kaupunki, kauppa, TV. Onhan noissa eroa. Hesari vaikuttaa melko hömpältä, ja saksalainen taas kovin kuivalta ja raha-orientoituneelta. Mutta Viiviä ja Wagneria ei voita mikään, aivan mahtavaa että se on ilmaiseksi netissä luettavissa.

Olen viime viikolla pohtinut paljon integraatiota. Olen ollut täällä jo yhdeksän kuukautta, mutta kielitaito on surkea, en seuraa saksan televisiota tai uutisia kuin vähän, minulla on vain pari saksalaista ystävää ja vietän vapaa-aikani lähinnä muiden ulkomaalaisten kanssa. Ja luen kotimaan uutiset. Miten eroan tässä suhteessa stereotyyppisestä maahanmuuttajasta? Minulla on kuitenkin kaikki avut osallistua ja lukea, kuinka hankalaa se mahtaa olla niille, joilla on asiat huonommin?

Pakko vielä avautua tästä sopeutumisesta. Olin edellisviikonloppuna Italiassa harrastamassa amerikkalaisten tuttavien luona. Nämä ovat kaikki läheisissä armeijan tukikohdissa töissä olevia nuoria aikuisia, osa lyhyellä toiset pidemmällä komennuksella, insinöörejä, hoitajia, lakimiesten avustajia, ja kai siellä joku ihan perus sotilaskin oli, ehkä. Aamupalapyödässä (amerikkalaista pekonia, munia, paistovalmiita muffinsseja) ihmettelin ääneen amerikkalaista maitopurkkia, että ihanko tämä on tosiaan jenkkilästä tänne rahdattu. Kyllä, tukikohdissa on K-mart, josta kaikki ostavat elintarvikkeensa. On kuulemma niin paljon halvempaa. Minä äimistelin että kyllähän se on kiva että löytää tuttuja tuotteita, mutta että tuoretuotteetkin? Eikö se nyt ole jo ekologisestikin hieman arvelluttavaa lentorahtina niitä roudata. Isännät valistivat minua eroista maidon pastoroinnissa ja mikrobeissa, johon minä että ettekös te syö ravintoloissakin täällä, kyllähän siihen tottuu. Siihen sain vastaukseksi että me ollaan tällaisia hemmoteltuja amerikkalaisia, ja älysin vihdoin sulkea suuni toteamalla lopuksi että kyllähän se on armeijassa tärkeää että ei tarvitse vastavaivoista kärsiä.

Mutta voi hyvänen jestas sentään. Ymmärrän että Afganistaniin joukoille tuodaan turvalliset muonat, ja luodaan vaikutelma tutusta ja turvallisesta, mutta että pohjois-Italiassa? Ilmeisesti tukikohta lienee aina tukikohta, oli se missä vain, se on pala amerikkaa, eikä integraatio ympärillä olevaan ole suotavaa. Tämä väki ei todellakaan vapaa-ajallaan ryntäile pisin Italiaa nähtävyyksien tai edes hyvän ruuan ja viinin perässä, vaan pysyy omassa porukassa amerikkalaisia elokuvia katsellen ja amerikkalaista frozen foodia mussuttaen.

Oli avartava reissu tutustua tähän joukkoon. He olivat kyllä hurjan ystävällisiä ja rentoja, mukavaa seuraa, vaikka oltiinkin joissain asioissa aivan eri maailmoista. Tekee hyvää pitää silmät ja korvat auki, lukea mitä muualla, tai vaikka ihan vaan suomessakin ajatellaan. Meitä on moneen junaan.

Ja toiset jää asemalle. Loppukevennykseksi vielä kemikaalihysteriaa Hesarin uutisen kommenttipalstalla (mahtiotsikko, muuten!)

Tutkijat: Ostoskuittien muovimyrkky bisfenoli-A imeytyy ihon läpi


Kommentin otsikko: Entäs ihovoiteet
nimim. Miettikää vähän kirj 07.11.2010 18:51
Ja tämä vain kassakuittien pitämisestä kädessä. Ajatelkaa sitten, mitä kaikkia aineita ihovoiteet sisältävät! Nehän oikein hierotaan ihoon. Myös pienten vauvojen ihoon. Ja lääkäritkin joskus oikein käskevät käyttämään.


Joopa. Vielä riittää tässä tutkijoilla (ja toimittajilla) työsarkaa.

Tag 11 - jokin kirja. jonka aiot lukea ensi kuussa

Se on nyt sillälailla, että Frau Dr:n on tosiaan jatkettava Saksan opintojaan. A1-tasolla ei pitkälle pääse. Passiivinen kielitaitoni on kohentunut kyllä, pystyin toissapäivänä seuraamaan sujuvasti työkavereiden keskustelua täydellisen munasalaatin metsästyksestä. Siinä kuulema ei ole kertojan mukaan parsaa. Tajusin vasta nyt että totta tosiaan, minun melko useinkin syömässäni munasalaatissa on parsaa, ja se on mielestäni silti oikein hyvää, mutta koska aktiivinen kielitaitoni on jäässä, en sanonut mitään. Kuukausia sitten on menty jo ohi siitä vaiheesta että kaverit jaksaisivat alvariinsa puhua englantia kun ollaan isolla porukalla lounaalla. Mikäs siinä, minä kuuntelen sujuvasti.

Mutta niistä opinnoista. Työnantaja tarjoaa mahdollisuutta ilmaisiin kursseihin. Aloitan joko online-kurssin tai yritän löytää itselleni ja aikatauluhin sopivan ryhmän. Mieluiten valitsisin jälkimmäisen, sosiaalinen paine ja aikataulupakko on paras motiivi.

Kirja jonka aion lukea ensi kuussa on saksan A2 tason alkeiskurssi. Näin on. Jawohl.

Jag bor här i nähe

Kielipäästä päivää.

Puhuin tänään ruotsia samaan kahvilanpöytään sattuneen turistin kanssa. Olipa melkoista sekakieltä. Ihmeen hyvin tuli selvitettyä suositeltavat baijerilaisravintolat ja näkemisen arvoiset paikat. Mutta saksa meinasi väkisin puskea pintaan, oli sana sitten samanlainen (kuten otsikon nära - nähe, tosin rakenne taisi sekottua saksan kanssa) tai ihan eri kuuloinen (kanske - vielleicht). Turismo osasi kuitenkin jonkinverran saksaa itsekin ja kommunikointi onnistui vain vähän kompuroiden. Mutta hyvä että en sortunut englantiin, vaikka ruotsi on pahassa syväruosteessa. Tokko koskaan kovin rullaavaa ollutkaan. Englanti taas alkaa vaikuttamaan jo suomeenkin, varsinkin väsyneenä.

Mutta koska saksa tosiaan "kuplii pinnan alla", päätin taas tarttua niskasta ja käyttää tovin kielen opiskeluun. Mitäpä sitä muutakaan sadepäivänä. Es nieselt.

Riikan lentokentältä löysin viimein etsimäni yksinkertaista saksaa viljelevän aikakausilehden, Deutsch perfect -aviisin. Tänään sen avasin, ja kuinka ollakkaan, sehän on aivan täysipainoinen kielikurssi. Tekstejä on kolmessa vaikeusluokassa, sanastoa selvitetty sivun reunassa, harjoituksia löytyy lehdestä ja netistä, missä voi myös kuunnella tekstejä.

Nettisivulla on hurjasti muutakin materiaalia, ja siellä voi myös tehdä pienen testin mille tasolle kuuluu. Sain 9 oikein (veikattua) kahdestakymmenestä. Alimmalla A2 tasolla mennään, mutta eipä niitä opintojakaan ole sen pidemmälle tehty. Mutta ihan hyvin, passiivinen kielitaitoni on varmasti parantunutkin. Töissä vaan en kyllä puhu saksaa kuin hyvät huomenet ja kiitokset.

Talouteni saksankielinen kirjallisuus on melko suppeaa, ja käsittää kuvan opusten lisäksi Ikean sekä Karen katalogit (linkki kannattaa tsekata!) ja yhden opperakäsikirjan. Keskenjäänyt saksan jatkokurssin kirja on saanut maata rauhassa kirjapinossa. Sen sijaan mainio 101 prepositiota auf deutsch sekä Sujuvaa matkaa saksaksi on moneen kertaan avattu.

Ehdottomasti eniten olen lukenut kuvan Mit Bahn und Bus in die Münchener Berge -opasta, jossa on nelisenkymmentä reittiä karttoineen lähiseuduilta. Kaikkiin pääsee julkisilla, osa päiväretkiä, ja mukana on muutama kahden päivän retkikin. Tänään investoin kokonaiset 5 euroa alppikukkaoppaaseen. Sieltä löytyi ainakin Trollius europaeus (rauhoitettu), eli kotoinen kullero, joka on täällä peikkokukka. Muut kukat täytyy varmistaa lapin kukkaoppaasta, samoja lajeja tai rinnakkaislajeja löytyy.

Mutta nyt pitäisi vaan sitten lähteä sinne vuorille! Näillä keleillä en kyllä lähde minnekään. Tai ehkä lähireiteille kuntoa kohottamaan, kuvan kolmannen oppaan karttojen kanssa.

Uran huipulla

Tänään on saavutettu se piste, josta en voi enää tässä maassa ylemmäksi edetä.

En käynyt Saksan korkeimmalla huipulla, koska sinne ei talvisin muitakaan hulluja päästetä liukumaan jyrkänteeltä alas, mutta viereisellä näköalatasanteella kylläkin, joka on muutaman metrin alempana. Päivän lukema lienee 2952 tai 2962 miinus ne pari metriä. Ja luultavasti tämä ennätys jää voimaan, sillä viimeinen kiipeäminen pienelle äkkijyrkälle töppäreelle ei kuulu laakso-ihmisen mielipuuhiin edes vaikka luultavasti palaan paikalle myös kesäkelillä.

Urani huipulla oli hyytävää. Pakkaslukemilla mentiin -5, aurinko tosin paistoi mutta ei tuulen takia siellä ylhäällä lämmittänyt. Näkyvyys oli kohtalaisen hyvä.

Matka Saksan huipulle Zugspitzelle alkoi aamuseitsemältä Munkkilan Hbf:lta. Der Garmischer Ski-express oli tullut jo edellisellä kerralla tutuksi. Nyt jatkoimme Garmischista matkaamme pienellä hammasratasjunalla, Zugspitzbahnilla, ylös vuorenrinnettä, vuoren sisään ja viimein hohtaville hangille. Oli mahtavaa! Jos muuten katsoit tuon edellisen videolinkin, pääset käsitykseen miten helppoa saksan kieli näillä nurkilla on. Ihan tosi helppoa! Ärrän saa lausua suomalaisittain!

Epäselväksi jäi, laskettelimmeko Baijerin vai Tirolin puolella, kumpikin näyttää omineen jäätiköllä olevan, tai oikeammin, ylätasangolla olevan pienehkön laskettelukeskuksen. Maiden raja kulkee huipulla, mutta mihin suuntaan, sitä ei oltu merkitty. Mitäs suotta. Jäätikkö on nykyään kutistunut olemattomiin. Tänä vuonna lunta oli myös todella vähän, vain 2,9m, kun viime vuonna tähän aikaan kuulemma yli 5m.

Rinteet olivat mainiossa kunnossa, ja yritin opetella loivemmissa rinteissä karvausta. Kuvat paljastivat tosin että aika kasarikuningattarena sitä vielä tullaan, jalat yhdessä. Voisiko Mikko Alatalo päivittää taikanappula-oppinsa tälle vuosituhannelle ja tehdä kivan videon?

Pikainen lounassämpylä nautittiin alppivariksia vai mitäliekorppeja väistellen. Mokomat linnut! Rinteissä räpeltäjiä ei ollut onneksi kovin paljoa, eikä kaljakuppiloita ollut liiemmin.

Iltapäivän lopuksi palautimme vuokravälineet ja kiipesimme Seilbahnilla (köysiradalla) ylös vuoren huipulle. Alas tulimme myös tyyliin sardiinit purkissa. Lähes kuten tässä videossa, mutta Saksan puolelle, Eibseelle, ja siitä eteenpäin taas junalla.

Frau Mausin naama paloi, tai ainakin ahavoitui. Minä läträsin enemmän rasvaa, mutta kyllä kihelmöi. Ja päivän parin päästä huomataan, että löytyiko uusia lihaksia jälleen. Kyllä oli kiva reissu!

Kampaamossa

Kävin viime viikolla kampaajalla. Letti oli päässyt kasvamaan hallitsemattomasti ja olin lähdössä työreissuun joten paransin olotilaani ja kuontaloa ex tempore kampaamoreissulla.

Lähellä työpaikkaa on kampaamo joka on iltakymmeneen asti auki, eli sopii 8-8 työrytmiini ja sieltä voi hyvällä tuurilla saada ajan samantien. Aloitin keskustelun saksaksi, koska tosiaan pitäisi oppia kieltä kun kerran täällä asuu. Ehkä kolmannen lauseen jälkeen vaihdoimme englantiin ja ymmärsimme toisiamme huomattavasti paremmin.

Kaikki sujui hyvin, päähieronta pesun yhteydessä tuli tarpeeseen, sain teemukin käteeni ja hiukset lyhenivät rivakalla tahdilla, ja sitten seuraava kysymys oli kertakaikkisen vaikea ymmärtää. Minä ymmärsin sen niin, että kampaaja kysyi että haluanko lähteä märällä tukalla kotiin ja kuivata itse, jolloin hinta olisi halvempi, vai föönaako hän. Myös "wanna blow up yourself" ja sen variaatiot melkein pistivät naurattamaan, mutta pääsimme yhteisymmärrykseen että en halua maksaa ekstraa. Olin tekemässä lähtöä, kun tädin piti liki kädestä pitäen näyttää, että eikun tässä olisi tämä fööni, että ihan help yourself vaan. Ja taas nauratti (saatoin olla hieman väsynyt). Täti palasi muotoilemaan fledan kun olin ensin kuivannut itse tukan.

Kaikkeen sitä voikin kompastua. Pientähän tämä. Eikä muuten kestänyt kauaa, 35min, 35 euroa ja olin kovin tyydytetty. Siis tyytyväinen.

Kampaamosta ulos astuessa saatoin hieman heilauttaa hiuksia kun vastaankävelevä miekkonen kommentoi että wau! onpa hieno tukka (ihan tavallinen se oli..), hyvää työtä näemmä tekevät tuolla! Ja protestoi vielä että miksi ihmeessä pilaan sen laittamalla pyöräilykypärän päähän.

Mikä lie, kylähullu. ;)