Ulos sukset survaiskaa!

Munkkilassa leijailee lumihiutaleita ja lämpötilat ovat vihdoin taas miinuksella. Vaan lunta on vasta kilometrien päässä ja oikeastaan vasta kilometrien korkeudessakin.

Tästä kartasta näkyy lähiteinoiden ladut, ja tälle sivulle on kerätty kaikki mahdollinen info latu- ja lumitilanteista.

En nyt huomenna suuntaakaan etelään, vaan lähdemme Toytownin porukalla kohti Baijerin Metsää, eli kansallispuistoa Bayerische Wald Tsekin rajalla. Maisemat näyttävät tutuilta.

Otsikko on Suksimiesten laulusta. Lapsena ei varmaankaan laulettu koko laulua.

Suomulle maja rauhaisin

No mitkäs ne nämä ovat?

Suomupohjathan ne.

Ällistys oli melkoinen kun katsastimme jäsen S:n kanssa Munkkilan toiseksi suurimman urheiluliikkeen hiihtovarustevalikoiman.

Siis nyt puhutaan ainoasta oikeasta hiihdosta, eli maastohiihdosta, jota täällä Nordic Ski:ksi  tai Langlaufiksi kutsutaan.

Perinteisen eli Classic tyylin suksia oli rivissä kaikilta isoilta merkeiltä, mutta mitämitä. Kaikissa suomut pitoalueella. Kaikissa.

Nämähän ei siis ole niitä nanosuksia, joista kouhkataan, ne käsittääkseni näyttävät sileiltä pohjasta. Nämä ovat ihan peruskamaa mitä lasten suksissa on totuttu näkemään. Ja hassun pyöreät päistään, Voi hyvänen aika.

Olin viime sunnuntaina Lenggriesissä hiihtämässä ulkomaalaisporukalla, mukana useita jotka olivat suksilla ensimmäistä kertaa. Aloitteleville latujen tallaajille tuollainen luistamaton ja taatusti pitävä suksi on tietysti paikallaan. Muutaman kerran hiihtäneille kavereille yritin opettaa potkua ja liukua, mutta nollakelillä ei kovin hurjaa luistoa noilla varmaankaan voi saada. Jäisellä kelillä rohisevat.

Omat sukset ovat vielä Suomessa, joten vuokrasin luistelusukset (17€). Suksien kunnosta kertoo se, että ensimmäisen kilometrin jälkeen pystyin varsin vaivatta demoamaan perinteisen potkua tasaisella, ja vitosen kohdalla luistelu-uran päätyttyä olikin ihan melko luontevaa vaihtaa pertsaan. Takalenkiltä palattua vedin kiukulla vielä luistelua ja totesin että se ei kyllä silti taida olla mun laji. Pertsa on parasta.

Lengrries on siitä kiva paikka että sinne pääsee helposti junalla. Latuja kiertää laaksossa ja niitä oli jo auki, vaikka lunta oli vain 15cm. Seudun latukartat ja avoimet ladut löytyvät tältä sivulta (kartat ensimmäisessä pdf:ssä).

Nyt fööni-ilmiö ja vesisade on sulattanut kaikki lumet parissa päivässä. Eilen Münchenissä oli parhaimmillaan +14. Huomenna pitäisi taas saada lunta, josko taas pääsisi rauhaisaan joulutunnelmaan näistä keväisistä lukemista.

Uran huipulla

Tänään on saavutettu se piste, josta en voi enää tässä maassa ylemmäksi edetä.

En käynyt Saksan korkeimmalla huipulla, koska sinne ei talvisin muitakaan hulluja päästetä liukumaan jyrkänteeltä alas, mutta viereisellä näköalatasanteella kylläkin, joka on muutaman metrin alempana. Päivän lukema lienee 2952 tai 2962 miinus ne pari metriä. Ja luultavasti tämä ennätys jää voimaan, sillä viimeinen kiipeäminen pienelle äkkijyrkälle töppäreelle ei kuulu laakso-ihmisen mielipuuhiin edes vaikka luultavasti palaan paikalle myös kesäkelillä.

Urani huipulla oli hyytävää. Pakkaslukemilla mentiin -5, aurinko tosin paistoi mutta ei tuulen takia siellä ylhäällä lämmittänyt. Näkyvyys oli kohtalaisen hyvä.

Matka Saksan huipulle Zugspitzelle alkoi aamuseitsemältä Munkkilan Hbf:lta. Der Garmischer Ski-express oli tullut jo edellisellä kerralla tutuksi. Nyt jatkoimme Garmischista matkaamme pienellä hammasratasjunalla, Zugspitzbahnilla, ylös vuorenrinnettä, vuoren sisään ja viimein hohtaville hangille. Oli mahtavaa! Jos muuten katsoit tuon edellisen videolinkin, pääset käsitykseen miten helppoa saksan kieli näillä nurkilla on. Ihan tosi helppoa! Ärrän saa lausua suomalaisittain!

Epäselväksi jäi, laskettelimmeko Baijerin vai Tirolin puolella, kumpikin näyttää omineen jäätiköllä olevan, tai oikeammin, ylätasangolla olevan pienehkön laskettelukeskuksen. Maiden raja kulkee huipulla, mutta mihin suuntaan, sitä ei oltu merkitty. Mitäs suotta. Jäätikkö on nykyään kutistunut olemattomiin. Tänä vuonna lunta oli myös todella vähän, vain 2,9m, kun viime vuonna tähän aikaan kuulemma yli 5m.

Rinteet olivat mainiossa kunnossa, ja yritin opetella loivemmissa rinteissä karvausta. Kuvat paljastivat tosin että aika kasarikuningattarena sitä vielä tullaan, jalat yhdessä. Voisiko Mikko Alatalo päivittää taikanappula-oppinsa tälle vuosituhannelle ja tehdä kivan videon?

Pikainen lounassämpylä nautittiin alppivariksia vai mitäliekorppeja väistellen. Mokomat linnut! Rinteissä räpeltäjiä ei ollut onneksi kovin paljoa, eikä kaljakuppiloita ollut liiemmin.

Iltapäivän lopuksi palautimme vuokravälineet ja kiipesimme Seilbahnilla (köysiradalla) ylös vuoren huipulle. Alas tulimme myös tyyliin sardiinit purkissa. Lähes kuten tässä videossa, mutta Saksan puolelle, Eibseelle, ja siitä eteenpäin taas junalla.

Frau Mausin naama paloi, tai ainakin ahavoitui. Minä läträsin enemmän rasvaa, mutta kyllä kihelmöi. Ja päivän parin päästä huomataan, että löytyiko uusia lihaksia jälleen. Kyllä oli kiva reissu!

Alpit korkattu

Frau Maus saapui pohjoisista valtioista viikonlopuksi vierailulle. Oli lystiä! Sunnuntain sääkartta näytti lupaavammalta kuin lauantain, joten käytimme frau Mausin kanssa lauantain shoppailuun. Koko päivän kierros oli kannattava: tuloksena oli uusi nokialainen ilman kuluja, kotipuhelin, nettiliittymä ja vielä väliaikainen surffitikku, edullisin kuukausihinnoin sekä kaupanpäälle huomattavalla summalla lahjakortteja erääseen S:llä alkavaan kodinkone-ja mediajättiin. Onnistuneita kauppoja juhlittiin perinneherkku schweinshaxella, joka ei todellakaan ole prinsessojen ruokaa.

Sunnuntai-aamuksi hankimme liput Garmisch-expressiin Zugspitselle eli yhdistetyn junalipun ja päivälipun rinteeseen saksan korkeimman huipun tienoille. Saimme seuraksemme uuden ystävämme P:n, joka osoitti kiitettävää partiohenkeä lähtiessään kahden tuntemattoman fraun kanssa rinteeseen. Juna starttasi munkkilan Hbf:ltä aamuseitsemältä ja saapui tuntia myöhemmin Garmishiin. Tutkittuamme aikatauluja totesimme, että aikaisen paluun (frau Mausin lento pohjoiseen) takia emme ehtisi juurikaan hiihtää. Juna Garmischin kylästä Zugspitselle on pieni vuoristovempain, joka puksuttaa ylös pariintonniin reilussa tunnissa. Hiihtokeskus jäätiköllä on varmasti hieno ja lumi erinomaista, mutta myös paluu takaisin laaksoon kestää toisen reilun tunnin. Päätimme jättää sen elämyksen toiseen kertaan ja vaihdoimme liput Hausbergin hiihtokeskukseen.



Nämä kaksi hiihtokeskusta eivät ole yhteydessä, kuten kuvastakin ehkä voi nähdä. Jos linkki ei toimi, katso sivulta löytyvä kartta.

Koska sää oli mitä parhain, oli paikka kohtuullisen täynnä väkeä. Alppilehmän hermoilla jonotimme vuokraukseen ja hisseihin, mutta maisemat, aurinko, hyvät rinteet ja hyvä seura korvasi kaiken. Kuvat puhukoot puolestaan.










Toivottavasti pääsen pian taas uudestaan. Hiihto (=laskettelu) on vähän kuin pyörällä ajo. Paitsi että nykyisillä suksilla se on vähän kuin olisi opetellut ensin pyöräilemään ja sitten vasta laittaisi apupyörät. No, olihan se silti aikalaista räpellystä vuosien tauon jälkeen, mutta valtavan kivaa!

Seuraavaksi lehmänhermoa koetellaan tänä iltana S-nimisessä kaupassa, sillä ne tikut ja muut netit eivät tietenkään toimi toivotulla tavalla..

Hiihtolinkit tarvitseville

Munkkilan vierailusesonki käynnistyy tänään ja nyt ei oikeastaan ole aikaa kirjoitella. Mutta laitan hätäisesti muutaman linkin seuraaville vieraille munkkilan hiihtomahdollisuuksista.

BOB-junalla pääsee lähivuorille tunnissa, eikä lysti maksa juuri mitään. Viiden hengen viikonloppulippu maksaa 26€. Ja ihmeellistä, sivuilla on tiedot myös englanniksi.

Seuraavaksi täytyy tsekata mihin hiihtokeskukseen haluaa. Esimerkiksi Lenggries on lähellä, samoin Spitzingsee, ja sivuilta löytyy infoa miten keskuksiin pääsee julkisilla. Legendaarisessa Garmisch-Partenkirchenissä voi bongata Saksan korkeimman huipun.

Tai sitten voi ottaa rennosti ja lähteä valmiille bussiretkelle. Aamukuuden tienoilla munkkilasta lähtee ainakin parin firman bussit kohti eri alppien laskettelukohteita. Esim ensi lauantaina pääsisi 66 eurolla Flachau / Ski Amade -keskukseen, hintaan kuuluu päivälippu, parin tunnin bussimatka ja eväsreppu (sis. pikkolopullon skumppaa ja muut välttämättömät eväät). Firmat löytyvät täältä ja vieläkin halvemmat (ei skumppaa) täältä. Lisäksi tämä urheiluvälinekauppa järjestää hiihtokouluja ja retkiä, mutta ohjeet ovat ehkä sekavammat.

Jos voima on kanssamme, testaamme huomenna jonkun kuljetusmuodon ja rinteen. Palaan raportin kanssa linjoille myöhemmin. Toivottavasti säät ja onni suosivat hiihtäjiä täällä, siellä suomessa, sekä toki myös olympialaduilla. (Mitä ihmettä - mitaliveikkaukseni on vaarassa?)

Nokikanoja ja hiihtäjiä

Munkkilassa on tullut viikon aikana uutta lunta ja keli pysytellyt ainakin keskimäärin pakkasen puolella. Tänään pääsin vihdoin taas lenkille ja eikö vain luikerrellut pertsalatuja puistossa ja bongasin useita hiihtäjiä. Ladut nyt tietysti oli itse hiihdettyjä, ja luntakin alle 15cm, mutta ei kokemus kovasti Turun hiihtoladuista (niistä huonoimmista) poikkeaisi. No, Turussa harvemmin on haitarinsoittajia ladun varrella. Pohjoisemmassa osassa puistoa näytti ihan siltä kuin jollain pelillä olisi jopa latuja ajettu. Olisipa sukset täällä! Niin innostunut en sentään ole, että vuokraisin jostain laudat. Ehkä tästä vielä tänä talvena päästään hiihtämään ihan oikeillekin laduille.

Englischer Garten on maailman suurimpia kaupunkipuistoja ja ehdottomasti Munkkilan helmi ja henkireikä. Puisto on perustettu jo 1700-luvun puolella. Puisto alkaa oikeastaan kaupunkin keskustasta ja jatkuu Isar-jokea myötäilevänä viheralueena ainakin seuraavat 70 km sekä pohjoiseen että etelään. No, varsinainen englantilainen puutarha päättyy Föhringer Ringille, vajaa 5km alkupäästä. Kaupungin puoleisessa päässä on sievä Japanilainen teehuone, Monopteros, hauska ulkoilun ja oluenjuonnin yhdistävä kiinalainen torni sekä paljon viheraukioita ja tekojärvi, mutta pohjoispää on oikean metsän näköistä risukkoakin. Joka puolella risteilee erilevyisiä kävely- pyöräily- ja ratsastuspolkuja sekä vuolaasti virtaavia kirkkaita puroja. Puisto on suosikkipaikkojani ja asunnon etsinnässä tärkeimpiä kriteerejä oli puiston läheisyys.

Ehdoton hitti, varsinkin kun ilmat tästä lämpenee, on Eisbachin "surffikeskus". Joki virtaa kovalla voimalla putkesta ja puron pohjassa oleva betoniblokki tekee täydellisen aallon, jossa paikalliset lainelautailijat ovat harjoitelleet viimeiset 30 vuotta. Puuha on ollut tähän asti laitonta, mutta nyt viranomaiset ovat tehneet surffareiden kanssa sovun, kun eivät asialle kuitenkaan mitään mahda. Kesäisin sillalle kerääntyy valtavat määrät yleisöä. Ja mikäs on komistuksia katsellessa ;) Tsekkaa ylläolevan linkin video.

Mutta nyt puroissa uiskentelevat vain satunnaiset sorsat. Tänään lenkillä jaksoin hipsutella puiston pohjoisosaan, ja bongasin Isarista ainakin 50 sotkaa ja 30 nokikanaa, sekä lokkeja ja sorsia. Tikka nopotti, talitintit kävivät lintulaudoilla ja oli kovin rauhallista. Kesällä puisto on tietysti täynnä ihmisiä, mutta näin talvisena, pilvisenä aamupäivänä törmää lähinnä vain muihin lenkkeilijöihin ja koiranulkoiluttajiin. Täällä muuten liki kaikki koirat juoksentelevat vapaana puistossa ja kaupungillakin. Kyllä olisi koiraystäväni P kovasti sekaisin moisesta vilinästä.

Tänään vietetään saksassa supersunnuntaita, eli laskiaista ja ystävänpäivää. Minä en oikeastaan viettänyt kumpaakaan, mutta sentään suomalais-luterilaisen "supersunnuntain" eli heräsin aikaisin (täällä oppii oudoille uusille tavoille), kävin lenkillä, siivosin, silitin, laitoin ruokaa, ja olin muutenkin kovin reipas. Lisäksi kävin kahvilassa toteamassa että läppäri buuttaa w-lan yrityksestä ja nautin nyt sitten yhteistilan atmosfääristä ja firman tarjoamasta vanhasta pc:stä. Laskiaista vietin oikeastaan perjantaina, ystävien seurassa. Ja tiistaina lähdetään töistä porukalla puoleltapäivin keskustaan laskiaista juhlimaan, kuten puoli munkkilaa. Liukasta laskiaista ja hyvää ystävänpäivää Suomeenkin!