Joulupukki matkaan jo käy

Pakkasin joululahjat rinkkaan. Eipä sitten tarvitse ottaa näemmä vaatteita tm turhaa mukaan joululomalle...

Mielestäni tänä vuonna oikein panostin pienikokoisten ja kevyiden lahjojen hankintaan. Osa lahjoista jopa odottaa Prismassa tai ovat printtausta vailla.

No, hyvä että en sentään sortunut näihin ihanuuksiin. Sulo jääkarhu ja hassut puolimetriset pähkinänsärkijät saivat jäädä kaupan ikkunaan odottamaan muita ostajia.

Olin toissaviikolla laulamassa joululauluja markkinoilla. Toytownin kuorolla ja orkesterilla oli avoin kutsu laulamaan (Christmas carolling) ja liityin pieneen joukkoon mukaan vaikken kuorolaisia tunnekaan. Yllättäin mukana oli pari tuttua hash-porukoista.

Oli ihana laulaa! Non-vista / primavistalla loikkasin sopraanoon. Tuli ihan julmetun kylmä, mutta se kuuluu asiaan. Välillä lämmiteltiin Glüweinilla.

Toytownin kuoro ei ole ainoa ex-pat kuoro, myös ruotsalaisilla on omansa. Minä vielä jahkaan kuoroon liittymistä, kun siihen pitää sitten sitoutua. Olen jo henkisesti yrittäytynyt asennoitua siihen, että maailman parhaan viiteryhmän, saati traktorienergian kaltaista joukkiota ei tule vastaan, mutta josko joku kiva kuitenkin. Mieluiten saksankielinen, niin saisi harjoitella sitäkin.

Vielä päivä töitä ja sitten Suomeen! Ihanaa!

Tag 21 - jokin epälooginen asia jota ajattelet tai teet

Minulla ei ole täällä saksassa telkkaria. Telkkaria katsomalla voisi varmasti oppia nopeasti kieltä ja kulttuuria. Mutta kun ne dubbaavat kaikki ulkomaalaiset sarjat saksaksi!

Minun logiikalla tämä asia menee näin: en halua hermostua ja ryhtyä inhoamaan koko saksan kieltä, joten on parempi että ei tarvitse avata sitä töllöä lainkaan.

Jos ei mennyt perille, voi tästä esimerkkinä katsoa vaikkapa miltä kuulostaa Frendit saksaksi. Ross erityisesti kuulostaa todella väärältä. Ei näin!

Tag 20 - esineitä/asioita joita sängyssäsi on

Aaahaahaaa.. tämä lista eikun parantaa kuin sika juoksua.

Mutta kuulkaas! Minulla on tähän oikein kuvamateriaalia.

Vuokrasin asunnon kalustettuna. Diiliin kuuluu jumalattoman painava ja kehno sänky, joka lienee joskus ollut jollakin mekanismilla johonkin suuntaan liikkuva.
Ihmettelin aluksi että onpa kamalan pehmeä. Ehkä kolmannen kerran reunalle istahtaessa sänky meni kuopalle.

Syy löytyi patjan alta. Edellinen vuokralainen oli irroitellut pohjalaudat irti nauhakiinnityksistä. Sillä konstilla saa toki sängystä pehmeämmän, mutta joka suuntaan liikkuvat laudat eivät pysy ohuilla reunakannattimillaan.

Oli melkoinen homma pujotella kaikki ahtaisiin koloihinsa nauhan sisään, tuhersin sitä yhden iltapäivän. Sänky on edelleen liian pehmeä, pitää hirveää meteliä ja laudat paukahtelevat pois reunoiltaan. Laiska kun olen, en ole jaksanut vuokraemännältä vaatia uutta sänkyä tilalle.

Saksassa kun ostaa sängyn, pitää rungon lisäksi ostaa paitsi patja, myös tuo säleikkö, Lattenroste. Esimerkkejä vaikkapa täältä.

Tag 19 - 5 asiaa joista pidät itsestäsi

Paljastusten 35 päivää on venynyt paljastusten syyslukukaudeksi. Ja kuten aiemmin, yritän kirjoittaa näistä aiheista jotenkin Saksaan liittyen. Tämä tämänkertainen on erityisen vaikea aihe, itsekriittisyys kun on kaikilla aloilla ollut kasvava trendi, mistä lie johtuu.

Mutta jospa otetaan ulkosuomaisuus tähän teemaksi. Mistä asioista olen mielestäni selvinnyt kiitettävästi tämän vuoden aikana?

1. Be the new girl. Näin neuvoi amerikkalaisystäväni. Kun muutat uuteen kaupunkiin, ota siitä kaikki irti. Tutustu ihmisiin, ole kiinnostunut ja kiinnostava, hullu ja hassu, oma itsesi, kun kenelläkään ei muutenkaan ole mitään ennakkoluuloja sinusta. Tätä tekniikkaa olen toteuttanut töissä (no, vähemmän olen ehkä ollut hassu) sekä varsinkin vapaa-ajalla. Hauskaa on ollut, kavereita löytynyt.

2. Ikävä sinne missä ei ole on väistämätöntä, mutta välimatka on suhteellinen käsite. Isäni sanoi alkuvuodesta, että he tietävät nykyään minun kuulumiset paremmin kuin aiemmin, kun tulee soiteltua Skypellä. Perhe on minulle tärkeä eikä välimatka sitä mihinkään muuta. Hyvin olen mielestäni pärjännyt tässä.

3. Aina ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana. Olen oppinut relaamaan. En tee kerrassaan mitään, roikun netissä tai lojun. Yleensä en tunne siitä edes huonoa omaatuntoa. Varsinkin ensimmäisen kuukauden aikana nukuin todella paljon, ja otin rennosti. Kyllä se ressi tulee silti, mutta jospa vaikka välttyisi pahemmalta.

Onpa hankala keksiä positiivisia asioita. Hö!

4. Ymmärrän saksaa koko ajan paremmin. Ei siitä enempää ettei mene miinuspuolelle.

5. Olen tyytyväinen että osasin tehdä näin loistavan valinnan tulla Munkkilaan. Tämä on ihan maailman paras kaupunki!

Hehkuviinihehkutus

´

Nyt on Glüchweinin eli hehkuviinin aika!
Joulumarkkinoiden ehdoton hitti on Glühwein -kojut, niille tullaan töiden jälkeen notkumaan ja ystäviä tapaamaan.

Juoma on paitsi lämmintä, myös melko lailla alkoholia sisältävää. Kaupasta ostamassani pullossa (1litra 1,85€) on alkoholia 10%. Kinderpunch eli lasten glögi on alkoholitonta, ja ainakin niissä paikoissa missä olen sitä maistanut, myös melko mautonta. 

Suomalaisesta glögistä poiketen tämä maistuu enemmän viiniltä ja vähemmän piparimausteilta. Röhniä ei sekaan laiteta.

Lauantaina sain tosin Bogenhausenin joulumarkkinoilla marjaisaa hehkuviiniä, joka oli oikein hyvää ja maistui .. no, glögiltä. Jotkut lorauttavat juoman sekaan (maksua vastaan) rommia tai muuta tuiketta. 

Normaalihinta mukilliselle on 3 tai 3,50 € sekä mukipantti päälle. Osa mukeista on oikeinkin hauskan näköisiä vuosikertamukeja, mitkä soveltuvat mainosti matkamuistoksi.

Kyläilijöitä ja öisiä salakuvia

Jäsen S napapiiriltä oli tässä taannoin kylässä pitkän viikonlopun, mukanaan pikku-S, ikää 4kk. Vierailu sujui oikein mukavasti.

Liikuimme julkisilla, ja vaunujen kanssa liikkuessa tuli tutustuttua S-ja U-juna-asemien hisseihin. Niitä kun ei normaalisti käytä, niin olivat välillä vähän piilossa. Ostbahnhoffilla ei U-maanalaiseen mennessä sattunut hissi silmään, ja kun liukuportaatkin oli rikki päästiin kantohommiin. Muuten liikkuminen oli yllättävän helppoa.

Kävimme pyörähtämässä ruuhkaisella Tollwood-talvimarkkinoilla. Voisin postata siitä ihan erikseen, mutta täältä löytyy tietoa mitä kaikkea tapahtumaa siellä on, koko joulukuun ajan. Tänä viikonloppuna olisi näemmä suomalaista uutta sirkustaidetta tarjolla.

Sunnuntaina teimme pyöräretken yhdessä Toytownin sunnuntaipyöräilijöiden kanssa. Keli oli raikas ja luntakin vähän maassa, mutta pidimme ensimmäisen tauon jo noin 6km pyöräilyn jälkeen ja lounasta nautittiin hartaasti. Kilometrejä kertyi silti todellisesta sunnuntaipyöräilystä 32, jotka pikku-S taittoi villaan kääriytyneenä turvakaukalossaan pyöräkärryssä. Avulias pyöräilytuttavani lainasi S:lle pyörää ja kärryä, rahtasi ne mukanaan ynnä vaimonsa sekä kaksi nuorinta lastaan sekä pari tandemia. Tämän miehen autotallista löytyy siis useammallekin tulevalle vieraalle lainapyörä jos tarvitaan.

Maanantaina minun piti mennä töihin, ja S&S kiersivät joulumarkkinoita. Alunperin tarkoitus olisi ollut käydä myös museossa, mutta maanantaisin moni museo on kiinni. No, markkinoilla, kirjakaupassa ja urheilukaupoissa vierähti aika hyvin ja liityin vielä iltapäivällä seuraan. Illallista söimme jo edellisten lapsivieraiden kanssa testaamassani mainiossa olutravintolassa, Schneider-Weissen Weisses Bräuhausissa Talissa. Alkoholiton vehnäolut oli hyvin maittavaa ja makkaralautanen runsas.

 Ja mitä ihania tuliaisia Suomesta sainkaan! Päivän Hesari ja Tusari, pari Annaa ja Imagea sekä iik ääk, 7 päivää. Jos tulee liian kova ikävä Suomeen, niin pieni selailu jälkimmäistä riittää taas palauttamaan realiteetit kohdalleen. :) Voihan öiset salakuvat sentään.

Suomulle maja rauhaisin

No mitkäs ne nämä ovat?

Suomupohjathan ne.

Ällistys oli melkoinen kun katsastimme jäsen S:n kanssa Munkkilan toiseksi suurimman urheiluliikkeen hiihtovarustevalikoiman.

Siis nyt puhutaan ainoasta oikeasta hiihdosta, eli maastohiihdosta, jota täällä Nordic Ski:ksi  tai Langlaufiksi kutsutaan.

Perinteisen eli Classic tyylin suksia oli rivissä kaikilta isoilta merkeiltä, mutta mitämitä. Kaikissa suomut pitoalueella. Kaikissa.

Nämähän ei siis ole niitä nanosuksia, joista kouhkataan, ne käsittääkseni näyttävät sileiltä pohjasta. Nämä ovat ihan peruskamaa mitä lasten suksissa on totuttu näkemään. Ja hassun pyöreät päistään, Voi hyvänen aika.

Olin viime sunnuntaina Lenggriesissä hiihtämässä ulkomaalaisporukalla, mukana useita jotka olivat suksilla ensimmäistä kertaa. Aloitteleville latujen tallaajille tuollainen luistamaton ja taatusti pitävä suksi on tietysti paikallaan. Muutaman kerran hiihtäneille kavereille yritin opettaa potkua ja liukua, mutta nollakelillä ei kovin hurjaa luistoa noilla varmaankaan voi saada. Jäisellä kelillä rohisevat.

Omat sukset ovat vielä Suomessa, joten vuokrasin luistelusukset (17€). Suksien kunnosta kertoo se, että ensimmäisen kilometrin jälkeen pystyin varsin vaivatta demoamaan perinteisen potkua tasaisella, ja vitosen kohdalla luistelu-uran päätyttyä olikin ihan melko luontevaa vaihtaa pertsaan. Takalenkiltä palattua vedin kiukulla vielä luistelua ja totesin että se ei kyllä silti taida olla mun laji. Pertsa on parasta.

Lengrries on siitä kiva paikka että sinne pääsee helposti junalla. Latuja kiertää laaksossa ja niitä oli jo auki, vaikka lunta oli vain 15cm. Seudun latukartat ja avoimet ladut löytyvät tältä sivulta (kartat ensimmäisessä pdf:ssä).

Nyt fööni-ilmiö ja vesisade on sulattanut kaikki lumet parissa päivässä. Eilen Münchenissä oli parhaimmillaan +14. Huomenna pitäisi taas saada lunta, josko taas pääsisi rauhaisaan joulutunnelmaan näistä keväisistä lukemista.

St Nikolaus ja knihti

Hyvää pyhän Nikolauksen päivää!

Joulukuun kuudes on Saksan lasten odottama päivä. Silloin saapuu St. Nikolaus, täyttää edellisenä yönä ulos jätetyn kengän namuilla, ja vierailee varsinaisena päivänä kouluissa ja päiväkodeissa.

Nikolaus tietää oletko ollut tuhma vai kiltti, ja muistuttaa että vielä on aikaa parantaa tapansa ennen joulun lapsen tuloa.

Jouluna lahjoja ei tuo joulupukki vaan joulun lapsi Christkindl tai jotenkin näin minulle saksalaiset tuttavat asiaa selvittivät.

Tuhmat lapset pelkäävät joulupukin eikun siis St. Nikolauksen knihtiä Knecht Ruprechtia, jota myös täällä päin Krampukseksi kutsutaan. Krampus on kyllä huomattavasti pelottavampi pukin pikku apuri, joka jättää vanhemmille risun jos lapset ovat olleet tuhmia. Obertsdorfissa vastaavaa virkaa toimittavat der Wilde Mann eli villit miehet.

Joulu- eikun Nikolaukseen törmäsin 5.12. junamatkalla Alpeilta takaisin Müncheniin. Kaikki matkustajat saivat Lebkuchenin eli piparin tapaisen keksin.

Villit miehet pelottelivat naisia ja lapsia Munkkilan lentokentällä viikko sitten, josta kuva. Sisäpihalla on pienet joulumarkkinat.

Tämäkin St Nikolaus - Sinterklaas - Santa Claus -metamorfoosi oli minulle tuntematon. Martti Lutheria saadaan kiittää tästäkin että joulua vietetään siinä muodossa kun nyt sen tunnemme.

Niin ja tietenkin: hyvää itsenäisyyspäivää!

Talvi tuli

Reilu viikko sitten näytti työmatkalla tältä. Miehenkokoiset lehtikasat kutsuivat hyppimään.

Ja seuraavana aamuna 26.11. tuli lumi. Viime viikonloppuna käytiin vielä pyöräretkellä kun lunta ei ollut tuota paria senttiä enempää. Sunnuntai-iltana alkoi lumisade, ja viikolla lunta saatiin lisää. Nyt sitä on noin 15 senttiä.

Töissä meni puuhat pipariksi kun lumipyryn takia TNT ei suostunut vaarallisten aineiden tiekuljetukseen. Siis kuivajää oli tämä vaarallinen aine. Hohhoijaa. Ja sitä lunta tuli ehkä vajaa 10senttiä. Maa ihan sekaisin.

Täällä on talvirengaskielto, joka käsittääksen astui voimaan juurikin tuolloin 26.11. kun lumikin tuli. Lähikadut on kuitenkin täynnä hangessa uinuvia autoja, jotta joko niissä ei ole talvirenkaita tai sitten ihmisiä ei kiinnosta talviautoilu. Valtavan liukasta täällä kaupungissa teillä ei ole, koska suolaa kylvetään reilulla kouralla.

Mutta joulumarkkinoille lumiset maisemat sopivat mitä parhaimmin!

Nyt pilkotaa aurinko vähän pilvien välissä joten ulos mars!

Saisinko sinappia, kiitos.

Pari päivää sitten oli seuraamassani blogissa "Saksan Savossa" vinkki joulumarkkinoista Haidhausenissa, eli lähinurkilla. Jutun voi lukea tästä klikkaamalla.

Blogin kirjoittaja Jarno kertoi kuinka hernekeiton myyjät olivat pyöritelleet silmiään kun hän pyysi keittoonsa sinappia.

Enkö vain käynyt seuraavana päivänä minäkin markkinoilla (josta kuva) ja kun vähän huikoi, päätin maistaa hernaria. Pyysin myös sinappia. Täti totesi aivan pokkana Selbstverständlich! eli luonnollisesti! ja töräytti keltaista sinappia keskelle keittoa.

Mutta sitten pokka petti ja täti kysyi että onko minulla aviomies. Nauroin, että ei sentään, mutta olen kyllä suomalainen minäkin. Täti sanoi että kun täällä oli eilen sellainen mies pyytämässä sitä sinappia. Juu, sillä minäkin tänne löysin. Ja hyvää oli keitto!
Olin tänään Suomikantiksessa, eli suomalaisten (entisten) opiskelijoiden ja muiden kaljanjuojien kuukausittaisessa kantapöydässä Molly Malonessa. Kerroin ilosanomaa eteenpäin, että nyt kuulkaa löytyy erinomaista hernekeittoa lähimailta. Ja että kannattaa pyytää sitä sinappia. :)

Tervemenoa muualle työttömät

Jatkan samoilla teemoilla kuin eilen, eli sopeutumisesta. Edellinen blogikirjoitus tosin oli minulle tyypillisen polveileva ja ihan liian pitkä blogimaailmaan. Tänään siis lyhyemmin ja asiaan! kun nyt jo eksyin aiheesta.

Päivän Hesari kertoi Vihreiden ehdotuksesta patistaa maahanmuuttajat kielikurssille toimeentuloetuisuuksien vähenemisen uhalla. Uutisen voi lukea tästä.

Hämmästyin. Eikö sitä tosiaankaan vaadita nykyisellään?

Brittituttavani oli tullut joitakin vuosia sitten Munkkilaan työn perässä, mutta joutui sittemmin työttömäksi ja oli täällä toista vuotta ansiosidonnaisella. Hänet velvotettiin saksan kurssille, sekä kuulemma tuskaiselle Kuinka kirjoitan CVn ja työhakemuksen saksaksi -kurssille muiden ulkomaalaisten kanssa. Tuskaa ilmeisesti tuotti lähinnä se kielitaito, sekä kurssin pakollisuus, sieltä ei saanut olla poissa, tai tuet lähtisivät.

No, hänen alaltaan töitä ei löytynyt, paitsi naapurimaasta. Saksan valtio tuki työttömästä eroon pääsyssä: kassa maksoi 5000 euroon asti muuttokuluja kuitteja vastaan. Ihan oikeasti.

Kai siinä jotkut karenssit ja tulot, perheellisyys sekä vakituisen työpaikan saaminen vaikuttaa, mutta aika reipasta toimintaa mielestäni.

Saksan työttömyysprosentti on 7,5% luokkaa, Baijerissa vain 4-5% mutta entisessä itä-Saksassa jopa 20%.  Lähde löytyy täältä.

Tag 18 päivittäinen rituaali

Jokapäivänen rituaalini on Helsingin Sanomien ja Ylen sivujen lukeminen netistä. Vieläkin mieluiten hypistelisin jotain lehteä aamuisin aamukahvin kera, mutta alan jo tottua sähköiseen vastineeseen, vaikka se ei tunnukkaan samalta.

Olen huomannut, että Hesarin uutissivu on parempi kuin ylen. Tämä ehkä osittain johtuu siitä, että aloitussivuna on yle.fi, joka heti tärkeimmän uutisen jälkeen kertookin sitten loppusivun verran mitä kivaa tulee telkusta. Suomen televisiosta. Melko turhaa tietoa täällä, kun en ole testiviikon jälkeen ollut tv-kaistan asiakas.

Hesarin sivut ovat muutenkin mainiot. Pidän erityisesti kolumneista, jotka aina haastavat johonkin ajankohtaiseen aiheesen. Kolumnien ja uutistenkin kommenttiosiot taas muistuttavat että mielipiteitä maailmaan mahtuu ja meitä on monelaisia.

Haluan tietysti pysyä perillä siitä mitä Suomessa tapahtuu, mutta vaikka mielestäni suomalaisissa uutisissa on aika hyvin ulkomaan uutisia myös, olen viimeaikoina miettinyt miksi en koittaisi seurata saksalaista keskustelua ja uutisia paremmin. Surkea kielitaito on oikeastaan vain tekosyy, samoin rajallinen aika, kyllä täällä netissä tulee ihan hyvin roikuttua joka päivä vaikka olisi kuinka kiire.

Paikallinen sanomalehti Süddeutsche Zeitung on kyllä ihan jees, on kuvia ja verkkosivutkin ihan kelvot, mutta jotenkin sekavat. Itse lehteä lukiessa minun on vaikea välillä hahmottaa (parempi saksan taito voisi auttaa..) mitkä artikkelit ovat toimitettuja juttuja, mitkä uutisia. Ja verrataanpa miten uutiset ja artikkelit on jaoteltu nettisivuilla: politiikka, talous, raha, kulttuuri, urheilu, elämä, München&lähiseutu, Baijeri, media, "digital", auto, tiede, panorama (kuvat), matkailu. Vastaava lista Hesarista: Etusivu, uutiset, kulttuuri, viihde, urheilu, keskustelu, blogit, Oma elämä, autot, ruoka, Nyt, matka, oma kaupunki, kauppa, TV. Onhan noissa eroa. Hesari vaikuttaa melko hömpältä, ja saksalainen taas kovin kuivalta ja raha-orientoituneelta. Mutta Viiviä ja Wagneria ei voita mikään, aivan mahtavaa että se on ilmaiseksi netissä luettavissa.

Olen viime viikolla pohtinut paljon integraatiota. Olen ollut täällä jo yhdeksän kuukautta, mutta kielitaito on surkea, en seuraa saksan televisiota tai uutisia kuin vähän, minulla on vain pari saksalaista ystävää ja vietän vapaa-aikani lähinnä muiden ulkomaalaisten kanssa. Ja luen kotimaan uutiset. Miten eroan tässä suhteessa stereotyyppisestä maahanmuuttajasta? Minulla on kuitenkin kaikki avut osallistua ja lukea, kuinka hankalaa se mahtaa olla niille, joilla on asiat huonommin?

Pakko vielä avautua tästä sopeutumisesta. Olin edellisviikonloppuna Italiassa harrastamassa amerikkalaisten tuttavien luona. Nämä ovat kaikki läheisissä armeijan tukikohdissa töissä olevia nuoria aikuisia, osa lyhyellä toiset pidemmällä komennuksella, insinöörejä, hoitajia, lakimiesten avustajia, ja kai siellä joku ihan perus sotilaskin oli, ehkä. Aamupalapyödässä (amerikkalaista pekonia, munia, paistovalmiita muffinsseja) ihmettelin ääneen amerikkalaista maitopurkkia, että ihanko tämä on tosiaan jenkkilästä tänne rahdattu. Kyllä, tukikohdissa on K-mart, josta kaikki ostavat elintarvikkeensa. On kuulemma niin paljon halvempaa. Minä äimistelin että kyllähän se on kiva että löytää tuttuja tuotteita, mutta että tuoretuotteetkin? Eikö se nyt ole jo ekologisestikin hieman arvelluttavaa lentorahtina niitä roudata. Isännät valistivat minua eroista maidon pastoroinnissa ja mikrobeissa, johon minä että ettekös te syö ravintoloissakin täällä, kyllähän siihen tottuu. Siihen sain vastaukseksi että me ollaan tällaisia hemmoteltuja amerikkalaisia, ja älysin vihdoin sulkea suuni toteamalla lopuksi että kyllähän se on armeijassa tärkeää että ei tarvitse vastavaivoista kärsiä.

Mutta voi hyvänen jestas sentään. Ymmärrän että Afganistaniin joukoille tuodaan turvalliset muonat, ja luodaan vaikutelma tutusta ja turvallisesta, mutta että pohjois-Italiassa? Ilmeisesti tukikohta lienee aina tukikohta, oli se missä vain, se on pala amerikkaa, eikä integraatio ympärillä olevaan ole suotavaa. Tämä väki ei todellakaan vapaa-ajallaan ryntäile pisin Italiaa nähtävyyksien tai edes hyvän ruuan ja viinin perässä, vaan pysyy omassa porukassa amerikkalaisia elokuvia katsellen ja amerikkalaista frozen foodia mussuttaen.

Oli avartava reissu tutustua tähän joukkoon. He olivat kyllä hurjan ystävällisiä ja rentoja, mukavaa seuraa, vaikka oltiinkin joissain asioissa aivan eri maailmoista. Tekee hyvää pitää silmät ja korvat auki, lukea mitä muualla, tai vaikka ihan vaan suomessakin ajatellaan. Meitä on moneen junaan.

Ja toiset jää asemalle. Loppukevennykseksi vielä kemikaalihysteriaa Hesarin uutisen kommenttipalstalla (mahtiotsikko, muuten!)

Tutkijat: Ostoskuittien muovimyrkky bisfenoli-A imeytyy ihon läpi


Kommentin otsikko: Entäs ihovoiteet
nimim. Miettikää vähän kirj 07.11.2010 18:51
Ja tämä vain kassakuittien pitämisestä kädessä. Ajatelkaa sitten, mitä kaikkia aineita ihovoiteet sisältävät! Nehän oikein hierotaan ihoon. Myös pienten vauvojen ihoon. Ja lääkäritkin joskus oikein käskevät käyttämään.


Joopa. Vielä riittää tässä tutkijoilla (ja toimittajilla) työsarkaa.

Tag 17 - asia josta vihaat että sinulta kysytään

Tunnustusten sarja jatkuu.

Saksalaisilla on melko hyvä tietämys siitä että sauna ja Suomi kuuluvat yhteen. Saunat ovat jokseenkin suosittuja kylpylöiden, kuntoilulaitosten ja hotellien yhteydessä, ja joissain paikoissa jopa on erikseen Finnische Sauna (jopa die Kelosauna) jossa lienee kuumempaa kuin höyrysaunassa. Kuulemma kovasti on erilaisia sääntöjä kuinka kauan saunassa kuuluu olla ja mitä tehdä.

Mutta mistä en pidä lainkaan, on se kun kysytään että kai nyt sitten täällä käyt ehdottomasti ja useasti saunassa. Vink vink! Miksi menisin? Tämä kuva selittää suhtautumistani asiaan (ainakin joillekin).

Siis oikeasti, ei hyvää päivää. Kuva on otettu täältä.

Saahan sitä erilaisia saunoja olla, mutta tuo ei vaan todellakaan ole minua varten. Kuvassa vielä virheellisesti saunojilla on pyyhkeet, kyllä ne saksalaiset oikeasti ovat ihan alasti kaikkine karvoineen sekassaunomassa. Feministi raivoistuu myös kuvakielestä: näin saadaan ukot maksamaan 28 euroa kolmen tunnin lipusta ruokkimalla mielikuvaa valtaistuimella istuvasta alfauroksesta naisten ympäröimänä. Vähemmästäkin nuttura tutisee.

Minun sauna on oma, yksityinen, naisten vuoro uimahallissa, kaveriporukan laulava hikinen yo-kylän sauna, tyttöporukan hiirisauna. Hiihtolenkin jälkeen tai lauantai-iltana, olut kädessä. Maltan kyllä odottaa seuraavaa matkaa Suomeen, samaa kun ei täällä kuitenkaan saa.

Aion kyllä testata Müller'sches Volksbadin sen kauniin jugend-interiöörin takia, ja ahtautua naistenvuorolle saunaan joku tiistai-ilta, vaikka se onkin tuhottoman kallista.

Aiheesta kirjoitti HS:n kolumnisti osuvasti taanoin. Lue tästä.

Ja joko saa kirjoittaa joulupukille? Minä tahtoisin nähdä dokumentin Miesten vuoro. DVD englanninkielisellä tekstityksellä olisi kiva.

Frau Dr:n Septemberfest 2010

No niin, josko taas muistaisi välillä kirjoittaa blogia.

Lunta tupruttaa jo lähi-Alpeillakin, vaan Munkkila on vielä vain kylmä ja märkä. Septemberfestien päätyttyä 4.10. onkin tullut lähinnä tehtyä töitä ja vierailinpa myös menestyksellä Suomessakin (jii-hu-hu!). Ja viime viikolla täällä oli vieraita! Siitäkin voisin tarinoida, mitä vieraat täällä kiersivät, noin niinkuin vinkkinä seuraaville, mutta pynnöstä raportoin nyt ensin niistä o-festeistä.

Festien ensimmäisenä päivänä on aamulla kaupungin läpi kulkeva suuri kulkue, jossa olut "tuodaan" juhlapaikalle hevosvankkureilla ja väki on pukeutunut kansallispukuihin. Tästä janoinen juhlija ei tiedä mitään, sillä telttoihin jonotus on alkanut jo aamun sarastaessa.

Olin siis ensimmäisenä päivänä aamulla kahdeksan jälkeen (liian myöhään!) paikallisten ystävieni kanssa Löwenbraun teltan takaovilla. Siellä oli muutama muukin. Ensimmäisenä päivänä vain hyvin harvoilla on mahdollisuus varata paikkoja, muuten toimitaan viidakon lakien mukaan. Siis jonotetaan läjänä. Pahinta on, että ei voi tietää minkä oven järjestäjät noin kymmenen aikaan avaavat. Sen jälkeen alkaa kilpajuoksu, jossa osallistujat heittäytyvät ensimmäisen vapaan pöydän päälle varatakseen sen. (Pöytä pitää saada, jos mielii olutta, sillä käytävillä tungeksiville ei tarjoilla.)

Näitä peliliikkeitä ei toki tarvitse, jos ei halua suosituimpiin isoihin telttoihin, tai jos seurueen koko on 2 eikä 10, niinkuin meillä ja useimmilla muilla jonottajilla. Meillä kävi hyvä tuuri, E pystyi livahtamaan ja valtaamaan pöydän. Sitten odotettiin pöydässä kahteentoista asti, syötiin Weisswurst -aamupalaa ja "pelattiin" Kumman kaa -peliä. Kahdeltatoista oluttynnyri kannettiin torvisoittokunnan saattelemana sisään, joku paappa lausui jotain ja hana lyötiin tynnyriin sanoilla O Zapft ist! ja siitä se sitten alkaa.

Kummasti aika vierähtää kavereiden kanssa jutellessa ja olutta hörppiessä. Aluksi musiikki on perinteistä saksalaista torvisoittokuntamusiikkia, illemmalla tulee mukaan aiemmin esittelemäni laulut ja rokkirenkutukset. Eri teltoissa soitetaan vähän erilaista musiikkia, toisissa on parempi meininki kuin toisissa. Minun meininki alkoi olla huomattavasti muuta seuruetta jäljessä jo yhdeksän aikoihin, sillä join lähinnä Radleria, ja poistuin ajoissa. Seuraavana aamuna reippaana pyöräretkelle.

Viikolla kävin iltakävelyllä napsimassa kuvia (ks edellinen postaus) ja mussuttamassa paahdettuja manteleita. Namnam.

Toisen kerran vuoro oli "italialaisviikonlopun" lauantaina, eli toisena viikonloppuna, mikä on kaikkein kiireisin.  Meillä oli täällä Hash-tapahtuma meneillään, ja lauantain juoksun jälkeen oli Paulanerilta pöytävaraus illaksi 80 hengen seurueelle. Meille painotettiin, että ovilla pitää olla tasan tiettynä aikana jotta pääsee sisään. Eikö vaan metrolakko (! jep!) myöhästyttänyt junia, ja olin kaksi minuuttia myöhässä. Siellä sitten ihmeteltiin suljetun oven takana, lipussa kun lukee miltä ovelta pääsee sisään, muilta oli turha yrittää. Siis nimenomaisena lauantai-iltana, sadesäällä kun kaikki ihmiset tunkevat telttoihin. Onneksi pari muutakin myöhässä tulijaa sai teltan sisältä jonkun seurueesta kiinni, joka järjesti meidät toisen takaoven kautta sisään. Jo oli.

Ensimmäisenä päivänä E sai meille napattua täydellisen pöydän "isosta hallista", mutta tällä toisella reissulla meidän paikat oli sivuteltassa, josta vain osittain näki ja kuuli päähallin orkesterin. Tunnelma oli toki kovin tiivis ja hikinen. Meidän telttaosioin nurkkaan tungettu parinsadan hengen italialaisporukka ei tuntunut edes muista välittävän, he juhlivat keskenään. Hash-porukallakin oli toki omaa kivaa. Hilpeä ilta, kovin erilainen kuin aiemmat. Ja aamulla hash-juoksu jatkui krapulalenkillä, joka päätyi monien vaiheiden jälkeen takaisin O-festeille.

Täyden tungoksen jälkeisenä päivänä, sunnuntaina, oli kovasti paljon rauhallisempaa. Päädyin alueelle tosin vasta yhdeksän aikaan, ja hash-kaverit olivat löytäneen aiemmin helposti parikin pöytää heti ensimmäisestä teltasta, Fisher-Vronista. Taas heiluttiin Queenin ja muiden klassikoiden tahdissa penkeillä seisten, kunnes järkkärit viimein ajoivat meidät pois yhdentoista jälkeen. Teltat menevät noihin aikoihin kiinni, sen jälkeen on auki vain viiniteltta, ja ihmiset jatkavat klubeille ym. Itseltä jäi jatkot kokematta kokonaan tänä vuonna, aina oli jotain muka seuraavana päivänä. Kuten töitä maanantaina.

Tiistaina olikin sitten vuorossa työpaikan Oktoberfest vierailu. Schottenhamelin teltasta oli varaus, mutta voi kurjuus, parvelta. Siellä ei saa tanssia penkeillä! Kyllä aina välillä vähän yritettiin, mutta järkkärit komensivat alas. Kyllä sen toki ymmärtää, että kaiteen vieressä ei ole järkevää heilua penkeillä, jottei tipahda alla olevien päälle. Tarkoitus ei ollut olla pitkään, mutta lopulta lähdettiin liki viimeisinä, kun oltiin viimein tuhottu naapuripöydän John Deere- miesten tarjoamat oluet, ja päädyttiin sinne viinitelttaan, joka oli aivan ammuttu täyteen. Tämän jälkeen pistäydyin vielä dirndlissäni kavereiden läksiäisissä, ja seuraavan päivän työteho oli taattu. No, aamun otin suosiolla vapaaksi.

Viimeinen päivä oli tänä vuonna ulotettu kolmannen viikonlopun jälkeiseen maanantaihin, kuulemma 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Ilma oli vihdoin mitä parhain, oli lämmintä ja kun töistä lähdettiin (kerrankin) ajoissa. Ehdimme Hacker-Pschorrin telttaan ennen viimeisten varausten alkua tunniksi sivuloosiin istuskelemaan rauhassa. Teltta täyttyi mutta ulkona oli lämmintä ja mukavaa, ja päädyimme naapuriteltan, Hofbräun terassille.

Viimeisenä iltana kaikissa teltoissa on lopetusseremoniat jokseenkin samanlaiset. Viimeisen tunnin ajan musiikki on balladivoittoista, ja lopuksi valot sammutetaan, ihmiset polttavat isoja tähtisädetikkuja ja kynttilöitä, ja lopulta panimon omistaja kiittää työntekijöitä ja kävijöitä. HB.n teltassa hoilattiin ainakin "We are the world" ja ihan viimeisenä Robbien Angels. Tuleva työaamu ajoi taas kohti metroa ajoissa, ja kuulin parista muustakin teltasta kantautuvan Angelsin. Tunnelma oli rauhallinen. surkeakin, kun nyt taas täytyy vuosi odottaa seuraavia festejä.

Tai ei ihan, keväällä on Starkbierfest ja Frühlingsfest..

Oktoberfest on täällä

Blogi jäi tauolle Oktoberfestien ja muiden rientojen takia. Harmi sinänsä katkaista hyvin alkanut 35 Tage -tunnustusten putki, mutta kyllä se vielä pian jatkuu.

Maailman suurin kansanjuhla on alkanut. Noin 7 miljoonaa kävijää, joista järkyttävä määrä hulluja australialaisia, äänekkäitä amerikkalaisia ja juovuksissa olevia brittejä. "Italialaisviikonloppu" on vasta tulossa. Moni turisti yrittää sulautua nahkahousuissaan tai baijerilaismekossaan joukkoon, mutta yleensä heidät tunnistaa hölmöstä hatusta.

Oktoberfest on huvipuisto lapsille ja aikuisille. Sisäänpääsymaksua ei ole, ranneketta ei tarvitse ostaa, mutta kieputtimiin toki täytyy maksaa erikseen. Perus vatkaus maksaa keskimäärin 3,50 ja suureen maailmanpyörään pääsee 6 eurolla.

Koko valtava alue on täynnä kojuja, tivolimeininkiä ja niin, tietysti niitä suuria oluttelttoja. Ja kaikki teltat täynnä iloisia, juhlivia ihmisiä.

Olut maksaa rutkasti enemmän kuin missään muualla kaupungissa, litran tuopista maksetaan tipin kanssa 10€, sillä tarjoilijaa kannattaa tipata reilusti jotta saa hyvää ja nopeaa palvelua tungoksesta huolimatta.

Mutta olut on vahvaa, erityisesti Oktoberfestiä varten valmistettua. Heikompi siirtyy ensimmäisen litran jälkeen suosiolla Radleriin.

Aivan mielettömän hienoja valokuvia löytyy tästä klikkaamalla.

Tag 16 - jokin asia jonka tekemistä olet siirtänyt

No onko tätä edes vaikea arvata mitähän olen siirtänyt eteenpäin? Yllätys yllätys. Hammaslääkärikäyntiä. Tai ylipäätään mitään lääkärikäyntiä. En edes tiedä missä on lähin lääkäri jos flunssa iskee. Kop kop, olen ollut kummasti terveenä. Reitti sairaalaan on kyllä tiedossa, hehe.

Saksassa ei ole terveyskeskuksia, vaan yksityisiä lääkärivastaanottoja löytyy milloin mistäkin rappukäytävästä ja potilaat saavat mennä minne haluavat, tosin riippuen siitä mihin sairasvakuutuskassaan kuuluvat ja mikä korvataan. Minulle ei sovi tällainen valinnan vapaus lainkaan, sehän tarkoittaa sitä että pitäisi itse olla aktiivinen ja haeskella lekuri. Missä on perusterkkari! Tai joku Mehiläinen! Muutosvastarintaa!

Saksan sosiaaliturva ja sairasvakuutussysteemi on muutenkin mielestäni aivan aus dem Akkordeon vaikka en ihan osaakaan selittää miksi. Siinäkin ilmeisesti vanhaa kekkoslovakialaista ahdistaa valinnan mahdollisuus. Mitä jos olenkin valinnut itselleni ihan väärän kassan? Pääsisikö jossain muualla halvemmalla? Kattaako tämä nyt sitten fysioterapian ja mitämitä?

Lisäksi vielä ketuttaa se että tämähän on kallista, palkasta kun otetaan verot (perheettömällä liki yhtä korkeat kuin Suomessa) ja vielä sairasvakuutusmaksut niin eipä sillä sitten käydäkään Venetsiassa joka viikonloppu vaikka olisi kuinka lähellä. Grr.

Monet kehuvat että tämähän on hienoa, saa vaikka mitkä hoidot ilmaiseksi (paitsi hammashoidoissa) (ja paitsi riippuen siitä kassasta) ja voi valita kenellä käy. Mutta entä jos ei tarvitse sitä lääkäriä? Maksan ihan turhaan. Pitää siis ryhdistäytyä ja ruveta käyttämään palveluita koko rahalla. Harmi kun hammaslääkärikäynnit on niin ikäviä ajatuksenakin, en mielelläni kyllä siellä huvin vuoksi ravaisi.

Kassaan piti liittyä siinä rytäkässä kun tänne muutin ja kirjoitin työsopimuksen. Sopimusta ei voi kirjoittaa ilman että ilmoittaa mihin kassaan aikoo liittyä. Vaikka tiesin tästä asiasta etukäteen, en sitten jaksanut ottaa selvää sen tarkemmin vaan liityin yleisimpään systeemiin, AOK:n. Veikkasin että sieltä voisi jopa saada englanninkielistä palvelua. Pääsivu ei kyllä lupaa hyvää, kaikki saksaksi. No mitäs läksit, saksassa yllättäin käytetään enimmäkseen saksan kieltä.

No nyt kuulkaa on ongelma. Tiedän että tuolta sivuilta voi hienon hakukoneen avulla etsiä itselleen sopivan lääkärin vaikka postinumeron ja kielitaidon perusteella. No nytpä en löydä sitä hakukonetta. Voisi kuvitella että Arznavigatoriin olisi linkki etusivulla mutta ei. Mainos on. Ja kahlatessa kaiken maailman hampaiden puhdistusohjeet ja Nordic Walking in Wasserburg sivut menee hermo kertakaikkiaan.

Kävin viimeiseksi vielä Suomessa asuessa hammaslääkärillä, ja olen antanut itselleni luvan odottaa ainakin puoli vuotta ennenkuin menen täällä. Mutta hetkinen, puoli vuotta meni jo aikaa sitten.. voi elämä. Se on nyt tehtävä. Aion niellä ylpeyteni ja pyytää kaveria apuun etsinnässä.

Olen melko varma, että kaikki sujuu kuin tanssi ja ihmettelen tätä tunteiden mylläkkää myöhemmin. Kunhan vain nyt ensin saan itsestäni irti hoitaa tämä asia.

Tag 15 - elokuva joka sai sinut itkemään

No niitä on tietysti monta, mutta tämä on yksi parhaista.

Love Actually

"Whenever I get gloomy with the state of the world, I think about the arrivals gate at Heathrow Airport. General opinion's starting to make out that we live in a world of hatred and greed, but I don't see that. It seems to me that love is everywhere. Often, it's not particularly dignified or newsworthy, but it's always there - fathers and sons, mothers and daughters, husbands and wives, boyfriends, girlfriends, old friends. When the planes hit the Twin Towers, as far as I know, none of the phone calls from the people on board were messages of hate or revenge - they were all messages of love. If you look for it, I've got a sneaking suspicion... love actually is all around."

Tag 14 - suosikkikirjasi

Kuinka sattuikaan, että juuri tänään suosikkikirjani tekijä sattuu olemaan kaupungissa. Nimittäin Sofi Oksanen, jonka saksaksi käännetty Puhdistus, Fegefeuer, on kirjailijatapaamisen aiheena ja kirjalilija on itse paikalla. Tietoja tapahtumasta täällä. Liput arvatenkin saksankieliseen tapahtumaan maksavat 10 euroa.

Vaikka minun onkin vaikea sanoa, mikä olisi ehdottomasti suosikkikirjani, tämä kirja kuuluu kuitenkin kärkeen. Kirja on yksinkertiaisesti nerokas. Kauhea, avartava, mieleenjäävä. Lukukokemus oli erikoinen, välillä sivuja oli pakko harppoa, ja kauhulla odottaa mitä seuraavaksi tulee. Lopusta en muista juuri muuta kuin että haukoin henkeäni viimeisen sanan kohdalla. Alku ja loppu nivoutui yhteen. Saksankielisen laitoksen kansi antaa vihjeen mitä tarkoitan. Tarina kummittelee edelleen mielessä.

Tarina on paitsi erinomaisesti kerrottu, sen teemat ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Olen antanut jo parille ystävälleni täällä kirjan englanninkielisen laitoksen (Purge) lahjaksi. Olen kirjasta keskustellessa kertonut, miltä minusta, suomalaisesta, on tuntunut lukiessani kirjaa. En voinut olla kauhulla ajattelematta että onneksi Suomen kävi toisin.  Ja onneksi nyky-Viro toipuu. Mutta kuinka noin kauheista asioista kansakunta, tai yksittäinen ihminen voi toipua?

Fegefeuer on muuten suomeksi kiirastuli.

Tag 13 - kappale joka kuvaa sinun tämän hetkisiä tunteitasi

Tämä aivan mahtava korvamato on soinut päässäni eilisillasta lähtien. Soitetaan usein olutfesteillä, ja sitten pogoillaan penkeillä. Melko haastavaa, että ei tipahda!

Katsotaanpa saanko linkin toimimaan. Klikkaa tästä.

Bändi on saksalainen, biisi jostain viime vuosituhannelta.

Döön-dö-dö-dö-dö-dö-döddödöön- dö-dö-dö-dö-dö-döddödöön- dö-dö-dö-dö-dö-döddödöön! Ha!

Tag 12 lempivaatekappale

Olin eilen shoppaamassa koko iltapäivän. En ollutkaan pitkään aikaan viettänyt aikaa kaupungilla, ja oli ihan ostettavaakin.

Vaate-, kenkä- ja kaikki muutkin kaupat löytyvät näppärimmin keskustan kävelykadulta, jos turistilaumat eivät haittaa. Samat Zarat ja Espritit löytyvät myös Schwabingista, pari metropysäkkiä pohjoiseen, Giselastrassen ja Münchener Freiheitin tienoilla. Siellä shoppailun lomassa on mukavampi myös istahtaa katukahvilaan tai ravintolaan, joita jälkimmäisiä taas keskustan kävelykadulla ei oikeastaan ole.

Munkkilassa on myös pari kolme ostoskeskusta. joihin pääsee hyvin julkisillakin, mutta en ole itse vielä käynyt. Olympia-Einkaufszentrumilla on oma metroasema, Riem Arcadeniin pääsee metrolla ja bussilla (lue: autolla) ja Neuperlachissakin näyttäisi olevan joku.

Minä suuntasin jännempiin suuntiin. Ensin pyörin Lehelin eteläpäässä Gärtnerplazilta eri suuntaan lähtevillä kaduilla, sitten Sendlinger Torin lähellä ja viimeiseksi suuntasin luottokenkäkauppaan Sonnenstrassella. Lehelissä on pikkuputiikkeja sekä todella jänniä antiikkikauppoja. Jos tarvitset aitoa puhkaa, 20-luvun mekkoa tai hattua Ascottin, suuntaa tuonne.

Minun tämänpäiväisessä saaliissa on kaksi vahvaa ehdokkia lempivaatekappaleeksi. Antiikkivaatekaupasta löysin 60-luvulla tehdyn pikkumustan, joka istuu kuin hanska. Niin kaunis! Harmi kun nykyisellä omistajalla on melkoinen olutvatsa.. (vrt edelliset kirjoitukset ja FB;n kuvat). Siitä huolimatta, aivan järkyttävän hyvä löytö. Toinen vahva ehdokki on outletin aletangosta napattu vanhan roosan tai lilan värinen silkkimekko, ovh 169, hintalapussa 60, sain sen 20 eurolla.

Vanha rakkaus on pac-lite goretex takki, vanha, kivan vihreä, menee pieneen tilaan, ei paina mitään, pelastaa tilanteessa kuin tilanteessa. Nykyisin vain ei enää kestä kokopäiväistä sadetta. Tosikäyttöön onkin jo hankittu uusi, mutta vanha kulkee käsilaukussa edelleen.

Tag 11 - jokin kirja. jonka aiot lukea ensi kuussa

Se on nyt sillälailla, että Frau Dr:n on tosiaan jatkettava Saksan opintojaan. A1-tasolla ei pitkälle pääse. Passiivinen kielitaitoni on kohentunut kyllä, pystyin toissapäivänä seuraamaan sujuvasti työkavereiden keskustelua täydellisen munasalaatin metsästyksestä. Siinä kuulema ei ole kertojan mukaan parsaa. Tajusin vasta nyt että totta tosiaan, minun melko useinkin syömässäni munasalaatissa on parsaa, ja se on mielestäni silti oikein hyvää, mutta koska aktiivinen kielitaitoni on jäässä, en sanonut mitään. Kuukausia sitten on menty jo ohi siitä vaiheesta että kaverit jaksaisivat alvariinsa puhua englantia kun ollaan isolla porukalla lounaalla. Mikäs siinä, minä kuuntelen sujuvasti.

Mutta niistä opinnoista. Työnantaja tarjoaa mahdollisuutta ilmaisiin kursseihin. Aloitan joko online-kurssin tai yritän löytää itselleni ja aikatauluhin sopivan ryhmän. Mieluiten valitsisin jälkimmäisen, sosiaalinen paine ja aikataulupakko on paras motiivi.

Kirja jonka aion lukea ensi kuussa on saksan A2 tason alkeiskurssi. Näin on. Jawohl.

Tag 10 -jotain jota haluat elämältäsi

No niin, sain käsiini koko listan ja pitihän arvata että tämä "35 days" on joku teinijuttu, että pääsee kunnolla avautumaan. No, ken leikkiin ryhtyy. Käännän kysymyksen kuitenkin tähän Munkkilassa oloon.

Juuri nyt haluaisin elämältäni jonkinlaista varmuutta, olla tyytyväinen, asettua olemaan tähän epävarmuuteen. Minulta kysytään että mitä aiot tehdä seuraavaksi. Mistä sitä voi tietää? Vastahan tänne tulin. Olen ainakin seuraavat puolitoistavuotta täällä, luutavasti pidempään. Ehkä haluaisinkin tietää mitä teen seuraavaksi.

Kempparit asuvat jatkuvasti matkapussissaan, valmiina lähtöön.

Tag 9 - jokin, jota odotat todella kovasti

Tällä hetkellä tavallaan odotan Oktoberfestiä, mutta en voi sanoa että sitä nyt todella kovasti odottaisi. Lähinnä pelonsekaisin tuntein, silloin nimittäin kaupunki on aivan piukassa turisteista, Haubtbahnhofin ja Theresienwiesenin lähimaillakaan ei voi kuvitella ajavansa pyörällä siinä lasimurskassa, ja sitten kun sinne itse pääsee juhlimaan, täytyy kuitenkin käydä töissäkin ja voivoi, se on sitten rankkaa se.

Mutta siitä myöhemmin.

Mitä oikeasti aina joka vuosi kovasti odotan, on joulu. Tai oikeastaan joulun odottamisen aika. On se itse joulukin ihanaa, mutta joulun fiilistely kestää paljon pidempään. Ensimmäiset lumihiutaleet, jouluvalot, joulun tunnelma. Se kaikki romanttinen puoli joulusta, ei supermarkettien kirkuvaa joulua.

Munkkilassa on tunnelmalliset joulumarkkinat myös, niinkuin liki joka kaupungissa - täällä linkkisivu joulumarkkinoihin.

Glüchwein tuoksuu, keskusta on täynnä kojuja ja ihmisiä ja hyvällä tuurilla on luntakin. Viereinen kuva on Marienplatzilta, eli keskustasta, otettu täältä.  Olin yhtenä vuotena täällä käymässä joulun alla, ja oli oikein mukavaa. Olen sanonut muutamalle teistä lukijoistakin että jos ette pääse kesällä tai Oktoberfestien aikaan tänne, on joulumarkkinat myös hyvä vaihtoehto.

Tässä linkkejä vielä yksittäisiin joulumarkkinasivuihin, nämä on kaikki Münchenissä.

Weihnachtsmarkt auf der Praterinsel
Schwabinger Weihnachtsmarkt
Bogenhausener Weihnachtszauberwald 2010
Tollwood Winterfestival 2010
Die größte Feuerzangenbowle der Welt in München
Frühstückstreff München im Augustiner Bürgerheim
Frühstückstreff München im Löwe am Markt
CVJM-Weihnachtsmarkt in München

Tag 8 - lempihedelmä

On tietysti banaani sivumakuna Weißbierissä. Ha!

Sarjassamme Tämän oluen haluaisit juoda on vuorossa  Erdinger Urweisse. Maistamistani vehnäoluista ehkä vähiten banaania sisältänyt janojuoma. Urweisse on kuulemma paljon parempaa kuin perus Erdinger Weisse, joka on eräänkin ystäväni mielestä kauheaa kuraa. Makuasioita.

Fanisivulta voi tilata vaikka Erdinger-juoksupuvun ja pyörälaukut! Alkoholfrei tietysti.. vielleicht..

Tag 7: jotakin, joka kiihottaa sinua

Nuoret miehet Lederhoseneissaan. Olen oikeassa paikassa. Hihii! Kymmenen yötä Oktoberfestin alkuun! Lisäksi nyt on meneillään aiemmin mainittu Rosenheimin Herbsfest, sekä Freising Volksfest, johon ehkä suuntaan huomenna pikapäin.

Pahus kun en löytänyt kuvaa takaapäin..

Tag 6: joku, joka tekee sinut todella onnelliseksi

Tämä vaikuttaa kovin henkilökohtaiselta ja herttasarjan osaston kysymykseltä. Ehkä en nyt osaa ajatella kuin romanttisesti, ja sori vaan, ei tipu tietoja tähän foorumiin siltä saralta.

Mutta onnelliseksi tekee toki moni ihminen! Esimerkiksi kun joku ystävä on käynyt kommentoimassa tänne blogiin jotain, tai facebookiin, sillä nämä sähköiset ystävyyden jatkeet ovat täällä etäällä arvossaan. Onnelliseksi tekee myös lähisukulaiset, jotka ovat oppineet käyttämään Skypeä kiitettävästi!

Täällä onnelliseksi tekeviä ihmisiä ovat ainakin pyöräilyporukan kaverit. Viime viikonloppuna pyöräilimme ensin lauantaina Chiemseelle ja sunnuntaina järven ympäri.

Onnelliseksi tekee myös Suomi-kaupan Pekka. Kauppa löytyy aivan Viktualienmarktin vierestä osoitteesta Dreifaltigkeitsplatz 3. FinnLivingistä löytyy salmiakkia pahimpaan hätään, sekä marimekkoa ja muuta kivaa. Aah.

Tag 5 - jotakin, joka saa sinut hymyilemään

Joka työpäivä kuljen tämän patsaan ohi. Aamulla ei vielä useinkaan hymyilytä, mutta illalla kotiin polkaistessa usein aurinko kimmeltää kultaisesta siivekkäästä somasti ja kaupunki, joki ja puisto näyttää niin kauniilta.

Friedensengel eli rauhanenkeli on ollut paikallaan vuodesta 1899. On muuten harvinaisen huono Wiki-sivu tuo linkki tuossa. Huh.

Tag 4 - neljä hetkeä, jotka muuttivat elämääsi

No huh huh. Mitäs tästä kertoisi. Jospa rajaan tätä niihin asioihin, joiden avulla päädyin tänne tekemään sitä mitä teen.

1) Pomojen (nykyisen ja entisen) loistava idea kongressissa X vuonna 2006 tehdä pikku yhteistyöprojekti. Pomo kysyi haluaisinko lähteä Munkkilaan, ja minä että mikä ettei. Parissa viikossa polkaisimme kuviot pystyyn. Sen hetkiset kontaktit ovat täältä jo ehtineet vuosia sitten lähtemään muualle, mutta minä palasin useampaan kertaan jatkamaan projekteja ja julkaisujakin on tullut.

2) Kongressi Nizzassa 2008, taisi olla welcome-pirskeiden jälkeen kun lähdimme porukalla yhille ja nykyinen pomo kinkesi mukaan ja tarjosi koko porukalle. Oluen juonnin lomassa pomo uteli mitä aion tehdä väitöskirjan jälkeen ja teki tarjouksen jolle oli vaikea sanoa ei. Yksi amerikkalainen myöhemmin sanoi luulleensa minua professoriksi, kun minulla on kuulemma sellainen "aura". No niinpä, kyllä ne amerikkalaiset ovat taitavia kehuissaan. Suomalainen olisi sanonut että mitä hullua noin suoraan saksalaisen isopomon kanssa juttelet, siitä mitään hyvää seuraa. Oli muuten sivumennen sanoen ehkä paras kongressi ikinä, eikä se Nizza myöskään hassumpi ollut..

3) Kekritulet syksyllä 2008 kummitädin luona, sukulaisten kanssa. Loikkasin kekrinuotion yli ja päätin että eteenpäin on mentävä. Juttelin myös vanhempien kanssa, joiden mielestä on parempi että lähden Saksaan kuin merten taakse, jos jonnekin on lähdettävä.

4) Väitös joulukuussa 2009. Kiitos vielä vastaväittäjälle ja kaikille mukana olleille. Oli helpottavaa valmistautua väitökseen kun seuraava kuvio oli jo tiedossa.

Tämä kirjoitus tulee ajastuksella, olen pyöräretkellä viikonlopun. :)

Tag 3 - kolme konserttia, joissa olisit halunnut/haluaisit käydä

1) U2 Helsingissä

(kuva otettu täältä)

Tai U2 Münchenissä 15.9. Olympiastadionilla. Nyt pitäisi päättää, tutulla olisi yksi ylimääräinen lippu. Näin 360 tourin viime elokuussa Wembleyllä (maaahtavaa!) mutta en nyt oikein tiedä haluanko tuhlata jenini taas, ja vielä istumapaikkaan. Tiedä minkälaisia rockpoliiseja nämä ovat, jos siellä ei voikaan riehua? Jos en lippua osta, tiedän olevani huonolla tuulella koko päivän. Jaa ja meillä taitaakin olla labrailtapäivä juuri silloin.

2) Ruisrock 2010 kun Don Huonot kokosivat rivinsä yhteen ja esittivät Kissa-ihmisen Paulan kanssa:
http://www.youtube.com/watch?v=wTi9C0jkYFE

3)  Hyvät reivit. Esim Näsinneulassa vuonna miekka ja keppi. Tai jotkut ravit täällä. Tai edes ilta diskossa. Hitsi, en ole vieläkään päätynyt täällä  mihinkään "yökerhoon" kun ystäväni ovat lähinnä kapakka-ihmisiä. Jopa minun kadulla lienee joku tanssilattia. Munkkilan yökerhomekka on Kultfabrikin alue, jossa yhdellä sisäänpääsymaksulla käsittääkseni pääsee useampaan paikkaan. Ehkä joskus. Nyt on muutenkin enempi penkeillä heilumisen ja humppa-schlagerin sesonki. (vrt. edellinen kirjoitus Wiesn-hitit). Huomenna muuten lähden pyöräretkelle, ja tarkoitus on päätyä mm. Ayingiin juomaan Ayingeriä, sekä Rosenheimin Herbsfesteille, jotka kuuleman mukaan ovat jopa riehakkaammat olutfestit kuin Oktoberfest. Että näin!

Tag 2: mitä mieltä olet Jumalasta ja uskonnosta?

Tämä kysymys tuli vastaan palatessani ystävän ja hänen poikaystävänsä kanssa Erdingin Sinnflut -festareilta. Pikkutunneilla nuokuimme väsyneinä parin Erdingerin jälkeen  junassa matkalla takaisin Müncheniin ja ajauduin ajattelematta keskustelemaan tämän poikaystävän kanssa asiasta kaverin nukkuessa.

Ei hyvä. Vaikka katsantokantani on liberaali ja keskusteleva, ei turhaan erilaisissa oppaissa varoitella aloittamasta keskustelua tuntemattomien kanssa uskonnosta tai politiikasta.

Harmi sinänsä, sillä mielelläni kyllä kaikista asioista keskustelen, mutta keskustelukumppanilta vaadittaisiin silloin myös kovin objektiivista otetta asiaan. Ehkä eri kulttuureista tulevilta voi olla joskus vaikeuksia löytää yhteistä keskustelupintaa. Mielestäni uskonnoista pitäisi voida keskustella ilman suurempia tunteita, mutta toisen uskoa tai sen puutetta ei pitäisi mennä arvostelemaan, kun liikutaan kovin henkilökohtaisissa asioissa.

Baijeri on enimmäkseen katolinen, tosin ei se täällä Munkkilassa tunnu, muuten kuin juhlapyhien ts. lomapäivien määrässä. Pohjois-Saksa on enemmän protestanttinen, mutta yleisesti tuntuu koko Saksa olevan kovin maallistunut ja harvempi kuuluu kirkkoon.

Ja sitten eritysen keskellä suuta saa kieli olla saksalaisten kanssa kaikista esoteerisistä ryhmistä ja homeopatiasta puhuessa.. viisain välttää aiheen kokonaan. Itseäni kyllä kovasti huvitti puhelinluettelosta löytynyt homeopatinen hätänumero. Ehkäpä en olekaan niin kovin liberaali.

Ja vielä loppukevennys: viereinen kuva on niiltä Erdingin festeiltä, jossa esiintyneellä hilpeällä pumpulla oli mm. aivan mahtava pikku-piano, kurttu ja melodika arsenaalissaan. Mini-pianon päällä on tietysti mini-kokoinen Beethovenin patsas (kuvassa pieni valkoinen piste). Söpöä!

Niin, olen sitä mieltä että se on vuori, johon kukin kiipeää omalla tyylillään.

35 Tage - Tag 01 jokin asia/ihminen/esine johon uskoit lapsena

Iidiksen blogin innoittamana aloitan myös sarjan 35 Tage (35 days), vaikka en vielä tiedäkään mihin se johtaa. Koitan löytää jotain Saksaan tai täällä asumisen liittyvää asiaa. Ei silti, ettäkö omat aiheet olisi jo kaluttu, mutta ehkäpä saan motivoitua itseni kirjoittamaan enemmän.

Uskoin lapsena Nukkumattiin ja unihiekkaan. Jos en halunnut mennä vielä nukkumaan, piti silmät peittää ennen kuin Nukkumatti viskasi kimmeltelevät hiekat.

Nukkumatti ajoi usein Trabantilla ja oli muutenkin kovin leimallisesti itä-saksalainen hahmo. Tai itäblokkinen ainakin. Noin vuosi sitten Turussa yliopiston saksan kielen alkeiskurssilla koin jälleen itseni kovin vanhaksi, kun liki kukaan kurssilainen ei tuntenut Nukkumattia (Sandmännchen), saati ollut syntynyt kun Berliinin muuri murtui. Opettajan kanssa sitten muisteltiin mitä lauluja silloin laulettiin.

Kuva otettu Nukkumatin saksankielisiltä kotisivuilta. Siinähän on myös toinen suosikki-hahmo, Miska-karhu, Moskovan olympialaisten maskotti. Veljellä oli oma Miska, jolta sai turkin ainakin osittain pois ja alta paljastui punavalkoraidallinen uimapuku. Missähän nalle nyt on? Ja kävikö joku siellä olympialaisissa vai mistä se karhu tuli?

Wiesn - hitit

Oktoberfesteillä (=Wiesn) oluen juomista tahdittaa baijerilainen torvisoittobändi. Musiikki vaihtelee perinteisestä torvihumpasta humpalla maustettuihin rokkiklassikoihin, väki laulaa mukana ja tanssii tuoleilla. (Pöydille ei sovi nousta)

Yleensä illan aikana lauletaan ainakin yli kolmekymmentä kertaa Ein Prosit! eli suomeksi Kippis! joka on yleisin juomalaulu. Sanat menevät näin:

Ein Prosit, ein Prosit, Der Gemütlichkeit, 
Ein Prosit, ein Prosit, Der Gemütlichkeit!

sen jälkeen lasketaan baijeriksi:

OANS ZWOA DREI! G'SUFFA!

jälkimmäisellä kippistellään ja sitten kumotaan juomaa suuhun.

Video esim täältä, josta saa vähän esimakua mitä se sitten on kun muutama tuhat ihmistä on hyvällä tuulella.

Muitakin lauluja lauletaan. Täältä löytyy hyvä kokoelma lauluja mp3:na, tosin aika huonoina äänitiedostoina. Oma suosikkini on lasso-laulu, eli Cowboy und Indianer. Tässä videossa elastinen miekkonen näyttää mallia laululeikkiin. Hmm.. ihan kuin sama tyyppi olisi ollut taannoin myös Dachaun olutfesteillä (kuva vieressä) heilumassa tämän..

Täällä laulunsanoja ja käännöksiä muihin hitteihin. Ja eikun opettelemaan!

Komm hol das Lasso raus,  
wir spielen Cowboy und Indianer !  
Wir reiten um die Wette,  
ohne Rast und ohne Ziel;  
hast Du mich umzingelt,  
werd' ich mich ergeben,  
stell' mich an den Marterpfahl, 
komm hol das Lasso raus,
so wie beim ersten Mal

Tarjoilija, salaatissani on salaattia!

Baijerilainen keittiö on maineensa mukaisesti kovin lihapitoinen.

Kuvassa on Baijerilaisen keittiön yksi helmistä: Wurstsalat eli makkarasalaatti. Makkaraa etikkaliemessä. Herkullista!

Resepti saksaksi täältä.

Laiskaan kirjoittelutahtiin on monia huonoja tekosyitä. Olin Suomessa käymässä ja jotenkin sitä ennen piti saada työasioita kuntoon. Lisäksi oli elokuussa jokuset pyöräretket ja olutfestivierailut ja kävivätpä ystävätkin täällä. Vieraiden matkakokemuksia voi lukea Lahden takana -blogista.

Nyt se on sitten elokuun viimeinen päivä. Lämpöä oli kahdeksan astetta aamulla ja vettä sataa. Lapissakin oli lämpimämpää. Brr.

Linkkejä matkailijoille

Gruppe Schmidt saapuu vierailulle. Jee!! Tässä hyödyllisiä linkkejä ja joitain vastauksia matkailijoille. Tervetuloa muutkin!

Miten pääsee kaupunkiin?

Lentokentältä seurataan S-opasteita S- eli paikallisjunalle. Ennen junaraiteille laskeutumista kannattaa hankkia lippu, niitä saa punakylkisistä lippuautomaateista.

Lippuvaihtoehtoja on useita. Lentokenttä on kuitenkin uloimmalla renkaalla, joten kuuluu ostaa joko Gesamtnetz- kerta- tai päivälippu. Tai Streifenkarte, joka leimataan 8:n kohdalta. Jos oli liian monimutkaista, mene lippuluukulle jonottamaan kymmenen muun turistin kanssa. Tai tilaa lentokenttänouto allekirjoittaneelta, tai enolta, jos se sattuu olemaan kaupungissa (kiitos eno viimeisestä!).

Lippu on leimattava ennen junaan astumista, joko ylhäällä tai laiturilla olevaan siniseen pömpeliin.

Tästä löydät S ja U -junien kartan. Junia kulkee. Jos tulet minun luokse, ota S8 Ostbahnhofille, jossa vaihto U4 tai U5:een.

Miten siellä liikahtaa paikasta toiseen?

No niillä S tai U junilla. Tällä sivulla voi etsiä aikataulut.
Myös ratikat kulkevat, tosin juuri nyt minun ohi menevät on korvattu busseilla korjausten vuoksi. Myös busseja kulkee. Helpoiten löydät paikasta toiseen tuon aikatauluhaun kautta, siinä voi osoitteella tai kartalta osoittaa paikat ja ohjeet tulevat tarvittaessa kartan kanssa. Tältä sivulta löytyy kaikki mitä tarvitset tietää paikallisliikenteestä.

Jos kaipaa kauemmalle, pääsee paikallisjunilla porukalla vaikka minne.
Bayern ticket on 28 euroa, ja sillä matkustaa 5 hlö koko päivän

Mitäs sitten tehtäisiin?

Kesällä mennään ulos oluelle. Tässä kaupungin beergartenit lueteltuna.

Kaupungin tapahtumakalenteri on joskus hyödyllinen, minusta hieman sekava.


Onks siellä kylmäkin?

parhaimpia säälinkkejä
http://wetterstationen.meteomedia.de/messnetz/
valitse München tai mihin oletkaan suuntaamassa

Missä nukutaan?

Oikeastaan yhtä henkilöä suuremmat ryhmät joudun ohjaamaan hotelliin, sillä köppöseni on kovin pieni. Sopivia hotelleja kannattaa hakea vaikkapa täältä, sieltä hankin kaikki reissujeni hotellit. Karttahaku on melko näppärä, ja muiden matkailijoiden kommentit. Itse olen ollut muutamissa työpaikan lähihotelleissa aikanaan, ja parissa perushotlassa rautatieaseman lähellä, mutta en nyt oikein osaa suositella mitään. Kannattaa katsoa kartasta että vieressä on S tai U asema, tai ratikka, muulla ei ole niin väliä. Rautatieaseman eteläpuoli on hotellikortteli, hieman epäviihtyisä ja epäilyttävän, geneerisen kaupungin näköinen, mutta siellä ne halvimmat hotellit on. Jotkut ovat kehuneet Jägeriä. Lähinurkilla olevista hotelleista ei ole vielä kokemuksia. Laitan tänne kun kuulen.


Tämän jälkeen on minun vuoro kysyä:
Koskas tulet käymään?
Tervetuloa!

Daa dirndl dirndl daa

Tällä viikolla on metsästetty asua olutfesteille. Dirndl on baijerilaisnaisen kansallispuku, sama mikä stereotyyppisesti liitetään saksaan heti olutkolpakkojen (Maß) ja nahkahousujen (Lederhosen) viereen, niitä ensinmainittuja tarjoilemassa.

Niitä on kuulkaa monenlaisia. Perinteiset näyttävät tältä, teinit suosivat näitä puolireiteen ulottuvia kolttuja, ja en tiedä mitkä itävaltalaispuumat pukevat näitä ylleen. Jos raha ei ole ongelma, shoppaa vaikkapa täällä. Huh. Itse sain apua mm tästä tekstinpätkästä.

Jos epäröi mikä Dirndl -tyyppi olet, käy tekemässä testi täällä. Soveltuu A1-kielitasoisille. Jos mekko ei miellytä, voi jalkaansa pukea nahkahousut ja pienen paidan, mutta silloin on syytä olla langanlaiha, muuten menee pahasti metsään.

Dirndl on noussut uuteen suosioon viimeisen 15 vuoden aikana, kertovat paikalliset. Heidän teinivuosinaan jalkaan laitettiin Doc Martinsit, huonoimmat farkut (kun ne likastuvat kuitenkin) ja ehkä joku kiva toppi ja mentiin Wiesnille riehumaan. No, se oli 90-lukua se. Aiemmin kuitenkin lähinnä tarjoilijat sekä perinneintoilijat tai maalta tulevat pitivät pukuja, nykyään liki jokaisella müncheniläisneidolla on dirndl tai pari. Julkimotkin on bongattu mitä kummallisimmissa dirndleissa, kuten Paris -neitonen muutama vuosi sitten.

Minä ravasin kaikki ei-kalliit paikat läpi. Osassa liikkeistä jopa tarjoillaan proseccoa mekkoa sovittaville. Olin saanut ystäviltäni neuvon, että liian lyhyttä mekkoa ei kannata hankkia, siinä ajautuu helposti hankaluuksiin kun kesken penkeillä tanssin täytyy kuitenkin aina välillä kurottautua kolpakkonsa perään. Nilkkapituisia käyttävät daamit, joten polven alapuolelle olisi minun mitta.


Second-hand kaupoissa oli ai-van käsittämättömän hirveitä mutta toisaalta kiehtovan kummallisia vanhoja mekonkuvatuksia. Ei tarttunut yhtään matkaan. Kaveri löysi uuden, tai siis kierrätetyn esiliinan ja uudisti täten vanhaa mekkoaan. Esiliinakaupoilla käynti oli kovin Jane Austin -henkistä, ja hihitimme sille tovin.

Yhdessä kaupassa olin tullut sovituskopin ulkopuolelle asua mittailemaan, kun sisään marssi joukko hollantilaisteinipoikia, ja päädyin matkavideolle hurrausten saattelemana. Ei se ollut edes mitenkään erityisen paljastava kolttu. Poikaparat jos tulisitte Wiesnien aikaan. :)

Korsettimaista yläosaa on toki vaikea löytää sopivaa, ja vielä ei värikään kaikissa miellyttänyt, joten kauan siinä etsimisessä meni. Mutta nyt minulla on sievä (ja vain sopivasti siveä) mekko! Ja arvatkaa mistä. En olisi muuten ostanut, mutta järkevä müncheniläisystäväni oli sitä mieltä, että sieltä saa ihan yhtä hyviä mekkoja kuin mistä tahansa muualtakin (useampia satasia maksavat silkkimekot ovat erikseen). Kyllä, C&A:n jättimäisestä Trachten -valikoimasta. Kuva ohessa (liki sama dirndl), otettu täältä.

Bild des Tages, 2

Päivän kuva herättää monia kysymyksiä.

Onko tämä sama taiteilija kuin edellisessä päivän kuvassa? Tämä löytyi porttikongista, noin puolisen kilometriä edellisestä paikasta. Onkohan tässä joku kehitys nähtävissä? Jännää.

Ja mitä tässä etsitään? Kaveria? Äitiä?

Aika söpö!

Juokse, bisnesmies, juokse

Viikolla oli Munkkilan Olympiastadionilla taas tungosta, kun 30 000 juoksijaa ja katsojat ahtautuivat Firmenlaufin lähtöalueelle. Firmajuoksu on eri puolilla Saksaa järjestettävä massatapahtuma, jossa juostaan .. öö.. niin minkähän takia? Että pääsee maaliin? Ilmeisesti kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, tosin kukaan ei tuntunut tietävän mitä ja miksi.

Meidän "firma" on myös perinteisesti osallistunut tapahtumaan, ja minuakin siihen keväällä houkuteltiin. Ei kiinnostanut, ja luulin olevani jossain lomalla tähän aikaan. No, varsinaisena päivänä tulin toisiin ajatuksiin ja lyöttäydyin joukkoon kun numeroita oli käytettävissä. Sain jo pomon numeron (nimellä varustettuna..), mutta onneksi sain sen vaihdettua jonkun mukanaan tuoman kaverin kanssa, vaikkei sillä sinänsä niin väliä olisi ollut.. Onhan tässä muutakin tullut pomonsa eteen tehtyä.

30 000 ihmistä saa aikaan melkoisen ruuhkan. Me olimme joutuneet jotenkin väkijoukon loppupäähän, ja lähtöportti ei edes vielä näkynyt kun ensimmäiset tulivat maaliin... Kyseessä oli 6,48km matka Olympiapuiston ympäri, ja nopein selviytyi siitä melko tasan 20 minuutissa. Minulta meni melko tasan kaksinkertainen aika, mutta syytän siitä paitsi huonoa valmistautumista, myös järkyttävää, ainakin 2min Stauta eräälläkin sillalla. Hätähousut loikkivat veteen ja uivat pikku lätäkön yli, me muut tungettiin hikimassaan. Huh.

Muuten matka oli tietysti kuin valtava pujottelurata. Ei ehtinyt muutenkaan noin lyhyellä matkalla edes kyllästymään, varsinkaan kun jatkuvasti sai olla tarkkana ja ohitella kävelijöitä ja hitaampia. (Nopeampia en rekisteröi, niitäkin oli aika paljon). Oudon tyydyttävää kun voi jättää taakseen satoja juoksijoita.

Ilma oli ollut koko päivän painostavan kostea +30, ja kuinka ollakaan, viimeisen kilometrin kohdalla taivas repesi, tuli pimeää ja järkyttävä ukkosmyrsky. Oli kyllä tavallaan virkistävää, mutta tuuli kaatoi myös aitoja ja oli muutenkin melko haastavat olosuhteet.

Mutta olihan hienoa päästä maratonportista olympiastadionille rumpujen paukkeessa. Tulipa osallistuttua ensimmäistä kertaa massajuoksutapahtumaan. Jäin kaipaamaan suolakurkkupöytää tai ylipäätään mitään huoltopistettä, mutta ehkä niitä saa sitten vähän pitempikestoisissa tapahtumissa.. Stadionilta sai alkoholitonta olutta, mikä oli ihan hyvä vaihtoehto siihen väliin.


Edelliset tungokset näillä sijoilla nähtiin jalkapallon MM-kisojen aikaan, kun sama määrä väkeä oli kerääntynyt katsomaan kisoja isoilta skriineiltä ja huudattamaan vuvuzeloja. Niitä muuten mainostettiin englanninkielisellä termillä "public viewing" mille eräätkin tutut virnuilivat.. se kun voi tarkoittaa myös viuhahdusta. Saksalaisesta ei kyllä koskaan tiedä.

Sunnuntain pyöräretket

Heipä vaan taas hei. On korkea aika kertoa lyhyesti uudesta harrastuksesta ja yhteisöstä jonka olen löytänyt sunnuntaipäivieni ratoksi.

Olen aiemmin kertonut suomalaiset saksassa -sivustossa. No, tokihan muillakin on vastaavaa. Englantia äidinkielenään puhuvilla on Toytown Germany. Tämä sivusto on täynnä paitsi keskustelua, myös tapahtumia, joita väki järjestää ja joihin voi liittyä. Sunnuntaisin voi kokoontua vaikkapa anarkistiselta kuulostavaan ompeluseuraan tai lähteä pyöräretkelle. Harmillista, että jälkimmäisestä ei useinkaan ehdi tuohon ensimmäiseen..

Sunnuntaiajelun suunnittelija laittaa sivuille kokoontumispaikan ja ajan, sekä summittaisen kartan mihin on tarkoitus suunnata. Reissuun ilmoittaudutaan ja sitten ei tarvitse kuin huolehtia itsensä ja varusteensa tapaamispaikkaan.

Olen ollut nyt neljänä sunnuntaina mukana. Kolmena on suunnattu Munkkilan ulkopuolelle, eli hypätty pyörien kanssa paikallisjunaan, ja joko tultu junalla takaisin kaupunkiin tai poljettu.

Että nautin maisemista ja maalaistunnelmasta! Reitit menevät rauhallisia maalaisteitä ja polkuja pitkin, eivätkä kaikki välttämättä ole merkittyjä pyöräreittejä. Viitseliäin reissun suunnittelija oli käynyt edellispäivänä kahdesti reitin läpi pyörällä, eikä kokonaismatka ole aivan lyhyt. Päivän aikana kilometrejä kertyy 50-60, mutta tahti on reippaan rauhallinen ja sitten on niitä pysähdyksiä.

Ensin pysähdytään toiselle aamupalalle reilun tunnin, parin sätkyttämisen jälkeen, sitten taas 15km päästä odottaa lounaspaikka, ja vielä mahdollisesti kaffepysäkki tai uinti. Ja toki kun Baijerissa ollaan, pitstoppi ajoittuu Biergarteneihin. Mikä onkaan Biergarten suomeksi? Terde? Olutpuutarha? No tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Juomaksi tilataan joko Apfelschorlea (omenamehua ja kivennäisvettä), pyöräilijöiden juomaa Radleria (olutta ja spritea = aivan kuin simaa) tai sitten vaan reilusti Helles tai Weissbier, eli perinteistä oltta (jälkimmäinen on vehnäolutta). Myös snapsikierros oli taannoisella, kosteaksi muodostuneella turneella. Mutta pois juopottelu tästä porukasta, olut on kuitenkin helteellä parempi juoma kuin pelkkä vesi ... ehkä..

Porukka on oikein mukavaa. Aina on mukana uusia, joten klikkejä ei ilmeisesti muodostu ja keskustelu on... no, yleistä, ainakin jos satut olemaan britti, irlantilainen tai amerikoista. Luulin aina, että osaan kelvollisesti englantia, mutta natiivien kanssa ei vaan tahdo aina pysyä perässä, ja oma tuottaminen vie persoonasta puolet pois. Surkeaa!

Viime sunnuntaina kierrettiin Ammerseen lähistöllä ja ensi sunnuntaina hypätään BOBiin kohti etelää, jos sää sallii. Jos tulee kissoja ja karvaisia mummoja taivaalta, suunniteltu matka peruuntuu ja sen sijaan poljetaan sateessa lähireittejä.

Reipashenkistä on todellakin herätä sunnuntaiaamuna jo kahdeksalta jotta ehtii junaan. Varsinkin tällainen aamuvirkku kun on. Mutta kyllä on kannattanut!