Tänään olisin voinut nähdä alpit työpaikan katolta, ellen olisi laakso-ihminen. Työkaverit intoutuivat kirkkaasta säästä ja lounaan jälkeisten, puiston penkillä nautittujen jäätelöiden jälkeen kipusimme katolle. (Kyllä, tänään oli lämmintä ja ihanaa, ja kevään ensimmäinen ulkojäätelö on nautittu.) Minä myös, mutta ylemmälle tasolle kiivetessä tuli tutina. Portaiden vieressä ei ollut kaidetta, ja vaikka katto oli loiva, en kyennyt etenemään ylemmäs. Käännyin takaisin vielä kun olin toimintakykyinen. En siis nähnyt vilausta alpeista. Vertigo saattaa vaikeuttaa tulevan kesän vaellusreissuja. Harmi sinänsä, koska maisemista kyllä nautin. Laittaisin tähän pari kuvaakin katolta, jäätelöistä ja omista jaloista ritilärappusilla (hätäpäissäni olin ottanut mahti-otoksen), mutta ei, en voi, sillä Ovi ei toimi. Tai kapula.
Kirkkaan sään aiheutti Föhn-ilmiö, tai toisinpäin. Kun tuuli käy etelästä ja ilma kuivuu alppien yllä, jää jäljelle alppien pohjoispuolelle kuivaa lämmintä ilmaa. Asia on selvitetty esimerkiksi tällä sivulla. Joka tapauksessa, ilma on kirkas, ja on lämmintä, ja vuoret näkyvät. Vuoret eivät siis tosiaankaan aina tänne näy, vaikka postikorteissa niin näyttäisikin. Monet paikalliset höpisevät Föhn-päänsärystä. Suomalainen kyllä ryntää ensimmäisen keväisen ilman koittaessa terassille, josta usein voi seurata päänsärkyäkin, että lieneekö tässä syy. Itse en ole ehtinyt a) terassille b) kauppaan c) S-kauppaan kapulaa säätämään, vaan nökötän töissä kun sain nakkia.
Munkkila-blogi hiljenee muutamaksi päiväksi muuttojärjestelyjen takia. Luulin meneväni omalle lomalle, mutta matkasta tuleekin nyt yhdistetty muutto- & työmatka. Mutta onneksi on aina aikaa myös laululle! ;) Näkemisiin!
torstai 25. helmikuuta 2010
tiistai 23. helmikuuta 2010
testing - testing
Yhteyksissä piisaa. Nyt testailen bloggausta uudesta lelusta eli kapulasta tai handystä niinkuin täällä päin sanotaan. Toistaiseksi toimii. Hieman vielä ihmetyttää alkukankeudet nettiyhteyden muodostamisessa ja sisäinen pessimisti ei jaksa uskoa että kaikki on asennettu oikein. Kuun lopussa selviää onko laskussa tosiaan flat rate vaan löytyykö lisäekstrasäännönpoikkeuksia. Muutenkin tuntuu että älykkään puhelimen ostossa pitäisi olla joku älykkyysosamäärärajoite. Tai ainakin varoitus käytöstä alhaisen verensokerin aikana. Mikä ihme esimerkiksi on WAP Jamba? Ja miten tällä vaihdetaan riviä? On mullakin ongelmat. Jos opaskoira on kuulolla, tarjoan kaljat 'hands-on' -kurssista.
maanantai 22. helmikuuta 2010
Alpit korkattu
Frau Maus saapui pohjoisista valtioista viikonlopuksi vierailulle. Oli lystiä! Sunnuntain sääkartta näytti lupaavammalta kuin lauantain, joten käytimme frau Mausin kanssa lauantain shoppailuun. Koko päivän kierros oli kannattava: tuloksena oli uusi nokialainen ilman kuluja, kotipuhelin, nettiliittymä ja vielä väliaikainen surffitikku, edullisin kuukausihinnoin sekä kaupanpäälle huomattavalla summalla lahjakortteja erääseen S:llä alkavaan kodinkone-ja mediajättiin. Onnistuneita kauppoja juhlittiin perinneherkku schweinshaxella, joka ei todellakaan ole prinsessojen ruokaa.
Sunnuntai-aamuksi hankimme liput Garmisch-expressiin Zugspitselle eli yhdistetyn junalipun ja päivälipun rinteeseen saksan korkeimman huipun tienoille. Saimme seuraksemme uuden ystävämme P:n, joka osoitti kiitettävää partiohenkeä lähtiessään kahden tuntemattoman fraun kanssa rinteeseen. Juna starttasi munkkilan Hbf:ltä aamuseitsemältä ja saapui tuntia myöhemmin Garmishiin. Tutkittuamme aikatauluja totesimme, että aikaisen paluun (frau Mausin lento pohjoiseen) takia emme ehtisi juurikaan hiihtää. Juna Garmischin kylästä Zugspitselle on pieni vuoristovempain, joka puksuttaa ylös pariintonniin reilussa tunnissa. Hiihtokeskus jäätiköllä on varmasti hieno ja lumi erinomaista, mutta myös paluu takaisin laaksoon kestää toisen reilun tunnin. Päätimme jättää sen elämyksen toiseen kertaan ja vaihdoimme liput Hausbergin hiihtokeskukseen.
Nämä kaksi hiihtokeskusta eivät ole yhteydessä, kuten kuvastakin ehkä voi nähdä. Jos linkki ei toimi, katso sivulta löytyvä kartta.
Koska sää oli mitä parhain, oli paikka kohtuullisen täynnä väkeä. Alppilehmän hermoilla jonotimme vuokraukseen ja hisseihin, mutta maisemat, aurinko, hyvät rinteet ja hyvä seura korvasi kaiken. Kuvat puhukoot puolestaan.
Toivottavasti pääsen pian taas uudestaan. Hiihto (=laskettelu) on vähän kuin pyörällä ajo. Paitsi että nykyisillä suksilla se on vähän kuin olisi opetellut ensin pyöräilemään ja sitten vasta laittaisi apupyörät. No, olihan se silti aikalaista räpellystä vuosien tauon jälkeen, mutta valtavan kivaa!
Seuraavaksi lehmänhermoa koetellaan tänä iltana S-nimisessä kaupassa, sillä ne tikut ja muut netit eivät tietenkään toimi toivotulla tavalla..
Sunnuntai-aamuksi hankimme liput Garmisch-expressiin Zugspitselle eli yhdistetyn junalipun ja päivälipun rinteeseen saksan korkeimman huipun tienoille. Saimme seuraksemme uuden ystävämme P:n, joka osoitti kiitettävää partiohenkeä lähtiessään kahden tuntemattoman fraun kanssa rinteeseen. Juna starttasi munkkilan Hbf:ltä aamuseitsemältä ja saapui tuntia myöhemmin Garmishiin. Tutkittuamme aikatauluja totesimme, että aikaisen paluun (frau Mausin lento pohjoiseen) takia emme ehtisi juurikaan hiihtää. Juna Garmischin kylästä Zugspitselle on pieni vuoristovempain, joka puksuttaa ylös pariintonniin reilussa tunnissa. Hiihtokeskus jäätiköllä on varmasti hieno ja lumi erinomaista, mutta myös paluu takaisin laaksoon kestää toisen reilun tunnin. Päätimme jättää sen elämyksen toiseen kertaan ja vaihdoimme liput Hausbergin hiihtokeskukseen.
Nämä kaksi hiihtokeskusta eivät ole yhteydessä, kuten kuvastakin ehkä voi nähdä. Jos linkki ei toimi, katso sivulta löytyvä kartta.
Koska sää oli mitä parhain, oli paikka kohtuullisen täynnä väkeä. Alppilehmän hermoilla jonotimme vuokraukseen ja hisseihin, mutta maisemat, aurinko, hyvät rinteet ja hyvä seura korvasi kaiken. Kuvat puhukoot puolestaan.
Toivottavasti pääsen pian taas uudestaan. Hiihto (=laskettelu) on vähän kuin pyörällä ajo. Paitsi että nykyisillä suksilla se on vähän kuin olisi opetellut ensin pyöräilemään ja sitten vasta laittaisi apupyörät. No, olihan se silti aikalaista räpellystä vuosien tauon jälkeen, mutta valtavan kivaa!
Seuraavaksi lehmänhermoa koetellaan tänä iltana S-nimisessä kaupassa, sillä ne tikut ja muut netit eivät tietenkään toimi toivotulla tavalla..
perjantai 19. helmikuuta 2010
Hiihtolinkit tarvitseville
Munkkilan vierailusesonki käynnistyy tänään ja nyt ei oikeastaan ole aikaa kirjoitella. Mutta laitan hätäisesti muutaman linkin seuraaville vieraille munkkilan hiihtomahdollisuuksista.
BOB-junalla pääsee lähivuorille tunnissa, eikä lysti maksa juuri mitään. Viiden hengen viikonloppulippu maksaa 26€. Ja ihmeellistä, sivuilla on tiedot myös englanniksi.
Seuraavaksi täytyy tsekata mihin hiihtokeskukseen haluaa. Esimerkiksi Lenggries on lähellä, samoin Spitzingsee, ja sivuilta löytyy infoa miten keskuksiin pääsee julkisilla. Legendaarisessa Garmisch-Partenkirchenissä voi bongata Saksan korkeimman huipun.
Tai sitten voi ottaa rennosti ja lähteä valmiille bussiretkelle. Aamukuuden tienoilla munkkilasta lähtee ainakin parin firman bussit kohti eri alppien laskettelukohteita. Esim ensi lauantaina pääsisi 66 eurolla Flachau / Ski Amade -keskukseen, hintaan kuuluu päivälippu, parin tunnin bussimatka ja eväsreppu (sis. pikkolopullon skumppaa ja muut välttämättömät eväät). Firmat löytyvät täältä ja vieläkin halvemmat (ei skumppaa) täältä. Lisäksi tämä urheiluvälinekauppa järjestää hiihtokouluja ja retkiä, mutta ohjeet ovat ehkä sekavammat.
Jos voima on kanssamme, testaamme huomenna jonkun kuljetusmuodon ja rinteen. Palaan raportin kanssa linjoille myöhemmin. Toivottavasti säät ja onni suosivat hiihtäjiä täällä, siellä suomessa, sekä toki myös olympialaduilla. (Mitä ihmettä - mitaliveikkaukseni on vaarassa?)
BOB-junalla pääsee lähivuorille tunnissa, eikä lysti maksa juuri mitään. Viiden hengen viikonloppulippu maksaa 26€. Ja ihmeellistä, sivuilla on tiedot myös englanniksi.
Seuraavaksi täytyy tsekata mihin hiihtokeskukseen haluaa. Esimerkiksi Lenggries on lähellä, samoin Spitzingsee, ja sivuilta löytyy infoa miten keskuksiin pääsee julkisilla. Legendaarisessa Garmisch-Partenkirchenissä voi bongata Saksan korkeimman huipun.
Tai sitten voi ottaa rennosti ja lähteä valmiille bussiretkelle. Aamukuuden tienoilla munkkilasta lähtee ainakin parin firman bussit kohti eri alppien laskettelukohteita. Esim ensi lauantaina pääsisi 66 eurolla Flachau / Ski Amade -keskukseen, hintaan kuuluu päivälippu, parin tunnin bussimatka ja eväsreppu (sis. pikkolopullon skumppaa ja muut välttämättömät eväät). Firmat löytyvät täältä ja vieläkin halvemmat (ei skumppaa) täältä. Lisäksi tämä urheiluvälinekauppa järjestää hiihtokouluja ja retkiä, mutta ohjeet ovat ehkä sekavammat.
Jos voima on kanssamme, testaamme huomenna jonkun kuljetusmuodon ja rinteen. Palaan raportin kanssa linjoille myöhemmin. Toivottavasti säät ja onni suosivat hiihtäjiä täällä, siellä suomessa, sekä toki myös olympialaduilla. (Mitä ihmettä - mitaliveikkaukseni on vaarassa?)
tiistai 16. helmikuuta 2010
Munkki!
Nyt on munkkilassa munkkisesonki! Krapfen on herkun nimi, ja niitä saa kaikenlaisilla kuorrutuksilla ja sisälmyksillä. Perinteisessä mallissa on pölysokeria päällä, hilloa sisällä, ja maistuu ihan taivaallisen hyvältä munkilta. Nam!
maanantai 15. helmikuuta 2010
Striptease-jazztanssia ja niska-selkäjumppaa
Urheiluinnostus jatkuu - ainakin urheilun suunnittelu on kovin hauskaa ja aikaavievää puuhaa. Olin jo kovin innoissani kun löysin uusille munkkilalaisille tarkoitetusta lehdestä oivallisen koosteen fitness-keskuksista, ja aioin tehdä tutustumiskierroksen lähipaikkoihin, mutta onneksi satuin juttelemaan työkaverin kanssa harrastuksista. Tokihan munkkilassakin on koulujen salit iltaisin hyötykäytössä, ja valikoimassa löytyy. Tältä sivulta pääsee ohjeisiin. Työkaveri käy pelaamassa lentopalloa ja modernissa tanssissa, sekä suunnittelee otsikon tuntia (jossa ei kuitenkaan kuulemma sitten riisuta vaatteita). Minun taas lienee pakko aloittaa ainakin jompikumpi otsikon lajeista, näyttöpäätetyö ei sovi vartalolle lainkaan.
Jumppasali varmasti haisee täälläkin yhtä pahalta, mutta täytyy sitä ainakin kokeilla. Lysti kun ei maksa juuri mitään. Kaupungin infosta voi käydä lunastamassa kympillä neljän kerran kortin, tai aloittaa varovaisella panostuksella; kertalippu on 2,60€. Elixiassa saa maksaa vähintään 64€ kuussa ja minimiaika taitaa olla täällä vuosi. Muitakin yksityisiä riittää, halvimmalla kuukausikortilla ei saa käyttää suihkuja, kalliimmalla pääset treenaamaan kuuluisuuksien kanssa (tai niin klubien mainokset väittävät). Joka tapauksessa, rechts ja links ja muutkin ohjeet tulee olemaan ihan yhtä vaikeita seurata.
Eiliseen bloggaukseen lisäys: tämän linkin mukaan munkkilasta löytyy höylättyjä latuja. :) Pienestä sitä voi tulla iloiseksi. Ei tämä ehkä olekaan hassumpi kaupunki.
Jumppasali varmasti haisee täälläkin yhtä pahalta, mutta täytyy sitä ainakin kokeilla. Lysti kun ei maksa juuri mitään. Kaupungin infosta voi käydä lunastamassa kympillä neljän kerran kortin, tai aloittaa varovaisella panostuksella; kertalippu on 2,60€. Elixiassa saa maksaa vähintään 64€ kuussa ja minimiaika taitaa olla täällä vuosi. Muitakin yksityisiä riittää, halvimmalla kuukausikortilla ei saa käyttää suihkuja, kalliimmalla pääset treenaamaan kuuluisuuksien kanssa (tai niin klubien mainokset väittävät). Joka tapauksessa, rechts ja links ja muutkin ohjeet tulee olemaan ihan yhtä vaikeita seurata.
Eiliseen bloggaukseen lisäys: tämän linkin mukaan munkkilasta löytyy höylättyjä latuja. :) Pienestä sitä voi tulla iloiseksi. Ei tämä ehkä olekaan hassumpi kaupunki.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Nokikanoja ja hiihtäjiä
Munkkilassa on tullut viikon aikana uutta lunta ja keli pysytellyt ainakin keskimäärin pakkasen puolella. Tänään pääsin vihdoin taas lenkille ja eikö vain luikerrellut pertsalatuja puistossa ja bongasin useita hiihtäjiä. Ladut nyt tietysti oli itse hiihdettyjä, ja luntakin alle 15cm, mutta ei kokemus kovasti Turun hiihtoladuista (niistä huonoimmista) poikkeaisi. No, Turussa harvemmin on haitarinsoittajia ladun varrella. Pohjoisemmassa osassa puistoa näytti ihan siltä kuin jollain pelillä olisi jopa latuja ajettu. Olisipa sukset täällä! Niin innostunut en sentään ole, että vuokraisin jostain laudat. Ehkä tästä vielä tänä talvena päästään hiihtämään ihan oikeillekin laduille.
Englischer Garten on maailman suurimpia kaupunkipuistoja ja ehdottomasti Munkkilan helmi ja henkireikä. Puisto on perustettu jo 1700-luvun puolella. Puisto alkaa oikeastaan kaupunkin keskustasta ja jatkuu Isar-jokea myötäilevänä viheralueena ainakin seuraavat 70 km sekä pohjoiseen että etelään. No, varsinainen englantilainen puutarha päättyy Föhringer Ringille, vajaa 5km alkupäästä. Kaupungin puoleisessa päässä on sievä Japanilainen teehuone, Monopteros, hauska ulkoilun ja oluenjuonnin yhdistävä kiinalainen torni sekä paljon viheraukioita ja tekojärvi, mutta pohjoispää on oikean metsän näköistä risukkoakin. Joka puolella risteilee erilevyisiä kävely- pyöräily- ja ratsastuspolkuja sekä vuolaasti virtaavia kirkkaita puroja. Puisto on suosikkipaikkojani ja asunnon etsinnässä tärkeimpiä kriteerejä oli puiston läheisyys.
Ehdoton hitti, varsinkin kun ilmat tästä lämpenee, on Eisbachin "surffikeskus". Joki virtaa kovalla voimalla putkesta ja puron pohjassa oleva betoniblokki tekee täydellisen aallon, jossa paikalliset lainelautailijat ovat harjoitelleet viimeiset 30 vuotta. Puuha on ollut tähän asti laitonta, mutta nyt viranomaiset ovat tehneet surffareiden kanssa sovun, kun eivät asialle kuitenkaan mitään mahda. Kesäisin sillalle kerääntyy valtavat määrät yleisöä. Ja mikäs on komistuksia katsellessa ;) Tsekkaa ylläolevan linkin video.
Mutta nyt puroissa uiskentelevat vain satunnaiset sorsat. Tänään lenkillä jaksoin hipsutella puiston pohjoisosaan, ja bongasin Isarista ainakin 50 sotkaa ja 30 nokikanaa, sekä lokkeja ja sorsia. Tikka nopotti, talitintit kävivät lintulaudoilla ja oli kovin rauhallista. Kesällä puisto on tietysti täynnä ihmisiä, mutta näin talvisena, pilvisenä aamupäivänä törmää lähinnä vain muihin lenkkeilijöihin ja koiranulkoiluttajiin. Täällä muuten liki kaikki koirat juoksentelevat vapaana puistossa ja kaupungillakin. Kyllä olisi koiraystäväni P kovasti sekaisin moisesta vilinästä.
Tänään vietetään saksassa supersunnuntaita, eli laskiaista ja ystävänpäivää. Minä en oikeastaan viettänyt kumpaakaan, mutta sentään suomalais-luterilaisen "supersunnuntain" eli heräsin aikaisin (täällä oppii oudoille uusille tavoille), kävin lenkillä, siivosin, silitin, laitoin ruokaa, ja olin muutenkin kovin reipas. Lisäksi kävin kahvilassa toteamassa että läppäri buuttaa w-lan yrityksestä ja nautin nyt sitten yhteistilan atmosfääristä ja firman tarjoamasta vanhasta pc:stä. Laskiaista vietin oikeastaan perjantaina, ystävien seurassa. Ja tiistaina lähdetään töistä porukalla puoleltapäivin keskustaan laskiaista juhlimaan, kuten puoli munkkilaa. Liukasta laskiaista ja hyvää ystävänpäivää Suomeenkin!
Englischer Garten on maailman suurimpia kaupunkipuistoja ja ehdottomasti Munkkilan helmi ja henkireikä. Puisto on perustettu jo 1700-luvun puolella. Puisto alkaa oikeastaan kaupunkin keskustasta ja jatkuu Isar-jokea myötäilevänä viheralueena ainakin seuraavat 70 km sekä pohjoiseen että etelään. No, varsinainen englantilainen puutarha päättyy Föhringer Ringille, vajaa 5km alkupäästä. Kaupungin puoleisessa päässä on sievä Japanilainen teehuone, Monopteros, hauska ulkoilun ja oluenjuonnin yhdistävä kiinalainen torni sekä paljon viheraukioita ja tekojärvi, mutta pohjoispää on oikean metsän näköistä risukkoakin. Joka puolella risteilee erilevyisiä kävely- pyöräily- ja ratsastuspolkuja sekä vuolaasti virtaavia kirkkaita puroja. Puisto on suosikkipaikkojani ja asunnon etsinnässä tärkeimpiä kriteerejä oli puiston läheisyys.
Ehdoton hitti, varsinkin kun ilmat tästä lämpenee, on Eisbachin "surffikeskus". Joki virtaa kovalla voimalla putkesta ja puron pohjassa oleva betoniblokki tekee täydellisen aallon, jossa paikalliset lainelautailijat ovat harjoitelleet viimeiset 30 vuotta. Puuha on ollut tähän asti laitonta, mutta nyt viranomaiset ovat tehneet surffareiden kanssa sovun, kun eivät asialle kuitenkaan mitään mahda. Kesäisin sillalle kerääntyy valtavat määrät yleisöä. Ja mikäs on komistuksia katsellessa ;) Tsekkaa ylläolevan linkin video.
Mutta nyt puroissa uiskentelevat vain satunnaiset sorsat. Tänään lenkillä jaksoin hipsutella puiston pohjoisosaan, ja bongasin Isarista ainakin 50 sotkaa ja 30 nokikanaa, sekä lokkeja ja sorsia. Tikka nopotti, talitintit kävivät lintulaudoilla ja oli kovin rauhallista. Kesällä puisto on tietysti täynnä ihmisiä, mutta näin talvisena, pilvisenä aamupäivänä törmää lähinnä vain muihin lenkkeilijöihin ja koiranulkoiluttajiin. Täällä muuten liki kaikki koirat juoksentelevat vapaana puistossa ja kaupungillakin. Kyllä olisi koiraystäväni P kovasti sekaisin moisesta vilinästä.
Tänään vietetään saksassa supersunnuntaita, eli laskiaista ja ystävänpäivää. Minä en oikeastaan viettänyt kumpaakaan, mutta sentään suomalais-luterilaisen "supersunnuntain" eli heräsin aikaisin (täällä oppii oudoille uusille tavoille), kävin lenkillä, siivosin, silitin, laitoin ruokaa, ja olin muutenkin kovin reipas. Lisäksi kävin kahvilassa toteamassa että läppäri buuttaa w-lan yrityksestä ja nautin nyt sitten yhteistilan atmosfääristä ja firman tarjoamasta vanhasta pc:stä. Laskiaista vietin oikeastaan perjantaina, ystävien seurassa. Ja tiistaina lähdetään töistä porukalla puoleltapäivin keskustaan laskiaista juhlimaan, kuten puoli munkkilaa. Liukasta laskiaista ja hyvää ystävänpäivää Suomeenkin!
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Fasching on jo täällä
Eli laskiaisen vietto alkoi jo viime sunnuntaina. Munkkila panostaa enemmän lokakuun (syyskuun) kansanjuhlaan, eikä laskiainen ole samanlainen kuukausia kestävä bakkanaali kuin Kölnissä tai muissa sen seudun kaupungeissa, näin minulle on kerrottu.
Kaupungin laskiais- eli karnevaalikulkue olikin melko vaatimaton, mutta mekkala ja meininki oli ihan riittävä. Kaikki paikalliset eivät edes tienneet, että täälläkin on kulkue. Rieha muistutti abi-ajelujen, vapun ja ehkä jossain määrin sambakarnevaalikulkueen risteytystä, tosin kukaan ei sambannut. Kolumbialaisryhmä tanssi kyllä, mutta heillä olikin villaa yllä. Oli aika raikas keli. Osa kulkuetta seuraamaan tulleista oli myös pukeunut karnevaalivarusteisiin, ja ilmeisesti bileet jatkuivatkin paikallisessa panimossa. Katsojat olivat varustautuneet skumpalla ja laskiaismunkeilla.
Seurasin kulkuetta Odeonsplatzilta Stiglmaierplatzille, jossa Löwenbräun pihalla sitten jo paistettiin härkää vartaassa. Hauskin porukka oli ehdottomasti Waldhäusles Hexen eli perinteiset noidat, jotka kiusasivat katselijoilta ja tuhrivat kasvot. Minulta vietiin hiuslenksut, mutta sain ne noidalta takaisin. Ehkä nyt ensi kesänä käärme puree tai syön ketunpissimän mustikan, ken tietää. Noidat olivatkin ainoita, jotka eivät heitelleet karkkia tai kuljettaneet mukanaan jär-kyt-tävää äänisaastetta. En ollut pitkään aikaan kuullutkaan modern talkingia ja muita kasari-ihastuksia, sekä octoberfest-klassikoita.
Katsotaanpa saanko tähän kuvia liitettyä oikeinpäin.. jännää.
Ensi viikolla laskiaista juhlitaan sitten paremmin. Esim tiistaina ei ole ryhmäpalaveria, ja kaikki lähtevät puolenpäivän jälkeen jo pois töistä. Mutta mihin? Selvitetään..
tiistai 9. helmikuuta 2010
Suomalaisia bongattu keskikaupungilla
Tiedän, että tässä kaupungissa asuu paljonkin suomalaisia, mutta minun reitille eivät vielä ole osuneet, tai sitten heitä ei vain heti tunnista. Kävin eilen keskustassa kaupoilla ja vartin sisään kuulin kahdesti suomea. Ääntely on siis tässä lajintunnistuksessa olennainen osa. Itse koristaudun Marimekon laukulla (kiitos toverit!) ja luultavasti liian lyhyillä farkunlahkeilla, jotta ainakin ruotsalaiset kanssakulkijat tunnistaisivat minut.
Juttelin metroa odotellessa tytöiltä, että onko suomalaisilla tapaamisia tai muuta yhteistä agendaa. Jo vain! Irlantilaisbaarissa kuukauden ensimmäinen torstai, ja kyseinen kapakka on sopivasti työpaikan lähellä. Taidan mennä, yhteyksistä ei koskaan ole haittaa.
Muuten saksassa elävien suomalaisten henkireikä ja sinne muuttavien pelastus on tämä nettisivusto, josta löytää kaiken tarvittavan tiedon ja vähän enemmänkin.
http://www.suomalaiset.de
Nyt olen myöhässä (tapani mukaan) luennolta. Mutta onneksi se on karnevaaliluento. Eli pseudoaiheesta, ihan tosissaan. Kuulostaa Kanskemaisen tutulta, odotan innolla!
Juttelin metroa odotellessa tytöiltä, että onko suomalaisilla tapaamisia tai muuta yhteistä agendaa. Jo vain! Irlantilaisbaarissa kuukauden ensimmäinen torstai, ja kyseinen kapakka on sopivasti työpaikan lähellä. Taidan mennä, yhteyksistä ei koskaan ole haittaa.
Muuten saksassa elävien suomalaisten henkireikä ja sinne muuttavien pelastus on tämä nettisivusto, josta löytää kaiken tarvittavan tiedon ja vähän enemmänkin.
http://www.suomalaiset.de
Nyt olen myöhässä (tapani mukaan) luennolta. Mutta onneksi se on karnevaaliluento. Eli pseudoaiheesta, ihan tosissaan. Kuulostaa Kanskemaisen tutulta, odotan innolla!
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Traumwohnung = trauma-asunto?
Asunnon etsintä on ainakin tältä erää päättynyt. Muutan maaliskuun alussa pikkuruiseen keskusta-kaksioon, kävelymatkan päähän työpaikalta. En oikein tiedä mitä ajatella, ei se aivan unelma-asunto ole, mutta tulipa otettua. Kuinka tähän oikein päädyttiin?
Tammikuun puolella kun olin täällä käymässä, surffasin vimmatusti asuntosivuilla ja yritin sopia tapaamisia. Munkkilassa asuntomarkkinat ovat aivan muuta kuin muualla saksassa - täällä on voimassa viidakon lait ja vuokraaja saa vikistä ja toivoa parasta. Täkäläiset hinnat ovat kuulemma 15% muuta saksaa kalliimmat, mutta eivät toisaalta kovin paljoa mielestäni eroa Helsingin hinnoista -sikäli kun niistä mitään tiedän. Joka tapauksessa, kysyntää on paljon ja asuntoihin on kymmeniä hakijoita. Tästä syystä täkäläiset neuvoivat että jos joku läheskään hyvä löytyy, kannattaa heti esittää valtavan kiinnostunutta ja sitten vaikka perua myöhemmin, jos niin hyvä tuuri käy että onnistuu saamaan asunnon. Lisäksi, suuri osa asunnoista on firmojen välittämiä - ja vuokralainen maksaa välityspalkkion, joka on noin 2,5 x kuukauden (kylmä)vuokra. (Vuokra ilmoitetaan "kylmänä" tai "kuumana" tai vain kylmä+sivukulut ja lämmityskustannukset pitää arpoa itse). Nykyään kun käytännössä kaikki asunnot ovat netissä, joista vuokralainen saa itse etsiä sopivat ja yrittää saada firman edustajat kiinni (ei, sähköpostitiedusteluihin heillä ei ole aikaa tai tarvetta vastata) puhelimitse, saksaksi, tuntuu parin tonnin välityspalkkio hieman kohtuuttomalta.
No, yhtä asuntoa (ei keittiökalusteita) tsekatessa välittäjä iski käteen tiedon naapurustossa olevasta asunnosta. Se oli jo valmiiksi yli budjetin, mutta ai että oli ihana! Iso, vanhassa talossa, kävelymatka töistä, melko hyvällä paikalla, korkeat huoneet, vierashuone, oikea keittiö (joka olisi pitänyt lunastaa edelliseltä omistajalta vajaalla tonnilla) ja siis aivan tosi jees. Paitsi että ehkä hieman liian iso ja kallis yhdelle ihmiselle. Monien vaiheiden jälkeen tarina päättyi siihen että kun välittäjä viimein kykeni antamaan arvion lämmityskustannuksista, totesin, että en missään nimessä maksa niin paljoa asunnosta ja sanoin että en ole kiinnostunut ja sain melkoiset huudot ammattimieheltä. Voi voi. Mahtaa silläkin ukolla olla hertzschlaagi lähellä, jos työstään tuollaista ressiä ottaa. Kannattaisi kiemurtelematta vaan antaa asiakkaalle ne tiedot heti, sanoo suomalainen tähän asiaan.
Tämän insidensiin jälkeen totesin että katsotaanpa seuraavaksi niitä provisionfrei-asuntoja sitten. Jotkut yksityiset vuokraavat asuntojaan suoraan ilman kelmi-välikäsiä ja lisäksi on sivustoja, joihin pienellä maksulla liittymällä voi löytää näitä välityspalkkio-vapaita asuntoja. Lisäksi myös monet etsivät "nachmieteriä" eli seuraavaa vuokralaista, sillä tavoin pääsee asunnostaan eroon normaalia kolmen kuukauden irtisanomisaikaa nopeammin.
Kävin sitten tällä viikolla paria tällaista katsomassa, ja ihastuin yhteen. Täytyy toivoa, että intuitio on oikeassa, sillä järkiperusteet menevät kyllä ihan fifty-sixty. Huoneet ovat korkeampia kuin leveämpiä, ja käytännössä siinä on vain keittiö, makuuhuone ja kylppäri. Lupaa huonoa ensi kesän festarivieraille, sanon vaan. Mutta asunnosta sitten myöhemmin lisää. Olen tyytyväinen, kun aikaa ja energiaa vienyt etsintä on päättynyt.
Tammikuun puolella kun olin täällä käymässä, surffasin vimmatusti asuntosivuilla ja yritin sopia tapaamisia. Munkkilassa asuntomarkkinat ovat aivan muuta kuin muualla saksassa - täällä on voimassa viidakon lait ja vuokraaja saa vikistä ja toivoa parasta. Täkäläiset hinnat ovat kuulemma 15% muuta saksaa kalliimmat, mutta eivät toisaalta kovin paljoa mielestäni eroa Helsingin hinnoista -sikäli kun niistä mitään tiedän. Joka tapauksessa, kysyntää on paljon ja asuntoihin on kymmeniä hakijoita. Tästä syystä täkäläiset neuvoivat että jos joku läheskään hyvä löytyy, kannattaa heti esittää valtavan kiinnostunutta ja sitten vaikka perua myöhemmin, jos niin hyvä tuuri käy että onnistuu saamaan asunnon. Lisäksi, suuri osa asunnoista on firmojen välittämiä - ja vuokralainen maksaa välityspalkkion, joka on noin 2,5 x kuukauden (kylmä)vuokra. (Vuokra ilmoitetaan "kylmänä" tai "kuumana" tai vain kylmä+sivukulut ja lämmityskustannukset pitää arpoa itse). Nykyään kun käytännössä kaikki asunnot ovat netissä, joista vuokralainen saa itse etsiä sopivat ja yrittää saada firman edustajat kiinni (ei, sähköpostitiedusteluihin heillä ei ole aikaa tai tarvetta vastata) puhelimitse, saksaksi, tuntuu parin tonnin välityspalkkio hieman kohtuuttomalta.
No, yhtä asuntoa (ei keittiökalusteita) tsekatessa välittäjä iski käteen tiedon naapurustossa olevasta asunnosta. Se oli jo valmiiksi yli budjetin, mutta ai että oli ihana! Iso, vanhassa talossa, kävelymatka töistä, melko hyvällä paikalla, korkeat huoneet, vierashuone, oikea keittiö (joka olisi pitänyt lunastaa edelliseltä omistajalta vajaalla tonnilla) ja siis aivan tosi jees. Paitsi että ehkä hieman liian iso ja kallis yhdelle ihmiselle. Monien vaiheiden jälkeen tarina päättyi siihen että kun välittäjä viimein kykeni antamaan arvion lämmityskustannuksista, totesin, että en missään nimessä maksa niin paljoa asunnosta ja sanoin että en ole kiinnostunut ja sain melkoiset huudot ammattimieheltä. Voi voi. Mahtaa silläkin ukolla olla hertzschlaagi lähellä, jos työstään tuollaista ressiä ottaa. Kannattaisi kiemurtelematta vaan antaa asiakkaalle ne tiedot heti, sanoo suomalainen tähän asiaan.
Tämän insidensiin jälkeen totesin että katsotaanpa seuraavaksi niitä provisionfrei-asuntoja sitten. Jotkut yksityiset vuokraavat asuntojaan suoraan ilman kelmi-välikäsiä ja lisäksi on sivustoja, joihin pienellä maksulla liittymällä voi löytää näitä välityspalkkio-vapaita asuntoja. Lisäksi myös monet etsivät "nachmieteriä" eli seuraavaa vuokralaista, sillä tavoin pääsee asunnostaan eroon normaalia kolmen kuukauden irtisanomisaikaa nopeammin.
Kävin sitten tällä viikolla paria tällaista katsomassa, ja ihastuin yhteen. Täytyy toivoa, että intuitio on oikeassa, sillä järkiperusteet menevät kyllä ihan fifty-sixty. Huoneet ovat korkeampia kuin leveämpiä, ja käytännössä siinä on vain keittiö, makuuhuone ja kylppäri. Lupaa huonoa ensi kesän festarivieraille, sanon vaan. Mutta asunnosta sitten myöhemmin lisää. Olen tyytyväinen, kun aikaa ja energiaa vienyt etsintä on päättynyt.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Asuntola-elämää
Helmikuussa alkaneen työsopimukseen ei kuulunut työsuhde-asuntoa, -autoa, -puhelinta, tai juuri muitakaan etuja, mutta kansainvälisten vierailijoiden büroo järjesti sentään valikoiman sopivia asuntoja ensihätään. Sain peruutuspaikan vierastalosta kuukaudeksi, ja tämä vaihtoehto onkin osoittautunut onnistuneeksi. Talossa asuu nelisenkymmentä professoria tai tohtoria, kuukaudesta pariin vuoteen, perheineen tai ilman. Huoneistoja on kadun varrella olevassa talossa, sekä sisäpihan talossa, minulla jälkimmäisessä, joka on kovin rauhallinen. Huoneisto on täysin kalustettu, telkkairikin löytyy, ja kellarissa on pesutilat. Myös yhteistiloissa löytyy, päivisin kotirouvat harrastavat pilatesta, pianonsoittoa, kirjojen lukua, kuntopyöräilyä, lastenhoitoa ja työssäkäyvät yrittävät ehtiä ennen kauppojen sulkeutumista reissuiltaan kotinurkille ja voivat ehkä viikonloppuna hyötyä yhteistiloista.
Maan tavan mukaan ovikellossa on tietysti titteli, minulla tosin virheellisesti Dr. L(etunimi ja sukunimi, en laita oikeaa nimeäni tänne blogiin lainkaan). Onhan se iso I ja pieni l niin kovin saman näköisiä. Töissä olen tietysti Frau Dr. L tai kun puhuvat minusta, olen "die I(etunimi)".
Eilen asuntolassa vietettiin lukukauden päätösjuhlaa. Asukkaita oli pyydetty tuomaan alku-, pää- tai jälkiruokaa omasta maasta, joita sitten yhdessä nautittiin. Olin napannut lentokentältä paketin reissumiestä mukaan ja heittänyt pakkaseen, ja valmistin siitä voin, lohen ja joidenkin rehujen kanssa ruis-savulohi alkupalasnäksit. Lisäksi laitoin tervaleijona-mix-pussin (myös heräteostos lentokentältä) jakoon. Yritin vilkuilla kuinka moni sylki tervalta maistuvat makeiset lautasliinaan ;) Heh. Tosin australialais-saksalaisen pariskunnan teinipojat olivat ennenkin maistaneet salmiakkia, ja taisin saada heistä kaverit tällä peliliikkeellä. Illan ohjelmaan kuului ruokailun lisäksi musiikkia ja tanssia. Musiikista vastasi useampaan otteeseen esiintyneet asukkaat. Toinen esitti omia (omalaatuisia) kitarasovituksia balkanilaisista kappaleista sekä O fortunasta. Ja pokka pitää. Toinen soitti kauniisti flygeliä. Ruokailun lopuksi tanssinopettaja Liettuasta johdatti joukot piiritansseihin. Se oli yllättävän hauskaa. Bulgarialainen tanssikin oli, mutta sieltä helpommasta ja hitaammasta päästä. Tutustuin muutamiin ihmisiin, ja pakotin itseni puhumaan jonkun verran saksaa. vaikka se vaikeaa olikin. Pakko löytää aikaa senkin harjoittamiseen.
Asuntolassa pitäisi toimia netti, vaan enpä saanut sitä toimimaan. Yhteyttä varten piti asentaa paikallisen laskentakeskuksen tarjoama ohjelma, ja kuinka ollakkaan, se ei sujunut aivan ongelmitta. Nyt ohjelma buuttaa koneen kun yritän syöttää salasanaa. Voivoi! Loggaan nyt viereisessä kahvilassa, kahvin ja muffinssin hinnalla. Pitää tässä muutenkin hankkia "surffi-tikku" tai muu netti, ja kännykkä, mutta siitä sitten tuonnempana blogissa, ehkä.
Maan tavan mukaan ovikellossa on tietysti titteli, minulla tosin virheellisesti Dr. L(etunimi ja sukunimi, en laita oikeaa nimeäni tänne blogiin lainkaan). Onhan se iso I ja pieni l niin kovin saman näköisiä. Töissä olen tietysti Frau Dr. L tai kun puhuvat minusta, olen "die I(etunimi)".
Eilen asuntolassa vietettiin lukukauden päätösjuhlaa. Asukkaita oli pyydetty tuomaan alku-, pää- tai jälkiruokaa omasta maasta, joita sitten yhdessä nautittiin. Olin napannut lentokentältä paketin reissumiestä mukaan ja heittänyt pakkaseen, ja valmistin siitä voin, lohen ja joidenkin rehujen kanssa ruis-savulohi alkupalasnäksit. Lisäksi laitoin tervaleijona-mix-pussin (myös heräteostos lentokentältä) jakoon. Yritin vilkuilla kuinka moni sylki tervalta maistuvat makeiset lautasliinaan ;) Heh. Tosin australialais-saksalaisen pariskunnan teinipojat olivat ennenkin maistaneet salmiakkia, ja taisin saada heistä kaverit tällä peliliikkeellä. Illan ohjelmaan kuului ruokailun lisäksi musiikkia ja tanssia. Musiikista vastasi useampaan otteeseen esiintyneet asukkaat. Toinen esitti omia (omalaatuisia) kitarasovituksia balkanilaisista kappaleista sekä O fortunasta. Ja pokka pitää. Toinen soitti kauniisti flygeliä. Ruokailun lopuksi tanssinopettaja Liettuasta johdatti joukot piiritansseihin. Se oli yllättävän hauskaa. Bulgarialainen tanssikin oli, mutta sieltä helpommasta ja hitaammasta päästä. Tutustuin muutamiin ihmisiin, ja pakotin itseni puhumaan jonkun verran saksaa. vaikka se vaikeaa olikin. Pakko löytää aikaa senkin harjoittamiseen.
Asuntolassa pitäisi toimia netti, vaan enpä saanut sitä toimimaan. Yhteyttä varten piti asentaa paikallisen laskentakeskuksen tarjoama ohjelma, ja kuinka ollakkaan, se ei sujunut aivan ongelmitta. Nyt ohjelma buuttaa koneen kun yritän syöttää salasanaa. Voivoi! Loggaan nyt viereisessä kahvilassa, kahvin ja muffinssin hinnalla. Pitää tässä muutenkin hankkia "surffi-tikku" tai muu netti, ja kännykkä, mutta siitä sitten tuonnempana blogissa, ehkä.
Munkkilasta kajahtaa
Kas niin, nyt olen luonut blogin. Ystävieni esimerkin innoittamana aion raportoida kuulumisiani täällä "meren" takana tämän blogin kautta. Saahan nähdä kuinka tässä käy: ehtyyköö runosuoni, toimiiko netti, syökö naapurin koira läppärinnamiskat vai keksinkö muita tekosyitä luultavasti melko laiskaan bloggaustahtiin. Mutta tästä se lähtee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)