Iidiksen blogin innoittamana aloitan myös sarjan 35 Tage (35 days), vaikka en vielä tiedäkään mihin se johtaa. Koitan löytää jotain Saksaan tai täällä asumisen liittyvää asiaa. Ei silti, ettäkö omat aiheet olisi jo kaluttu, mutta ehkäpä saan motivoitua itseni kirjoittamaan enemmän.
Uskoin lapsena Nukkumattiin ja unihiekkaan. Jos en halunnut mennä vielä nukkumaan, piti silmät peittää ennen kuin Nukkumatti viskasi kimmeltelevät hiekat.
Nukkumatti ajoi usein Trabantilla ja oli muutenkin kovin leimallisesti itä-saksalainen hahmo. Tai itäblokkinen ainakin. Noin vuosi sitten Turussa yliopiston saksan kielen alkeiskurssilla koin jälleen itseni kovin vanhaksi, kun liki kukaan kurssilainen ei tuntenut Nukkumattia (Sandmännchen), saati ollut syntynyt kun Berliinin muuri murtui. Opettajan kanssa sitten muisteltiin mitä lauluja silloin laulettiin.
Kuva otettu Nukkumatin saksankielisiltä kotisivuilta. Siinähän on myös toinen suosikki-hahmo, Miska-karhu, Moskovan olympialaisten maskotti. Veljellä oli oma Miska, jolta sai turkin ainakin osittain pois ja alta paljastui punavalkoraidallinen uimapuku. Missähän nalle nyt on? Ja kävikö joku siellä olympialaisissa vai mistä se karhu tuli?
6 kommenttia:
En kyllä muista yhtään, että mulla olis Miska ollu. Ehkä olin vaan niin pieni. Tai sit Väiski Vemmelsääri oli paljon kivempi ja Miska koki unohduksen nurkkaan..? Pitäisköhän penkoa pahvilaatikoita, josko tuollainen olympiakisojen keräilyharvinaisuus sieltä löytyisi?
Mitä, et muista Miskaa??! Se oli sellainen keskikokoinen nalle.. ehkä sille tapahtui jotain, oksuonnettomuus tai vastaavaa.. :D
Voihan ystävyys, yhteistyö ja avunanto, Nukkumatti ja Miska samassa kuvassa!
Kaivakaa nyt Miska ihmeessä esiin, sillä on kulttuurihistoriallista arvoa.
Tämä 35 Tage on hauska juttu, pitäisiköhän tuolla oman blogin puolella iskeä samaan...
- S Tallinnasta
Juu en tiedä kuinka innostunut Iidis on että linkkasin hänen blogiinsa.. Minusta on kyllä mukava lukea ajatuksiansa.
Mutta siis mistä tämä 35 days edes tulee? Iidis on jossain päivässä 9 menossa, mitähän sieltä vielä tulee? Keksitkö niitä itse vai häh?
Täytyy muuten vielä sivumennen sanoa, että löysin muutamat muotiblogit iidiksen sivun kautta. Katson vaatekaappiini nyt uusin silmin nyt, ja tuntuu että olisi paljon opittavaa. Huh. (Tänään päälläni on oranssinruskeat korkokengät jotka matsaa pitkän kaulakoruhässäkän kanssa, musta 3/4 pitkä samettihame ja valkoinen kapea 3/4 hihainen neule) Täti mikä täti.
Noita kaiken maailman kerro itsestäsi jotain -ketjuja kiertää blogeissa koko ajan. Joskus ovat hauskempia, joskus turhempia. Ikinä en ole mihinkään tarttunut, mutta ehkä joskus voisi.
Minä olen löytänyt muotiblogimaailmasta muutaman suosikkini ja kyllä - ne ovat totisesti valaisevia. Yhden blogin ansiosta minä olen mm. löytänyt kenkämerkin, josta löydän aina sopivia ja mieleisiä kenkiä. Se on ihan loistavaa, menen aina kaupassa sen merkin hyllylle.
Aika vähän on oikeasti aikuisten ihmisten pitämiä ja hyvin kirjoitettuja muotiblogjea, mutta sitten kun löytää, niin ne on kiintoisia. Ja hauskaa on lukea muotiblogeja, joissa ihminen pukeutuu täysin eri lailla kuin itse.
Minulle muotiblogit toimivat myös vähän suomalaisten naistenlehtien korvikkeina, kun en niitä täällä jatkuvasti käsiini.
Ja hei, lukijapalaute: tämä sinun blogisi ei taida olla vielä Blogilistalla? Laita sinne, niin näkyisi aina, milloin olet päivittänyt samalla kun käyn muitakin päivityksiä katsomassa.
Juu, kiitos palautteesta. Kyllä siellä asetuksissa on ollut alusta lähtien "yes" kohdassa listat. Enkö nyt vaan ymmärrä?
Terv. tun-pelo
Lähetä kommentti