Ssssalmiakkia

Pussillinen tuliaisia!

Kaverit tulivat käymään Munkkilassa. Kysyivät haluanko Suomesta jotain. Toivoin salmiakkia, erityisesti Läkerolin sokeritonta, jota aina raahaan laatikolliset mukana. Tässä tuli vähän lisää stashin täytettä, kyllä nyt pärjää. Suurkiitos M!!

Ruissipsit oli uusi tuttavuus. Vein pussin peli-iltaan muidenkin mutustettavaksi. Aika hyviä olivat, tosin aika kuivia. Tuorejuustolla täytettynä olisivat vieneet kielen mennessään.

Mignon munat oli aivan ekstraa! Jee, mahtavaa!

Ääni

Kävin toissapäivänä äänestämässä. Oli kamera mukana, joten napsin pari kuvaa.

Suomen kunniapääkonsuli sijaitsee Münchenissä osoitteessa Ismaninger Strasse 75. Työpaikalta poljin sinne vajaassa viidessä minuutissa. Melko näppärää.

Tässä harmaassa talossa liehuu jotain tutun näköistä:

Kyllä, Suomen lippuhan se siellä. Ovesta pyrkimässä myöhäisiä äänestäjiä. Olin toki viimetipassa liikkeellä, uurnat olivat auki kuuteen ja minä paikalla varttia vaille. Tai siis ennakkoäänestys jatkuu lauantaihin asti. Muuten kunniapääkonsulaatti on ollut suljettuna keväällä.

Äänestämisen jälkeen sai namuja! Fazermint oli herkullista mutta pahaksi onneksi punssi-konvehtikarkki oli kuivunut. Aijai! Paha enne RKP:lle sanoisin!

Eteisessä tapasin pari tuttua Suomikantiksesta. Veikkasivat että komealla kelillä kantikseen ei tulisi kovinkaan moni, ja minäkin kiiruhdin tapaamaan vanhoja työkollegoita Biergarteniin. Ovatten täällä lomalla.

Matkalla ihailin kukkivia magnolioita.

Myös rapakon takana on laulutoveri A käynyt antamassa äänensä Suomelle. A:n blogista pöllin postauksen otsikon. Kiitos!

Ajanvietettä

Moni edelleen kysyy kuullessaan että minulla ei ole täällä televisiota, että miten oikein saan iltani kulumaan. Että mitä sä niinku sit teet iltaisin?

Kysymys on aivan absurdi. En ole ehkä koskaan ollut sellaisessa tilanteessa että olisi jotenkin tylsää kun ei ole mitään tekemistä. Tämä johtuu varmaan siitä että olen mestari keräämään tekemättömiä töitä ja puuhia, tai sitten olen toivoton vapaa-ajan ajankäytön suhteen. Lisäksi olen liki aina ollut sellaisissa töissä, joista tullaan viideltä kotiin vain jos vartin yli viisi piti olla jossain harrastuksessa tai muussa liesussa.

Yleensä siis olen töissä illat (varsinkin jos on tullut roikuttua facessa ja hommat on kesken)(toisinaan ihan siitä syystä että työ ei tekemälläkään lopu). Eipä siinä sitten tarvitse kovin ihmetellä mitä illalla tekee, kun kokoon kyhätyn illallisen ja pakollisten facejen ynnämuiden jälkeen kello lähestyy kymmentä.

Mutta television kyttäämisen tilalle on tullut kauan kaipaamaani aikaa romaanien lukemiselle. Ei siis siivoamiselle tai valokuvien liimaamiselle (sitä lupaan tehdä viimeistään eläkkeellä). Sillä kyllähän sitä aivot fiktiota kaipaa.

Olin lapsena lukuhiiri, mutta se jäi opiskelujen myötä kun oli aina joku "tärkeämpi" tenttikirja tai muu artikkeli mitä olisi pitänyt lukea. Kuinka turhaa! Sehän on ihan eri asia.

No, yleissivistyksessä on siis kirjahyllymetreittäin aukkoja, varsinkin klassikoiden kohdalla. Tämän huomasin viimeistään mainioiden "sata kirjaa" listojen myötä. Tässä muuten linkki virkistävään lukiolaistyttöjen blogiin ja yhteen tunnetuimmista (suomalaisista) listoista. Tuolta listalta on tullut luettua aika paljon nuorena, ja päädyin lukuun 49.

Klassikoiden sijaan olen lukenut paljon romanttista hömppää. Selitän tätä sillä, että kärsin vierotusoireita Frendeistä, Sinkkuelämää ja muista sarjoista.

Viimeisimpinä listalta olen lukenut Juoksuhaudantien, Stieg Larssonin Millenium sarjan ja eilen sain loppuun Laila Hietamiehen Kannas-sarjan.

Ja vähän kuin tv-sarjojen kanssa, en ole voinut välttyä övereiltä. Mikä siinä on, että uppoaa kirjan maailmaan niin, että illat ja yötkin on pakko saada lukea? Tylsillä kirjoilla tätä ongelmaa ei tietysti ole.

Millenium oli aivan pahinta. Sitä ei välillä voinut laskea pois kädestä, harmitti mennä töihin. Olin aivan koukussa, ja jo valmiiksi tuli surku että kirjoja on vain kolme, eikä enempää tule.

Laila Hietamies -innostus taas tuli aivan puun takaa. Päätin ensin että kyllä kai se sitten se Hylätyt talot autiot pihat täytyy lukea kun se listalla on ja äidin kirjahyllystä lomalla löytyi. Samalla löytyi sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa, joten päätin että luetaan sitten alusta. Alku oli tahmeaa enkä oikein ensimmäisen kirjan jälkeen vielä tiennyt että mitä ajatella. Oli monta asiaa joista en pitänyt, mutta toisaalta karjalan murre, vanhat tavat ja elämänmeno, sekä henkilöiden kohtalot alkoivat koukuttaa. Kannaksen murre toi niin vahvasti mieleen mummon, että välillä ihan itketti. Ja tietysti heidän ikäpolvensa ihmiskohtalot sodan jaloissa. Oli niin paljon sanoja jotka olen unohtanut.

Niinpä sunnuntaina kun matkustin Alpeilta iänkaikkisen kauan kestävän junamatkan, en tälläkertaa nauttinut maisemista (ne on nähty jo menomatkalla) vaan kuljin sarjan viidennen ja viimeisen kirjan mukana Turun kaduilla 40-luvulla ja kuulin Turun ja Karjalan murretta. Melko koomista tavallaan.

Luen toki englanniksikin kaikenlaisia pokkareita joita on kertynyt, mutta suomen, tai siis tarkemmin sanottuna, oman kielen käyttäminen eri muodoissa on tullut tärkeämmäksi nyt täällä. Kun en edes kovin usein suomea höpäjä, mitä nyt harva se päivä Skypessä.

Kannas-sarjan jälkeen olo on aivan tyhjä. Mitäs sitten. Hyllyssä odottaa todellinen Suomi-nostalgia-angsti-ja-ikävä -paukku, Täällä Pohjantähden alla, jonka tässäkin nyt tunnustan jostain käsittämättömästä syystä toistaiseksi ohittaneeni. Täytyy kerätä vähän voimia ja lukea vaihteeksi vaikka joku hauska ja kepeä hömpppä. Tai saksalainen huumoripläjäys? Löytyisiköhän sellaista?

Tag 19 - 5 asiaa joista pidät itsestäsi

Paljastusten 35 päivää on venynyt paljastusten syyslukukaudeksi. Ja kuten aiemmin, yritän kirjoittaa näistä aiheista jotenkin Saksaan liittyen. Tämä tämänkertainen on erityisen vaikea aihe, itsekriittisyys kun on kaikilla aloilla ollut kasvava trendi, mistä lie johtuu.

Mutta jospa otetaan ulkosuomaisuus tähän teemaksi. Mistä asioista olen mielestäni selvinnyt kiitettävästi tämän vuoden aikana?

1. Be the new girl. Näin neuvoi amerikkalaisystäväni. Kun muutat uuteen kaupunkiin, ota siitä kaikki irti. Tutustu ihmisiin, ole kiinnostunut ja kiinnostava, hullu ja hassu, oma itsesi, kun kenelläkään ei muutenkaan ole mitään ennakkoluuloja sinusta. Tätä tekniikkaa olen toteuttanut töissä (no, vähemmän olen ehkä ollut hassu) sekä varsinkin vapaa-ajalla. Hauskaa on ollut, kavereita löytynyt.

2. Ikävä sinne missä ei ole on väistämätöntä, mutta välimatka on suhteellinen käsite. Isäni sanoi alkuvuodesta, että he tietävät nykyään minun kuulumiset paremmin kuin aiemmin, kun tulee soiteltua Skypellä. Perhe on minulle tärkeä eikä välimatka sitä mihinkään muuta. Hyvin olen mielestäni pärjännyt tässä.

3. Aina ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana. Olen oppinut relaamaan. En tee kerrassaan mitään, roikun netissä tai lojun. Yleensä en tunne siitä edes huonoa omaatuntoa. Varsinkin ensimmäisen kuukauden aikana nukuin todella paljon, ja otin rennosti. Kyllä se ressi tulee silti, mutta jospa vaikka välttyisi pahemmalta.

Onpa hankala keksiä positiivisia asioita. Hö!

4. Ymmärrän saksaa koko ajan paremmin. Ei siitä enempää ettei mene miinuspuolelle.

5. Olen tyytyväinen että osasin tehdä näin loistavan valinnan tulla Munkkilaan. Tämä on ihan maailman paras kaupunki!

Tag 18 päivittäinen rituaali

Jokapäivänen rituaalini on Helsingin Sanomien ja Ylen sivujen lukeminen netistä. Vieläkin mieluiten hypistelisin jotain lehteä aamuisin aamukahvin kera, mutta alan jo tottua sähköiseen vastineeseen, vaikka se ei tunnukkaan samalta.

Olen huomannut, että Hesarin uutissivu on parempi kuin ylen. Tämä ehkä osittain johtuu siitä, että aloitussivuna on yle.fi, joka heti tärkeimmän uutisen jälkeen kertookin sitten loppusivun verran mitä kivaa tulee telkusta. Suomen televisiosta. Melko turhaa tietoa täällä, kun en ole testiviikon jälkeen ollut tv-kaistan asiakas.

Hesarin sivut ovat muutenkin mainiot. Pidän erityisesti kolumneista, jotka aina haastavat johonkin ajankohtaiseen aiheesen. Kolumnien ja uutistenkin kommenttiosiot taas muistuttavat että mielipiteitä maailmaan mahtuu ja meitä on monelaisia.

Haluan tietysti pysyä perillä siitä mitä Suomessa tapahtuu, mutta vaikka mielestäni suomalaisissa uutisissa on aika hyvin ulkomaan uutisia myös, olen viimeaikoina miettinyt miksi en koittaisi seurata saksalaista keskustelua ja uutisia paremmin. Surkea kielitaito on oikeastaan vain tekosyy, samoin rajallinen aika, kyllä täällä netissä tulee ihan hyvin roikuttua joka päivä vaikka olisi kuinka kiire.

Paikallinen sanomalehti Süddeutsche Zeitung on kyllä ihan jees, on kuvia ja verkkosivutkin ihan kelvot, mutta jotenkin sekavat. Itse lehteä lukiessa minun on vaikea välillä hahmottaa (parempi saksan taito voisi auttaa..) mitkä artikkelit ovat toimitettuja juttuja, mitkä uutisia. Ja verrataanpa miten uutiset ja artikkelit on jaoteltu nettisivuilla: politiikka, talous, raha, kulttuuri, urheilu, elämä, München&lähiseutu, Baijeri, media, "digital", auto, tiede, panorama (kuvat), matkailu. Vastaava lista Hesarista: Etusivu, uutiset, kulttuuri, viihde, urheilu, keskustelu, blogit, Oma elämä, autot, ruoka, Nyt, matka, oma kaupunki, kauppa, TV. Onhan noissa eroa. Hesari vaikuttaa melko hömpältä, ja saksalainen taas kovin kuivalta ja raha-orientoituneelta. Mutta Viiviä ja Wagneria ei voita mikään, aivan mahtavaa että se on ilmaiseksi netissä luettavissa.

Olen viime viikolla pohtinut paljon integraatiota. Olen ollut täällä jo yhdeksän kuukautta, mutta kielitaito on surkea, en seuraa saksan televisiota tai uutisia kuin vähän, minulla on vain pari saksalaista ystävää ja vietän vapaa-aikani lähinnä muiden ulkomaalaisten kanssa. Ja luen kotimaan uutiset. Miten eroan tässä suhteessa stereotyyppisestä maahanmuuttajasta? Minulla on kuitenkin kaikki avut osallistua ja lukea, kuinka hankalaa se mahtaa olla niille, joilla on asiat huonommin?

Pakko vielä avautua tästä sopeutumisesta. Olin edellisviikonloppuna Italiassa harrastamassa amerikkalaisten tuttavien luona. Nämä ovat kaikki läheisissä armeijan tukikohdissa töissä olevia nuoria aikuisia, osa lyhyellä toiset pidemmällä komennuksella, insinöörejä, hoitajia, lakimiesten avustajia, ja kai siellä joku ihan perus sotilaskin oli, ehkä. Aamupalapyödässä (amerikkalaista pekonia, munia, paistovalmiita muffinsseja) ihmettelin ääneen amerikkalaista maitopurkkia, että ihanko tämä on tosiaan jenkkilästä tänne rahdattu. Kyllä, tukikohdissa on K-mart, josta kaikki ostavat elintarvikkeensa. On kuulemma niin paljon halvempaa. Minä äimistelin että kyllähän se on kiva että löytää tuttuja tuotteita, mutta että tuoretuotteetkin? Eikö se nyt ole jo ekologisestikin hieman arvelluttavaa lentorahtina niitä roudata. Isännät valistivat minua eroista maidon pastoroinnissa ja mikrobeissa, johon minä että ettekös te syö ravintoloissakin täällä, kyllähän siihen tottuu. Siihen sain vastaukseksi että me ollaan tällaisia hemmoteltuja amerikkalaisia, ja älysin vihdoin sulkea suuni toteamalla lopuksi että kyllähän se on armeijassa tärkeää että ei tarvitse vastavaivoista kärsiä.

Mutta voi hyvänen jestas sentään. Ymmärrän että Afganistaniin joukoille tuodaan turvalliset muonat, ja luodaan vaikutelma tutusta ja turvallisesta, mutta että pohjois-Italiassa? Ilmeisesti tukikohta lienee aina tukikohta, oli se missä vain, se on pala amerikkaa, eikä integraatio ympärillä olevaan ole suotavaa. Tämä väki ei todellakaan vapaa-ajallaan ryntäile pisin Italiaa nähtävyyksien tai edes hyvän ruuan ja viinin perässä, vaan pysyy omassa porukassa amerikkalaisia elokuvia katsellen ja amerikkalaista frozen foodia mussuttaen.

Oli avartava reissu tutustua tähän joukkoon. He olivat kyllä hurjan ystävällisiä ja rentoja, mukavaa seuraa, vaikka oltiinkin joissain asioissa aivan eri maailmoista. Tekee hyvää pitää silmät ja korvat auki, lukea mitä muualla, tai vaikka ihan vaan suomessakin ajatellaan. Meitä on moneen junaan.

Ja toiset jää asemalle. Loppukevennykseksi vielä kemikaalihysteriaa Hesarin uutisen kommenttipalstalla (mahtiotsikko, muuten!)

Tutkijat: Ostoskuittien muovimyrkky bisfenoli-A imeytyy ihon läpi


Kommentin otsikko: Entäs ihovoiteet
nimim. Miettikää vähän kirj 07.11.2010 18:51
Ja tämä vain kassakuittien pitämisestä kädessä. Ajatelkaa sitten, mitä kaikkia aineita ihovoiteet sisältävät! Nehän oikein hierotaan ihoon. Myös pienten vauvojen ihoon. Ja lääkäritkin joskus oikein käskevät käyttämään.


Joopa. Vielä riittää tässä tutkijoilla (ja toimittajilla) työsarkaa.

Tag 17 - asia josta vihaat että sinulta kysytään

Tunnustusten sarja jatkuu.

Saksalaisilla on melko hyvä tietämys siitä että sauna ja Suomi kuuluvat yhteen. Saunat ovat jokseenkin suosittuja kylpylöiden, kuntoilulaitosten ja hotellien yhteydessä, ja joissain paikoissa jopa on erikseen Finnische Sauna (jopa die Kelosauna) jossa lienee kuumempaa kuin höyrysaunassa. Kuulemma kovasti on erilaisia sääntöjä kuinka kauan saunassa kuuluu olla ja mitä tehdä.

Mutta mistä en pidä lainkaan, on se kun kysytään että kai nyt sitten täällä käyt ehdottomasti ja useasti saunassa. Vink vink! Miksi menisin? Tämä kuva selittää suhtautumistani asiaan (ainakin joillekin).

Siis oikeasti, ei hyvää päivää. Kuva on otettu täältä.

Saahan sitä erilaisia saunoja olla, mutta tuo ei vaan todellakaan ole minua varten. Kuvassa vielä virheellisesti saunojilla on pyyhkeet, kyllä ne saksalaiset oikeasti ovat ihan alasti kaikkine karvoineen sekassaunomassa. Feministi raivoistuu myös kuvakielestä: näin saadaan ukot maksamaan 28 euroa kolmen tunnin lipusta ruokkimalla mielikuvaa valtaistuimella istuvasta alfauroksesta naisten ympäröimänä. Vähemmästäkin nuttura tutisee.

Minun sauna on oma, yksityinen, naisten vuoro uimahallissa, kaveriporukan laulava hikinen yo-kylän sauna, tyttöporukan hiirisauna. Hiihtolenkin jälkeen tai lauantai-iltana, olut kädessä. Maltan kyllä odottaa seuraavaa matkaa Suomeen, samaa kun ei täällä kuitenkaan saa.

Aion kyllä testata Müller'sches Volksbadin sen kauniin jugend-interiöörin takia, ja ahtautua naistenvuorolle saunaan joku tiistai-ilta, vaikka se onkin tuhottoman kallista.

Aiheesta kirjoitti HS:n kolumnisti osuvasti taanoin. Lue tästä.

Ja joko saa kirjoittaa joulupukille? Minä tahtoisin nähdä dokumentin Miesten vuoro. DVD englanninkielisellä tekstityksellä olisi kiva.