lauantai 3. huhtikuuta 2010

Uran huipulla

Tänään on saavutettu se piste, josta en voi enää tässä maassa ylemmäksi edetä.

En käynyt Saksan korkeimmalla huipulla, koska sinne ei talvisin muitakaan hulluja päästetä liukumaan jyrkänteeltä alas, mutta viereisellä näköalatasanteella kylläkin, joka on muutaman metrin alempana. Päivän lukema lienee 2952 tai 2962 miinus ne pari metriä. Ja luultavasti tämä ennätys jää voimaan, sillä viimeinen kiipeäminen pienelle äkkijyrkälle töppäreelle ei kuulu laakso-ihmisen mielipuuhiin edes vaikka luultavasti palaan paikalle myös kesäkelillä.

Urani huipulla oli hyytävää. Pakkaslukemilla mentiin -5, aurinko tosin paistoi mutta ei tuulen takia siellä ylhäällä lämmittänyt. Näkyvyys oli kohtalaisen hyvä.

Matka Saksan huipulle Zugspitzelle alkoi aamuseitsemältä Munkkilan Hbf:lta. Der Garmischer Ski-express oli tullut jo edellisellä kerralla tutuksi. Nyt jatkoimme Garmischista matkaamme pienellä hammasratasjunalla, Zugspitzbahnilla, ylös vuorenrinnettä, vuoren sisään ja viimein hohtaville hangille. Oli mahtavaa! Jos muuten katsoit tuon edellisen videolinkin, pääset käsitykseen miten helppoa saksan kieli näillä nurkilla on. Ihan tosi helppoa! Ärrän saa lausua suomalaisittain!

Epäselväksi jäi, laskettelimmeko Baijerin vai Tirolin puolella, kumpikin näyttää omineen jäätiköllä olevan, tai oikeammin, ylätasangolla olevan pienehkön laskettelukeskuksen. Maiden raja kulkee huipulla, mutta mihin suuntaan, sitä ei oltu merkitty. Mitäs suotta. Jäätikkö on nykyään kutistunut olemattomiin. Tänä vuonna lunta oli myös todella vähän, vain 2,9m, kun viime vuonna tähän aikaan kuulemma yli 5m.

Rinteet olivat mainiossa kunnossa, ja yritin opetella loivemmissa rinteissä karvausta. Kuvat paljastivat tosin että aika kasarikuningattarena sitä vielä tullaan, jalat yhdessä. Voisiko Mikko Alatalo päivittää taikanappula-oppinsa tälle vuosituhannelle ja tehdä kivan videon?

Pikainen lounassämpylä nautittiin alppivariksia vai mitäliekorppeja väistellen. Mokomat linnut! Rinteissä räpeltäjiä ei ollut onneksi kovin paljoa, eikä kaljakuppiloita ollut liiemmin.

Iltapäivän lopuksi palautimme vuokravälineet ja kiipesimme Seilbahnilla (köysiradalla) ylös vuoren huipulle. Alas tulimme myös tyyliin sardiinit purkissa. Lähes kuten tässä videossa, mutta Saksan puolelle, Eibseelle, ja siitä eteenpäin taas junalla.

Frau Mausin naama paloi, tai ainakin ahavoitui. Minä läträsin enemmän rasvaa, mutta kyllä kihelmöi. Ja päivän parin päästä huomataan, että löytyiko uusia lihaksia jälleen. Kyllä oli kiva reissu!




1 kommentti:

S kirjoitti...

Vain yksi sana: oh! Ja ehkä toinenkin: kade!