El Mare! Scorchio! Ristorante!

Rooman reissu jatkui seuraavana aamuna taas seminaaritunnelmissa lounaaseen asti. Lento lähti vasta viiden jälkeen, joten saman tutuksi tulleen saksalaisen naisen kanssa hypättiin lentokenttäkuljetukseen ja laitettiin matkalaukut kentälle säilöön (kun ensin oltiin hetki tyhmänä jonotettu - eihän pakaaseja saa chekata kuin kolme tuntia ennen lentoa - doh!). Sitten takso alle ja muisteltiin että mikäs sen rantakaupungin nimi olikaan.. ah olisiko sama kuin lentokenttä; Fiumicino!

Taksikuski oli kiukkuinen kun ampiainen eikä suostunut puhumaan sanaakaan englantia. Laulajan latina ja muut kielet toki auttavan ymmärryksessä ja saatoimme ymmärtää että ko rantakaupunki on etäällä, ei sinne nyt ajeta, ja että mihin sinne. Mihin minä loihe selittämään Mare!! Ristorante!! Vino, Pizza, Mare! käsiä käyttäen, tietysti. Huhhuh.

Ehkä kolmen minuutin ajomatkan jälkeen takso jätti meidät epämääräiselle tielle, todella epämääräisen pitsapuljun eteen. He! Siinä on turisteille pitsaa. Maksoimme tippiä.

Aurinko paistoi ja olimme hyvällä tuulella, joten eikun marssimaan johonkin suuntaan. Kännykän karttoja en tietenkään ollut päivittänyt, mutta eipä hätää, ilmansuunnista suunnilleen tiesimme missä suunnassa meren pitäisi olla. Teimme ensin turhan lenkin asuntoalueella, tai minkä turhan, siellähän oli sievää. Päätimme ottaa uuden yrityksen pohjoiseen ja avot, eiköhän kohta oltu jonkun kanaalin varrella ja meri siinsi etäällä. Maisemaa! Aurinkoa ja merta! Kalastaja-alukset kelluivat ja kanaalin itäpuolella oli kutsuvia kahviloita. Käpsimme aikamme, juttelimme töistä ja muista, joimme espressoa ja vielä kun aikaakin oli, pistäydyimme aivan mahtavaan pieneen viinikauppaan lasilliselle. Kaupan omistaja tilasi meille schaföörin, ja liukkailla audin nahkaistuimilla olikin huomattavasti mukavampaa palata takaisin kentälle.

Olimme yhtä hymyä kun olimme näin oivasti osanneet käyttää iltapäivän. Artikkelit ehtii lukemaan koneessakin.

Montepulciano, nam.

Niin, nyt tätä kirjoittaessa katsoin karttaa. Mehän todella olimme Fiumicinossa. Taksi jätti meidät osoitteeseen 2462 via Portuense, Fiumicino ja sen kun vaikka google mapsiin laittaa, ja "jalkautuu" katunäkymiin, voi reissun tehdä ihan kotikoneellakin. Vai kaukana .. hehe, taisi taksikuskia harmittaa pieni tienesti.

Halpalentoyhtiöiden karjanajo täältä

Rooma kahdessa tunnissa

Munkkilan päivitys oli heikkoa toukokuussa, kun olen ollut enemmän matkalla kuin munkkilassa.  Postaanpa tässä seuraavaksi muutamia reissukuvia.

Roomassa olin parin päivän kokousmatkalla. Kokous pidettiin lentokentän lähellä olleessa järkyttävässä hotellikolossissa, keskellä ei niinku mitään. Illallisen jälkeen hyppäsin parin tutuksi tulleen naisihmisen kanssa hotellibussiin kohti keskustaa. Rooma on nähtävä kun näin lähellä ollaan! Olen ollut viikon Roomassa vuonna 1997 joten kokeneempana ja vanhasta muistista (ja kartan kanssa) toimin matkanjohtajana.

Jo puolen tunnin reippaan bussimatkan jälkeen, puoli yhdentoista aikaan yöllä, ajoimme Vatikaanin ohi (check!) ja saavuimme Piazza dei Tribunalille. Näkymät olivat kuin yläkuvassa, mutta pimeämpää, joten kännykkäkameralla ikustetusta hetkestä ei oikein ole muille jaettavaksi.  Kuva täältä.

Sitten käveltiin kaksi tuntia katuja pitkin ja poikin. Piazza Navona, Pantheon, Fontana di Trevi, johon heitin kolikon ja palaan siis Roomaan vielä, jäätelö, piazza Venetsia ja "Schreibmachine", Trajanuksen pylväs, Forum Romanum, Colosseum. (Check! x n ) Puoli yhdeltä taksin metsästys ja hotellille.

Oli mahtavaa. Keskellä viikkoa kun oltiin liikkeellä ja aiemmin illalla oli satanut, ei liikkeellä ollut kuin vain aluksi joitain turisteja. Trevin suihkulähteellä oli toki tungosta (mutta kukaan ei bailannut, ks kieltokyltti alempana) mutta Severuksen riemukaarta ja foorumia saatiin ihan yksin lämpimässä yössä ihmetellä. Toki vain ulkopuolelta, mutta se ei haittaa. Ihmeelliseltä tuntuu että kivenpalaset ovat kestäneen aikaa ja hupsuja ihmisiä noin kauan.

Pantheon



Nää oli nää jotkut pylväät..

Fontana di Trevi

Kaikki kiva kielletään! :(

Haarukka

Colosseum

Ulos sukset survaiskaa!

Munkkilassa leijailee lumihiutaleita ja lämpötilat ovat vihdoin taas miinuksella. Vaan lunta on vasta kilometrien päässä ja oikeastaan vasta kilometrien korkeudessakin.

Tästä kartasta näkyy lähiteinoiden ladut, ja tälle sivulle on kerätty kaikki mahdollinen info latu- ja lumitilanteista.

En nyt huomenna suuntaakaan etelään, vaan lähdemme Toytownin porukalla kohti Baijerin Metsää, eli kansallispuistoa Bayerische Wald Tsekin rajalla. Maisemat näyttävät tutuilta.

Otsikko on Suksimiesten laulusta. Lapsena ei varmaankaan laulettu koko laulua.

Linkkejä matkailijoille

Gruppe Schmidt saapuu vierailulle. Jee!! Tässä hyödyllisiä linkkejä ja joitain vastauksia matkailijoille. Tervetuloa muutkin!

Miten pääsee kaupunkiin?

Lentokentältä seurataan S-opasteita S- eli paikallisjunalle. Ennen junaraiteille laskeutumista kannattaa hankkia lippu, niitä saa punakylkisistä lippuautomaateista.

Lippuvaihtoehtoja on useita. Lentokenttä on kuitenkin uloimmalla renkaalla, joten kuuluu ostaa joko Gesamtnetz- kerta- tai päivälippu. Tai Streifenkarte, joka leimataan 8:n kohdalta. Jos oli liian monimutkaista, mene lippuluukulle jonottamaan kymmenen muun turistin kanssa. Tai tilaa lentokenttänouto allekirjoittaneelta, tai enolta, jos se sattuu olemaan kaupungissa (kiitos eno viimeisestä!).

Lippu on leimattava ennen junaan astumista, joko ylhäällä tai laiturilla olevaan siniseen pömpeliin.

Tästä löydät S ja U -junien kartan. Junia kulkee. Jos tulet minun luokse, ota S8 Ostbahnhofille, jossa vaihto U4 tai U5:een.

Miten siellä liikahtaa paikasta toiseen?

No niillä S tai U junilla. Tällä sivulla voi etsiä aikataulut.
Myös ratikat kulkevat, tosin juuri nyt minun ohi menevät on korvattu busseilla korjausten vuoksi. Myös busseja kulkee. Helpoiten löydät paikasta toiseen tuon aikatauluhaun kautta, siinä voi osoitteella tai kartalta osoittaa paikat ja ohjeet tulevat tarvittaessa kartan kanssa. Tältä sivulta löytyy kaikki mitä tarvitset tietää paikallisliikenteestä.

Jos kaipaa kauemmalle, pääsee paikallisjunilla porukalla vaikka minne.
Bayern ticket on 28 euroa, ja sillä matkustaa 5 hlö koko päivän

Mitäs sitten tehtäisiin?

Kesällä mennään ulos oluelle. Tässä kaupungin beergartenit lueteltuna.

Kaupungin tapahtumakalenteri on joskus hyödyllinen, minusta hieman sekava.


Onks siellä kylmäkin?

parhaimpia säälinkkejä
http://wetterstationen.meteomedia.de/messnetz/
valitse München tai mihin oletkaan suuntaamassa

Missä nukutaan?

Oikeastaan yhtä henkilöä suuremmat ryhmät joudun ohjaamaan hotelliin, sillä köppöseni on kovin pieni. Sopivia hotelleja kannattaa hakea vaikkapa täältä, sieltä hankin kaikki reissujeni hotellit. Karttahaku on melko näppärä, ja muiden matkailijoiden kommentit. Itse olen ollut muutamissa työpaikan lähihotelleissa aikanaan, ja parissa perushotlassa rautatieaseman lähellä, mutta en nyt oikein osaa suositella mitään. Kannattaa katsoa kartasta että vieressä on S tai U asema, tai ratikka, muulla ei ole niin väliä. Rautatieaseman eteläpuoli on hotellikortteli, hieman epäviihtyisä ja epäilyttävän, geneerisen kaupungin näköinen, mutta siellä ne halvimmat hotellit on. Jotkut ovat kehuneet Jägeriä. Lähinurkilla olevista hotelleista ei ole vielä kokemuksia. Laitan tänne kun kuulen.


Tämän jälkeen on minun vuoro kysyä:
Koskas tulet käymään?
Tervetuloa!

Sunnuntain pyöräretket

Heipä vaan taas hei. On korkea aika kertoa lyhyesti uudesta harrastuksesta ja yhteisöstä jonka olen löytänyt sunnuntaipäivieni ratoksi.

Olen aiemmin kertonut suomalaiset saksassa -sivustossa. No, tokihan muillakin on vastaavaa. Englantia äidinkielenään puhuvilla on Toytown Germany. Tämä sivusto on täynnä paitsi keskustelua, myös tapahtumia, joita väki järjestää ja joihin voi liittyä. Sunnuntaisin voi kokoontua vaikkapa anarkistiselta kuulostavaan ompeluseuraan tai lähteä pyöräretkelle. Harmillista, että jälkimmäisestä ei useinkaan ehdi tuohon ensimmäiseen..

Sunnuntaiajelun suunnittelija laittaa sivuille kokoontumispaikan ja ajan, sekä summittaisen kartan mihin on tarkoitus suunnata. Reissuun ilmoittaudutaan ja sitten ei tarvitse kuin huolehtia itsensä ja varusteensa tapaamispaikkaan.

Olen ollut nyt neljänä sunnuntaina mukana. Kolmena on suunnattu Munkkilan ulkopuolelle, eli hypätty pyörien kanssa paikallisjunaan, ja joko tultu junalla takaisin kaupunkiin tai poljettu.

Että nautin maisemista ja maalaistunnelmasta! Reitit menevät rauhallisia maalaisteitä ja polkuja pitkin, eivätkä kaikki välttämättä ole merkittyjä pyöräreittejä. Viitseliäin reissun suunnittelija oli käynyt edellispäivänä kahdesti reitin läpi pyörällä, eikä kokonaismatka ole aivan lyhyt. Päivän aikana kilometrejä kertyy 50-60, mutta tahti on reippaan rauhallinen ja sitten on niitä pysähdyksiä.

Ensin pysähdytään toiselle aamupalalle reilun tunnin, parin sätkyttämisen jälkeen, sitten taas 15km päästä odottaa lounaspaikka, ja vielä mahdollisesti kaffepysäkki tai uinti. Ja toki kun Baijerissa ollaan, pitstoppi ajoittuu Biergarteneihin. Mikä onkaan Biergarten suomeksi? Terde? Olutpuutarha? No tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Juomaksi tilataan joko Apfelschorlea (omenamehua ja kivennäisvettä), pyöräilijöiden juomaa Radleria (olutta ja spritea = aivan kuin simaa) tai sitten vaan reilusti Helles tai Weissbier, eli perinteistä oltta (jälkimmäinen on vehnäolutta). Myös snapsikierros oli taannoisella, kosteaksi muodostuneella turneella. Mutta pois juopottelu tästä porukasta, olut on kuitenkin helteellä parempi juoma kuin pelkkä vesi ... ehkä..

Porukka on oikein mukavaa. Aina on mukana uusia, joten klikkejä ei ilmeisesti muodostu ja keskustelu on... no, yleistä, ainakin jos satut olemaan britti, irlantilainen tai amerikoista. Luulin aina, että osaan kelvollisesti englantia, mutta natiivien kanssa ei vaan tahdo aina pysyä perässä, ja oma tuottaminen vie persoonasta puolet pois. Surkeaa!

Viime sunnuntaina kierrettiin Ammerseen lähistöllä ja ensi sunnuntaina hypätään BOBiin kohti etelää, jos sää sallii. Jos tulee kissoja ja karvaisia mummoja taivaalta, suunniteltu matka peruuntuu ja sen sijaan poljetaan sateessa lähireittejä.

Reipashenkistä on todellakin herätä sunnuntaiaamuna jo kahdeksalta jotta ehtii junaan. Varsinkin tällainen aamuvirkku kun on. Mutta kyllä on kannattanut!

Kahden Nobelin nainen

Tämä bloggaus on poikkeus linjasta - tämä ei kerro Munkkilasta, vaan taannoisen työmatkan yhteydessä tekemästäni visiitistä Marie Curien kotimuseoon. Ystäväni lupasi kommentoida blogiani, jos ehdin museossa käymään ja vielä siitä raportoimaankin, joten, kommenttia odotellessa.

Marie Curie-Skłodowska on varmasti tunnetuin ja arvostetuin naispuolinen tieteentekijä. Hänet tunnetaan työstään radioaktiivisuuden keksijänä, josta hän, miehensä Pierre Curie ja Henri Beckerel saivat Nobelin palkinnon vuonna 1903. Marie oli tuolloin 36-vuotias, ja vastavalmistunut tohtori. Rouva tohtori Curie on paitsi ensimmäinen Nobelin saanut nainen, myös ensimmäinen henkilö joka on saanut Nobelin palkinnon kahdesti, tämä ensimmäinen tuli fysiikasta, toinen kemiasta 1911. (Linus Paulig on se toinen kahden Nobelin saaja)

Marie (tai puolalaisittain näin kirjoitettavan Marja) syntyi Varsovassa, talossa joka sijaitsee Varsovan nove mestossa eli restauroidun vanhan kaupungin "takana". Talossa on pieni vaatimaton museo, kolme huonetta, muutama esine, ja paljon mustavalkokopioita kirjansivuista. Nobel-mitalin takapuolesta löytyy myös mustavalkokopio. Virkailija oli kovin ystävällinen, mutta ei ymmärtänyt kysymystäni missä alkuperäiset mahtavat olla. Varmaankin Sorbonnessa tai jossain muussa Marie Curie -museossa. Yhtä kaikki, syntymäkodissa oli historian siipien havinaa ja jotenkin sympaattista vaatimattomuutta.

Rouva nobelisti oli kovin vaatimaton eläessään. Tämä ei niinkään selvinnyt näyttelystä, mutta ostin museosta mukaani (englanninkielisen) autobiografian, jota olen nyt lukenut. Kirjasta käy hyvin esille miten kovalla työllä ja sitkeydellä on hänenkin uransa rakennettu. Marie pääsi Sorbonneen vasta kerättyään vuosia rahoitusta toimimalla koti-opettajana, ja uhrasi kaiken aikansa työlle.

En myöskään ollut tiennyt Puolan venäläistämisajasta, jolloin Marie kävi lapsena koulua peläten puolankielisen sanan tuovan vaikeuksia paitsi itselleen, myös koko perheelle. Eri aikakaudella tapahtuneeseen sortoon törmäsi Varsovassa tuon tuosta, kyllä ovat kovia kokeneet nuo puolalaiset.

Museon muutamat esineet eivät raottaneet edes auttavan yliopistokoulutuksen käynyttä ymmärtämään miten nobeleihin oikeuttavat löydökset oikein oli tehty. Näytillä oli mm. kuva pimeässä hohtavasta kulhollisesta radiumia sisältäviä kiteitä, sekä kulhoja, jotka toivon mukaan eivät olleet sentään alkuperäisiä, sillä ne säteilevät varmasti vielä muutaman tuhannen vuotta.

Marie Curien vaiherikkaasta elämästä voi lyhyesti lukea vaikkapa Nobelkomitean sivuilta.

Professorit Curie (x2), Becquerel sekä Röntgen eivät "ainoastaan" löytäneet uusia alkuaineita, sekä radioaktiivisuuden, mutta löysivät säteilyn lääketieteellisen käytön. Näitä jalanjälkiä tämäkin frau Dr. yrittää seurailla. Ehkä nykyiset yrityksemme nähdään yhtä kummallisina sadan vuoden päästä, kuten kuvan itsekokeilu radiumsuolan käytöksestä kudoksessa. Radium poltti melkoisen parantumattoman arven Pierre Curien käteen (ei sentään kokeillut vaimollaan kuten Röntgen) ja antoi ajatuksen että säteilyä voidaan käyttää syöpäkudosta vastaan. Säteilyn haittavaikutukset huomattiin vasta paljon myöhemmin. Marie Curie aloitti myös röntgenhoitajien koulutuksen ja ajoi sodan aikana senaikaista "rekkaröntgeniä". Paljon muutakin mielenkiintoista olisi kerrottavana, mutta tämä bloggaus on jo nälkävuoden pituinen, ja referointini sijasta kannattaa ennemmin lukea joku kirja.

Samoin kannattaa museokäynti jos nurkille sattuu. Museossa suurin osa teksteistä oli puolaksi, tosin lähes kaikki myös englanniksi. Fysiikka on oikeastaan ihan tosi helppoa, Puolaksikin sitä ymmärtää. Ks. kuva.

Museokäynti ja kirja oli inspiroiva. Kuten usein tieteen edessä jään ihailun ja ihmetyksen valtaan. On selvää, että en saa Nobelia väitöstyöstäni, ja paljon on oppimista asenteessakin. Marie uurasti uupuneenakin myrkkykaasuissa, surkeassa ladossa, olemattomilla laitteilla. Aika mimmi.

Mutta mikäs se tämä laite on?? Ken tietää?

Tuhkalonkero

Olipa hilkulla taas tämä lentomatkustaminen. Palasin viikonloppulomalta Suomesta maanantai-aamuna Köpiksen kautta. Sunnuntai-iltana Münchenin kenttä oli suljettu, mutta maanantaina puoliltapäivin pääsimme tulemaan, ilmeisesti tuhkasta piittaamatta, sillä kai sitä vielä täällä on.

Olen vahdannut tältä sivulta löytyviä karttoja ja tuhkapilven lonkeroiden kiemurtelua. Kartta ei kuitenkaan kerro mitkä kentät ovat suljettuja. Eikä muuten kovin helposti löydä muutenkaan tietoja avoinna olevista kentistä. Münchenin kentän sivuilla ei ollut sunnuntaina aamupäivällä vielä mitään tietoa mahdollisesta pilvestä. Ainoastaan lähtevien lentojen peruutuksista saattoi päätellä mitkä kentät on kiinni. Jo on. Ehkä haluavat välttää hysteriaa.

Sattumien sattuma sattui paluulennolla. Samalle lennolle oli ajautunut tutun tuttu, tai oikeastaan ystäväni kihlattu. Hänet oli ollut matkalla suoralla aamulennolla Müncheniin, mutta oli kentän sulkemisen takia reititetty uudelleen Köpiksen kautta. Tapasimme matkalaukkuja odotellessa. Hänen kihlattuunsa siis tutustuin kun matkustin junalla tuhkan takia Saksan läpi. Olemme siis todellakin tuhkatuttuja. Jotain hyvää tästäkin hässäkästä.

Matkalla halki Euroopan kevään

Jopa on ollut pitkä tauko kirjoittamisessa. Olin lomalla Suomessa ja juutuin tuhkaan. Loma oli oikein mukava, mutta töitäkin pitää tehdä, joten tulin maitse ja meritse. Tässä matkakertomus, ehkä lentopelkoiset, vihertävät tai reilaajat löytävät tästä reitin Munkkilaan.

Maitse matkustaessa tulee oikein perstuntumalla selväksi kuinka kaukas sitä onkaan muuttanut. Lisäksi, Suomi on saari; sieltä jos jonnekin haluaa, täytyy lentää tai seilata, maareitti idän kautta kun ei ole vaihtoehto. Tuhka pakotti minut ja monet muut vanhanaikaiseen hitaaseen etenemiseen ja tutustumaan välissä oleviin kilometreihin.

Kun lentokielto paluulennon päivälle varmistui, ryhdyin varaamaan menopelejä. Otin Siljalta B-luokan naispaikan, koska C-luokka kuulosti liian luokattomalta ja saatoin näin kolmella lisäeurolla ostaa itselleni minimaalista luksusta. Siitä eteenpäin matka jatkuisi SJ:n eli Ruotsin rautateiden aikatauluhausta löytyneellä bussilla, sillä junat olivat kaikki täynnä. Kööpenhaminaan päästäisiin illalla. Seuraava juna lähtisi kahden aikaan yöllä, mutta siinä joutuisi vaihtamaan monta kertaa, joten varasin aamuseitsemän jälkeen lähtevän junan, joka olisi perillä illalla. Kaksi vuorokautta matkustusta, josta yöt laivassa ja Köpiksessä hotellissa, lisäksi olisi vähän ylimääräistä aikaa käyskennellä kaupungilla. Ei paha!

Viimeiset varaukset hoidin laivasta mokkulan kautta, oli tullut vähän ohjelmaa siinä päivällä ja vasta aamulla olin palautunut yöjunaltakin. Kaverit olivat kovasti avustaneet lähettämällä hyviä linkkejä etenemiseen. Kiitos! Houkuttelevin oli ruotsalaisen sanomalehden juttu tukholmaan päätyneistä ylimääräisistä vuokra-autoista, joita nyt saisi halvalla. Jos olisi ollut muitakin kuin minä porukassa mukana, olisin ehdottomasti ottanut kumijalat alle ja painunut paanalle, mutta yksin se ei ihan kuitenkaan houkutellut.

Tukholmaan aamun kähmässä tultaessa hyttikämppikseni kysyi ystävällisesti haluanko tulla hänen mukanaan metrolle. Mikäs siinä –edellisestä Tukholman reissusta oli tuntuvasti aikaa, ja muistin vain etäisesti mistä tunnelbaanaan pääsee. Centralstationilla oli valtavasti ihmisiä matkalaukkuineen, ja onnittelin itseäni järkevästä kantolaitevalinnasta. Laitoin pikkurinkan lokeroon, ja lähdin kaupungille, koska bussi lähti vasta yhdentoista jälkeen.

Kiertelin vanhaa kaupunkia ja seurailin kuinka korttelit heräilivät kirpeään kevätaamuun. Victorian vihkikirkko oli remontissa, joten jäi sekin kirkkopinna käymättä. Lopulta parkkasin itseni nettikahvilaan.

Tukholman Centralstationin seinäreliefi. Oo, lapin hankia.








Kuva-arvoitus. Minkä kyltin en ihan onnistunut kuvaamaan?

Bussimatkalla oli mukana ryhmä espanjalaisia (niitä liikkuvat yleensä ryhmissä) ilmeisesti työmatkailijoita matkalla Helsingistä tai jostain Espanjaan, ja he levittivät iloista luokkaretkitunnelmaa varsinkin loppumatkasta. Käytävällä vaelteli väkeä ja höpöttelivät toisillensa ja minä mietin että mistä ihmeestä niillä riittää juttua. Minä lähinnä katselin maisemia, kuuntelin musiikkia, tein pari tuntia töitäkin, ja hädin tuskin ehdin lukea kioskilta nappaamani ELLEn. Demi Moore on tehnyt comebäckin. En ollut huomannut että hän oli ollut poissakaan.

Ruotsi on kyllä kaunis maa. Keli oli mitä parhain pilvikuvaukseen sillä yhtäkään lentokoneen vanaa ei näkynyt täydellistä sineä pilaamassa. Bussi ei kulkenut varsinaista huippunopeutta, meidät ohitti mm. purjevenettä trailerissa raahaava pikkuauto. Lisäksi pysähdyimme kolmesti; ensin tunnin ruokapaussi neljän tunnin kohdalla, seuraavaksi puolen tunnin kaffepaussi ja vielä malmössä vaihdettiin kuskia ja tankattiin. Saavuimme köpikseen liki tunnin myöhässä.

Hotelli oli kelpo murju, yhteisvessoilla ja suihkuilla, mutta rauhallinen. Kävin ihmettelemässä pitkää jonoa lippuluukulla, ja syömässä yhden pölsen. Hotellissa törmäsin pariin nettiavuttomaan suomalaiseen, jotka olivat juuttuneet kaupunkiin. Yritin auttaa selvittelemällä nopeampia reittejä Suomeen, mutta lippujen vaihtaminen olisi vaatinut jonotuksen asemalla, ja tädit taisivat sittenkin olla tyytyväisiä parin päivän ylimääräiseen kaupunkilomaan.

Saksalaisiin juniin saa ostettua junalipun, vaikka paikkalippua ei saakaan. Minulla oli lippu Köpis-München välille, vaihto Hampurissa ja paikkalippu vain Hampurista lähtien. Köpiksestä lähtiessä hyppäsin tyhjään junan takaosaan, ja matkustin mukavasti ykkösluokassa reilun tunnin.

Olisi pitänyt tunkea heti junan etuosaan, sillä ilmeisesti takaosa ei mennyt Hampuriin, vaan jonnekin muualle. Junan osat olivat myös suljettu, joten kesken ei voinut siirtyä. Konnari tarjosi vaihtoehdoksi vaihtoa paikallisjuniin, mutta yksi avulias hollantilaisherra tarkisti iPodistaan aikataulut (tanskalainen konnari ei toki voi tietää saksan junien aikatauluja samalla reitillä), ja totesi tämän vaihtoehdon saapuvan pari tuntia myöhemmin Hampuriin. Koska halusimme kaikki ehtiä jatko-yhteyksiimme, me kaikki takaosan matkustajat teimme ratkaisevalla asemalla joukkorynnäkön junan etuosaan. Loppumatkan matkustimme kuin sillit suolassa, mutta team spirit oli korkealla onnistuneen konnaripujottelun jälkeen. Lautalla pääsimme jaloittelemaan ja matka sujui mukavasti brittien ja hollantilaisherran kanssa jutellessa.
















Hampurista eteenpäin matka olikin jo luksusta. Saksan keskiosien kauniit kevätmaisemat tekivät vaikutuksen. Kasselista viereiselle paikalle tuli saksalainen mies, joka aloitti keskustelun suomeksi, sillä Hesari paljasti minut suomalaiseksi. Mikä yhteensattuma! Jo toinen lapsuuskesinä suomen oppinut saksalainen junavieruskaveri (ks. Ooppera-postaus). Tämän lisäksi Herr J:n rakas on suomalainen, ja hän puhui oikein hyvin suomea. Minä harjoittelin saksaa, hän suomea, ja työasioista (sattumia siinäkin) puhuessa vaihdoimme englantiin. Sain uuden ystävän!

Matkustin kolmen vuorokauden aikana Lapin hangilta Hampurin hiirenkorviin ja Kasselin kirsikkapuiden kukintaan. Erikoinen tilanne yhdisti matkustajia. Ihmiset tutustuivat toisiinsa ja olivat avuliaita, ja keskusteltiin nykymenomme haavoittuvuudesta. Todellinen partioviikko.

Alpit korkattu

Frau Maus saapui pohjoisista valtioista viikonlopuksi vierailulle. Oli lystiä! Sunnuntain sääkartta näytti lupaavammalta kuin lauantain, joten käytimme frau Mausin kanssa lauantain shoppailuun. Koko päivän kierros oli kannattava: tuloksena oli uusi nokialainen ilman kuluja, kotipuhelin, nettiliittymä ja vielä väliaikainen surffitikku, edullisin kuukausihinnoin sekä kaupanpäälle huomattavalla summalla lahjakortteja erääseen S:llä alkavaan kodinkone-ja mediajättiin. Onnistuneita kauppoja juhlittiin perinneherkku schweinshaxella, joka ei todellakaan ole prinsessojen ruokaa.

Sunnuntai-aamuksi hankimme liput Garmisch-expressiin Zugspitselle eli yhdistetyn junalipun ja päivälipun rinteeseen saksan korkeimman huipun tienoille. Saimme seuraksemme uuden ystävämme P:n, joka osoitti kiitettävää partiohenkeä lähtiessään kahden tuntemattoman fraun kanssa rinteeseen. Juna starttasi munkkilan Hbf:ltä aamuseitsemältä ja saapui tuntia myöhemmin Garmishiin. Tutkittuamme aikatauluja totesimme, että aikaisen paluun (frau Mausin lento pohjoiseen) takia emme ehtisi juurikaan hiihtää. Juna Garmischin kylästä Zugspitselle on pieni vuoristovempain, joka puksuttaa ylös pariintonniin reilussa tunnissa. Hiihtokeskus jäätiköllä on varmasti hieno ja lumi erinomaista, mutta myös paluu takaisin laaksoon kestää toisen reilun tunnin. Päätimme jättää sen elämyksen toiseen kertaan ja vaihdoimme liput Hausbergin hiihtokeskukseen.



Nämä kaksi hiihtokeskusta eivät ole yhteydessä, kuten kuvastakin ehkä voi nähdä. Jos linkki ei toimi, katso sivulta löytyvä kartta.

Koska sää oli mitä parhain, oli paikka kohtuullisen täynnä väkeä. Alppilehmän hermoilla jonotimme vuokraukseen ja hisseihin, mutta maisemat, aurinko, hyvät rinteet ja hyvä seura korvasi kaiken. Kuvat puhukoot puolestaan.










Toivottavasti pääsen pian taas uudestaan. Hiihto (=laskettelu) on vähän kuin pyörällä ajo. Paitsi että nykyisillä suksilla se on vähän kuin olisi opetellut ensin pyöräilemään ja sitten vasta laittaisi apupyörät. No, olihan se silti aikalaista räpellystä vuosien tauon jälkeen, mutta valtavan kivaa!

Seuraavaksi lehmänhermoa koetellaan tänä iltana S-nimisessä kaupassa, sillä ne tikut ja muut netit eivät tietenkään toimi toivotulla tavalla..