maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kurkut pannassa

Olin reippaat 11 päivää Suomessa juhlimassa sekä symposiumissa, eli työmatkalla. Menomatkaa varjosti tuhkapilvi, paluuta EHEC-kohu. Tuhka ehti haitata pohjois-Saksan kenttiä päivän, mutta bakteeriepidemian lähde pysyy edelleen piilossa.

Ensin epäiltiin kurkkuja, sitten luomutilan ituja, mutta viimeisin tieto kertoo ettei iduista saatukaan pöpöä eristettyä ja metsästys syyllisestä jatkuu. Sillävälin ihmiset välttävät kategorisesti kaiken vihreän ja tuoreen syöntiä ja viljelijät parkuvat EUlta apua tappioihin. Rahallinen tappio se kun pääsee tiedoitusvälineissä aina inhimillisen edelle; 22 (vai 23?) ihmistä on jo menettänyt henkensä. Siihen nähden Japanin atomivoimalaonnettomuuden jälkiseuraukset saksalaisten voimaloiden alasajoineen ovat melko epäsuhdassa (ja muutenkin aivan älytöntä) jos minulta kysytään. Mutta takaisin mikrobiologiaan.

Tänään ruokalassa ei ollut tarjolla ensimmäistäkään vihreää evästä. Salaattipöydässä oli vain turvalliset baijerilainen makkarasalaatti (ei sis. salaattia), sillirullat, sekä erilaiset säilykkeistä valmistetut parsa-maissi-papu -sekoitukset. Edes omenoita ei ollut tarjolla, mutta olisiko se ollut sattuma sittenkin. Lisukkeena oli sentään kypsytettyä kesäkurpitsaa. Ja tämä on sentään eteläsaksaa, muutamakin sata kilometriä on välimatkaa eikä täällä ole sairastuneita löytynyt.

Sattuneesta syystä jäi viime viikolla tiedotusvälineiden seuraaminen tavallista vähäisemmälle huomiolle, mutta siinäkin vähässä mitä näin, oli mielestäni puutteita ja tietoa niukasti. Ei ihme, että jäi saksalaiskollegalta (suomalaiset) kurkkusiipaleet lautaselle turkulaisessa ravintolassa. Itse söin toki ahneena kaikki.

Mielenkiinnolla siirrynkin tästä ruokakauppaan. Näinköhän siellä ammottaa tyhjyytään laarit vai ovatko hinnat tippuneet? Ainakin alkuperämaata varmaan syynätään. Vaan mitäs pannaan julistetaan kun ei ole tietoa?

1 kommentti:

FrauMaus kirjoitti...

FrauMaus on syönyt Berliinissä hyvällä ruokahalulla salaattia, tomaattia ja kurkkua... Niitä löytyy ravintoloista ja kaupasta ihan normaalisti. Ainoastaan ituhylly oli tyhjä, kun Rewessä kävin tiistaina. Täällä ei tautia pitäisi olla, joten en ole rajoittanut syömisiäni.