Jatkan samoilla teemoilla kuin eilen, eli sopeutumisesta. Edellinen blogikirjoitus tosin oli minulle tyypillisen polveileva ja ihan liian pitkä blogimaailmaan. Tänään siis lyhyemmin ja asiaan! kun nyt jo eksyin aiheesta.
Päivän Hesari kertoi Vihreiden ehdotuksesta patistaa maahanmuuttajat kielikurssille toimeentuloetuisuuksien vähenemisen uhalla. Uutisen voi lukea tästä.
Hämmästyin. Eikö sitä tosiaankaan vaadita nykyisellään?
Brittituttavani oli tullut joitakin vuosia sitten Munkkilaan työn perässä, mutta joutui sittemmin työttömäksi ja oli täällä toista vuotta ansiosidonnaisella. Hänet velvotettiin saksan kurssille, sekä kuulemma tuskaiselle Kuinka kirjoitan CVn ja työhakemuksen saksaksi -kurssille muiden ulkomaalaisten kanssa. Tuskaa ilmeisesti tuotti lähinnä se kielitaito, sekä kurssin pakollisuus, sieltä ei saanut olla poissa, tai tuet lähtisivät.
No, hänen alaltaan töitä ei löytynyt, paitsi naapurimaasta. Saksan valtio tuki työttömästä eroon pääsyssä: kassa maksoi 5000 euroon asti muuttokuluja kuitteja vastaan. Ihan oikeasti.
Kai siinä jotkut karenssit ja tulot, perheellisyys sekä vakituisen työpaikan saaminen vaikuttaa, mutta aika reipasta toimintaa mielestäni.
Saksan työttömyysprosentti on 7,5% luokkaa, Baijerissa vain 4-5% mutta entisessä itä-Saksassa jopa 20%. Lähde löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti