tiistai 9. helmikuuta 2010

Suomalaisia bongattu keskikaupungilla

Tiedän, että tässä kaupungissa asuu paljonkin suomalaisia, mutta minun reitille eivät vielä ole osuneet, tai sitten heitä ei vain heti tunnista. Kävin eilen keskustassa kaupoilla ja vartin sisään kuulin kahdesti suomea. Ääntely on siis tässä lajintunnistuksessa olennainen osa. Itse koristaudun Marimekon laukulla (kiitos toverit!) ja luultavasti liian lyhyillä farkunlahkeilla, jotta ainakin ruotsalaiset kanssakulkijat tunnistaisivat minut.

Juttelin metroa odotellessa tytöiltä, että onko suomalaisilla tapaamisia tai muuta yhteistä agendaa. Jo vain! Irlantilaisbaarissa kuukauden ensimmäinen torstai, ja kyseinen kapakka on sopivasti työpaikan lähellä. Taidan mennä, yhteyksistä ei koskaan ole haittaa.

Muuten saksassa elävien suomalaisten henkireikä ja sinne muuttavien pelastus on tämä nettisivusto, josta löytää kaiken tarvittavan tiedon ja vähän enemmänkin.

http://www.suomalaiset.de

Nyt olen myöhässä (tapani mukaan) luennolta. Mutta onneksi se on karnevaaliluento. Eli pseudoaiheesta, ihan tosissaan. Kuulostaa Kanskemaisen tutulta, odotan innolla!

4 kommenttia:

dasMaus kirjoitti...

Terveisiä täältä pohjoisesta :)

I kirjoitti...

Kiitos, samoin terveisiä hiirelle, veikkaan rouva? hiirtä? Hitsi, kun voi olla nimimerkit vaikeita. :)

Lompsan luupää kirjoitti...

Kyllä suomalainen aina suomalaisen tunnistaa. Täytyy todeta, että Tukholmassa mekin saatiin parhaimmat ja kestävimmät kaveruussuhteet (yllätys-yllätys) suomalaisista, joiden kanssa vieläkin ollaan tekemisissä. Eli mukaan Suomi-geimeihin vaan!

Oikein paljon terveisiä meiltä kaikilta!

dasMaus kirjoitti...

dasMaus ei ole rouva, mutta on Frau. Katsotaan, koska keksit varmasti kuka olen :).