perjantai 29. lokakuuta 2010

Frau Dr:n Septemberfest 2010

No niin, josko taas muistaisi välillä kirjoittaa blogia.

Lunta tupruttaa jo lähi-Alpeillakin, vaan Munkkila on vielä vain kylmä ja märkä. Septemberfestien päätyttyä 4.10. onkin tullut lähinnä tehtyä töitä ja vierailinpa myös menestyksellä Suomessakin (jii-hu-hu!). Ja viime viikolla täällä oli vieraita! Siitäkin voisin tarinoida, mitä vieraat täällä kiersivät, noin niinkuin vinkkinä seuraaville, mutta pynnöstä raportoin nyt ensin niistä o-festeistä.

Festien ensimmäisenä päivänä on aamulla kaupungin läpi kulkeva suuri kulkue, jossa olut "tuodaan" juhlapaikalle hevosvankkureilla ja väki on pukeutunut kansallispukuihin. Tästä janoinen juhlija ei tiedä mitään, sillä telttoihin jonotus on alkanut jo aamun sarastaessa.

Olin siis ensimmäisenä päivänä aamulla kahdeksan jälkeen (liian myöhään!) paikallisten ystävieni kanssa Löwenbraun teltan takaovilla. Siellä oli muutama muukin. Ensimmäisenä päivänä vain hyvin harvoilla on mahdollisuus varata paikkoja, muuten toimitaan viidakon lakien mukaan. Siis jonotetaan läjänä. Pahinta on, että ei voi tietää minkä oven järjestäjät noin kymmenen aikaan avaavat. Sen jälkeen alkaa kilpajuoksu, jossa osallistujat heittäytyvät ensimmäisen vapaan pöydän päälle varatakseen sen. (Pöytä pitää saada, jos mielii olutta, sillä käytävillä tungeksiville ei tarjoilla.)

Näitä peliliikkeitä ei toki tarvitse, jos ei halua suosituimpiin isoihin telttoihin, tai jos seurueen koko on 2 eikä 10, niinkuin meillä ja useimmilla muilla jonottajilla. Meillä kävi hyvä tuuri, E pystyi livahtamaan ja valtaamaan pöydän. Sitten odotettiin pöydässä kahteentoista asti, syötiin Weisswurst -aamupalaa ja "pelattiin" Kumman kaa -peliä. Kahdeltatoista oluttynnyri kannettiin torvisoittokunnan saattelemana sisään, joku paappa lausui jotain ja hana lyötiin tynnyriin sanoilla O Zapft ist! ja siitä se sitten alkaa.

Kummasti aika vierähtää kavereiden kanssa jutellessa ja olutta hörppiessä. Aluksi musiikki on perinteistä saksalaista torvisoittokuntamusiikkia, illemmalla tulee mukaan aiemmin esittelemäni laulut ja rokkirenkutukset. Eri teltoissa soitetaan vähän erilaista musiikkia, toisissa on parempi meininki kuin toisissa. Minun meininki alkoi olla huomattavasti muuta seuruetta jäljessä jo yhdeksän aikoihin, sillä join lähinnä Radleria, ja poistuin ajoissa. Seuraavana aamuna reippaana pyöräretkelle.

Viikolla kävin iltakävelyllä napsimassa kuvia (ks edellinen postaus) ja mussuttamassa paahdettuja manteleita. Namnam.

Toisen kerran vuoro oli "italialaisviikonlopun" lauantaina, eli toisena viikonloppuna, mikä on kaikkein kiireisin.  Meillä oli täällä Hash-tapahtuma meneillään, ja lauantain juoksun jälkeen oli Paulanerilta pöytävaraus illaksi 80 hengen seurueelle. Meille painotettiin, että ovilla pitää olla tasan tiettynä aikana jotta pääsee sisään. Eikö vaan metrolakko (! jep!) myöhästyttänyt junia, ja olin kaksi minuuttia myöhässä. Siellä sitten ihmeteltiin suljetun oven takana, lipussa kun lukee miltä ovelta pääsee sisään, muilta oli turha yrittää. Siis nimenomaisena lauantai-iltana, sadesäällä kun kaikki ihmiset tunkevat telttoihin. Onneksi pari muutakin myöhässä tulijaa sai teltan sisältä jonkun seurueesta kiinni, joka järjesti meidät toisen takaoven kautta sisään. Jo oli.

Ensimmäisenä päivänä E sai meille napattua täydellisen pöydän "isosta hallista", mutta tällä toisella reissulla meidän paikat oli sivuteltassa, josta vain osittain näki ja kuuli päähallin orkesterin. Tunnelma oli toki kovin tiivis ja hikinen. Meidän telttaosioin nurkkaan tungettu parinsadan hengen italialaisporukka ei tuntunut edes muista välittävän, he juhlivat keskenään. Hash-porukallakin oli toki omaa kivaa. Hilpeä ilta, kovin erilainen kuin aiemmat. Ja aamulla hash-juoksu jatkui krapulalenkillä, joka päätyi monien vaiheiden jälkeen takaisin O-festeille.

Täyden tungoksen jälkeisenä päivänä, sunnuntaina, oli kovasti paljon rauhallisempaa. Päädyin alueelle tosin vasta yhdeksän aikaan, ja hash-kaverit olivat löytäneen aiemmin helposti parikin pöytää heti ensimmäisestä teltasta, Fisher-Vronista. Taas heiluttiin Queenin ja muiden klassikoiden tahdissa penkeillä seisten, kunnes järkkärit viimein ajoivat meidät pois yhdentoista jälkeen. Teltat menevät noihin aikoihin kiinni, sen jälkeen on auki vain viiniteltta, ja ihmiset jatkavat klubeille ym. Itseltä jäi jatkot kokematta kokonaan tänä vuonna, aina oli jotain muka seuraavana päivänä. Kuten töitä maanantaina.

Tiistaina olikin sitten vuorossa työpaikan Oktoberfest vierailu. Schottenhamelin teltasta oli varaus, mutta voi kurjuus, parvelta. Siellä ei saa tanssia penkeillä! Kyllä aina välillä vähän yritettiin, mutta järkkärit komensivat alas. Kyllä sen toki ymmärtää, että kaiteen vieressä ei ole järkevää heilua penkeillä, jottei tipahda alla olevien päälle. Tarkoitus ei ollut olla pitkään, mutta lopulta lähdettiin liki viimeisinä, kun oltiin viimein tuhottu naapuripöydän John Deere- miesten tarjoamat oluet, ja päädyttiin sinne viinitelttaan, joka oli aivan ammuttu täyteen. Tämän jälkeen pistäydyin vielä dirndlissäni kavereiden läksiäisissä, ja seuraavan päivän työteho oli taattu. No, aamun otin suosiolla vapaaksi.

Viimeinen päivä oli tänä vuonna ulotettu kolmannen viikonlopun jälkeiseen maanantaihin, kuulemma 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Ilma oli vihdoin mitä parhain, oli lämmintä ja kun töistä lähdettiin (kerrankin) ajoissa. Ehdimme Hacker-Pschorrin telttaan ennen viimeisten varausten alkua tunniksi sivuloosiin istuskelemaan rauhassa. Teltta täyttyi mutta ulkona oli lämmintä ja mukavaa, ja päädyimme naapuriteltan, Hofbräun terassille.

Viimeisenä iltana kaikissa teltoissa on lopetusseremoniat jokseenkin samanlaiset. Viimeisen tunnin ajan musiikki on balladivoittoista, ja lopuksi valot sammutetaan, ihmiset polttavat isoja tähtisädetikkuja ja kynttilöitä, ja lopulta panimon omistaja kiittää työntekijöitä ja kävijöitä. HB.n teltassa hoilattiin ainakin "We are the world" ja ihan viimeisenä Robbien Angels. Tuleva työaamu ajoi taas kohti metroa ajoissa, ja kuulin parista muustakin teltasta kantautuvan Angelsin. Tunnelma oli rauhallinen. surkeakin, kun nyt taas täytyy vuosi odottaa seuraavia festejä.

Tai ei ihan, keväällä on Starkbierfest ja Frühlingsfest..

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Oktoberfest on täällä

Blogi jäi tauolle Oktoberfestien ja muiden rientojen takia. Harmi sinänsä katkaista hyvin alkanut 35 Tage -tunnustusten putki, mutta kyllä se vielä pian jatkuu.

Maailman suurin kansanjuhla on alkanut. Noin 7 miljoonaa kävijää, joista järkyttävä määrä hulluja australialaisia, äänekkäitä amerikkalaisia ja juovuksissa olevia brittejä. "Italialaisviikonloppu" on vasta tulossa. Moni turisti yrittää sulautua nahkahousuissaan tai baijerilaismekossaan joukkoon, mutta yleensä heidät tunnistaa hölmöstä hatusta.

Oktoberfest on huvipuisto lapsille ja aikuisille. Sisäänpääsymaksua ei ole, ranneketta ei tarvitse ostaa, mutta kieputtimiin toki täytyy maksaa erikseen. Perus vatkaus maksaa keskimäärin 3,50 ja suureen maailmanpyörään pääsee 6 eurolla.

Koko valtava alue on täynnä kojuja, tivolimeininkiä ja niin, tietysti niitä suuria oluttelttoja. Ja kaikki teltat täynnä iloisia, juhlivia ihmisiä.

Olut maksaa rutkasti enemmän kuin missään muualla kaupungissa, litran tuopista maksetaan tipin kanssa 10€, sillä tarjoilijaa kannattaa tipata reilusti jotta saa hyvää ja nopeaa palvelua tungoksesta huolimatta.

Mutta olut on vahvaa, erityisesti Oktoberfestiä varten valmistettua. Heikompi siirtyy ensimmäisen litran jälkeen suosiolla Radleriin.

Aivan mielettömän hienoja valokuvia löytyy tästä klikkaamalla.

torstai 16. syyskuuta 2010

Tag 16 - jokin asia jonka tekemistä olet siirtänyt

No onko tätä edes vaikea arvata mitähän olen siirtänyt eteenpäin? Yllätys yllätys. Hammaslääkärikäyntiä. Tai ylipäätään mitään lääkärikäyntiä. En edes tiedä missä on lähin lääkäri jos flunssa iskee. Kop kop, olen ollut kummasti terveenä. Reitti sairaalaan on kyllä tiedossa, hehe.

Saksassa ei ole terveyskeskuksia, vaan yksityisiä lääkärivastaanottoja löytyy milloin mistäkin rappukäytävästä ja potilaat saavat mennä minne haluavat, tosin riippuen siitä mihin sairasvakuutuskassaan kuuluvat ja mikä korvataan. Minulle ei sovi tällainen valinnan vapaus lainkaan, sehän tarkoittaa sitä että pitäisi itse olla aktiivinen ja haeskella lekuri. Missä on perusterkkari! Tai joku Mehiläinen! Muutosvastarintaa!

Saksan sosiaaliturva ja sairasvakuutussysteemi on muutenkin mielestäni aivan aus dem Akkordeon vaikka en ihan osaakaan selittää miksi. Siinäkin ilmeisesti vanhaa kekkoslovakialaista ahdistaa valinnan mahdollisuus. Mitä jos olenkin valinnut itselleni ihan väärän kassan? Pääsisikö jossain muualla halvemmalla? Kattaako tämä nyt sitten fysioterapian ja mitämitä?

Lisäksi vielä ketuttaa se että tämähän on kallista, palkasta kun otetaan verot (perheettömällä liki yhtä korkeat kuin Suomessa) ja vielä sairasvakuutusmaksut niin eipä sillä sitten käydäkään Venetsiassa joka viikonloppu vaikka olisi kuinka lähellä. Grr.

Monet kehuvat että tämähän on hienoa, saa vaikka mitkä hoidot ilmaiseksi (paitsi hammashoidoissa) (ja paitsi riippuen siitä kassasta) ja voi valita kenellä käy. Mutta entä jos ei tarvitse sitä lääkäriä? Maksan ihan turhaan. Pitää siis ryhdistäytyä ja ruveta käyttämään palveluita koko rahalla. Harmi kun hammaslääkärikäynnit on niin ikäviä ajatuksenakin, en mielelläni kyllä siellä huvin vuoksi ravaisi.

Kassaan piti liittyä siinä rytäkässä kun tänne muutin ja kirjoitin työsopimuksen. Sopimusta ei voi kirjoittaa ilman että ilmoittaa mihin kassaan aikoo liittyä. Vaikka tiesin tästä asiasta etukäteen, en sitten jaksanut ottaa selvää sen tarkemmin vaan liityin yleisimpään systeemiin, AOK:n. Veikkasin että sieltä voisi jopa saada englanninkielistä palvelua. Pääsivu ei kyllä lupaa hyvää, kaikki saksaksi. No mitäs läksit, saksassa yllättäin käytetään enimmäkseen saksan kieltä.

No nyt kuulkaa on ongelma. Tiedän että tuolta sivuilta voi hienon hakukoneen avulla etsiä itselleen sopivan lääkärin vaikka postinumeron ja kielitaidon perusteella. No nytpä en löydä sitä hakukonetta. Voisi kuvitella että Arznavigatoriin olisi linkki etusivulla mutta ei. Mainos on. Ja kahlatessa kaiken maailman hampaiden puhdistusohjeet ja Nordic Walking in Wasserburg sivut menee hermo kertakaikkiaan.

Kävin viimeiseksi vielä Suomessa asuessa hammaslääkärillä, ja olen antanut itselleni luvan odottaa ainakin puoli vuotta ennenkuin menen täällä. Mutta hetkinen, puoli vuotta meni jo aikaa sitten.. voi elämä. Se on nyt tehtävä. Aion niellä ylpeyteni ja pyytää kaveria apuun etsinnässä.

Olen melko varma, että kaikki sujuu kuin tanssi ja ihmettelen tätä tunteiden mylläkkää myöhemmin. Kunhan vain nyt ensin saan itsestäni irti hoitaa tämä asia.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Tag 15 - elokuva joka sai sinut itkemään

No niitä on tietysti monta, mutta tämä on yksi parhaista.

Love Actually

"Whenever I get gloomy with the state of the world, I think about the arrivals gate at Heathrow Airport. General opinion's starting to make out that we live in a world of hatred and greed, but I don't see that. It seems to me that love is everywhere. Often, it's not particularly dignified or newsworthy, but it's always there - fathers and sons, mothers and daughters, husbands and wives, boyfriends, girlfriends, old friends. When the planes hit the Twin Towers, as far as I know, none of the phone calls from the people on board were messages of hate or revenge - they were all messages of love. If you look for it, I've got a sneaking suspicion... love actually is all around."

tiistai 14. syyskuuta 2010

Tag 14 - suosikkikirjasi

Kuinka sattuikaan, että juuri tänään suosikkikirjani tekijä sattuu olemaan kaupungissa. Nimittäin Sofi Oksanen, jonka saksaksi käännetty Puhdistus, Fegefeuer, on kirjailijatapaamisen aiheena ja kirjalilija on itse paikalla. Tietoja tapahtumasta täällä. Liput arvatenkin saksankieliseen tapahtumaan maksavat 10 euroa.


Vaikka minun onkin vaikea sanoa, mikä olisi ehdottomasti suosikkikirjani, tämä kirja kuuluu kuitenkin kärkeen. Kirja on yksinkertiaisesti nerokas. Kauhea, avartava, mieleenjäävä. Lukukokemus oli erikoinen, välillä sivuja oli pakko harppoa, ja kauhulla odottaa mitä seuraavaksi tulee. Lopusta en muista juuri muuta kuin että haukoin henkeäni viimeisen sanan kohdalla. Alku ja loppu nivoutui yhteen. Saksankielisen laitoksen kansi antaa vihjeen mitä tarkoitan. Tarina kummittelee edelleen mielessä.


Tarina on paitsi erinomaisesti kerrottu, sen teemat ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Olen antanut jo parille ystävälleni täällä kirjan englanninkielisen laitoksen (Purge) lahjaksi. Olen kirjasta keskustellessa kertonut, miltä minusta, suomalaisesta, on tuntunut lukiessani kirjaa. En voinut olla kauhulla ajattelematta että onneksi Suomen kävi toisin.  Ja onneksi nyky-Viro toipuu. Mutta kuinka noin kauheista asioista kansakunta, tai yksittäinen ihminen voi toipua?

Fegefeuer on muuten suomeksi kiirastuli.




maanantai 13. syyskuuta 2010

Tag 13 - kappale joka kuvaa sinun tämän hetkisiä tunteitasi

Tämä aivan mahtava korvamato on soinut päässäni eilisillasta lähtien. Soitetaan usein olutfesteillä, ja sitten pogoillaan penkeillä. Melko haastavaa, että ei tipahda!

Katsotaanpa saanko linkin toimimaan. Klikkaa tästä.

Bändi on saksalainen, biisi jostain viime vuosituhannelta.

Döön-dö-dö-dö-dö-dö-döddödöön- dö-dö-dö-dö-dö-döddödöön- dö-dö-dö-dö-dö-döddödöön! Ha!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tag 12 lempivaatekappale

Olin eilen shoppaamassa koko iltapäivän. En ollutkaan pitkään aikaan viettänyt aikaa kaupungilla, ja oli ihan ostettavaakin.

Vaate-, kenkä- ja kaikki muutkin kaupat löytyvät näppärimmin keskustan kävelykadulta, jos turistilaumat eivät haittaa. Samat Zarat ja Espritit löytyvät myös Schwabingista, pari metropysäkkiä pohjoiseen, Giselastrassen ja Münchener Freiheitin tienoilla. Siellä shoppailun lomassa on mukavampi myös istahtaa katukahvilaan tai ravintolaan, joita jälkimmäisiä taas keskustan kävelykadulla ei oikeastaan ole.

Munkkilassa on myös pari kolme ostoskeskusta. joihin pääsee hyvin julkisillakin, mutta en ole itse vielä käynyt. Olympia-Einkaufszentrumilla on oma metroasema, Riem Arcadeniin pääsee metrolla ja bussilla (lue: autolla) ja Neuperlachissakin näyttäisi olevan joku.

Minä suuntasin jännempiin suuntiin. Ensin pyörin Lehelin eteläpäässä Gärtnerplazilta eri suuntaan lähtevillä kaduilla, sitten Sendlinger Torin lähellä ja viimeiseksi suuntasin luottokenkäkauppaan Sonnenstrassella. Lehelissä on pikkuputiikkeja sekä todella jänniä antiikkikauppoja. Jos tarvitset aitoa puhkaa, 20-luvun mekkoa tai hattua Ascottin, suuntaa tuonne.

Minun tämänpäiväisessä saaliissa on kaksi vahvaa ehdokkia lempivaatekappaleeksi. Antiikkivaatekaupasta löysin 60-luvulla tehdyn pikkumustan, joka istuu kuin hanska. Niin kaunis! Harmi kun nykyisellä omistajalla on melkoinen olutvatsa.. (vrt edelliset kirjoitukset ja FB;n kuvat). Siitä huolimatta, aivan järkyttävän hyvä löytö. Toinen vahva ehdokki on outletin aletangosta napattu vanhan roosan tai lilan värinen silkkimekko, ovh 169, hintalapussa 60, sain sen 20 eurolla.

Vanha rakkaus on pac-lite goretex takki, vanha, kivan vihreä, menee pieneen tilaan, ei paina mitään, pelastaa tilanteessa kuin tilanteessa. Nykyisin vain ei enää kestä kokopäiväistä sadetta. Tosikäyttöön onkin jo hankittu uusi, mutta vanha kulkee käsilaukussa edelleen.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Tag 11 - jokin kirja. jonka aiot lukea ensi kuussa

Se on nyt sillälailla, että Frau Dr:n on tosiaan jatkettava Saksan opintojaan. A1-tasolla ei pitkälle pääse. Passiivinen kielitaitoni on kohentunut kyllä, pystyin toissapäivänä seuraamaan sujuvasti työkavereiden keskustelua täydellisen munasalaatin metsästyksestä. Siinä kuulema ei ole kertojan mukaan parsaa. Tajusin vasta nyt että totta tosiaan, minun melko useinkin syömässäni munasalaatissa on parsaa, ja se on mielestäni silti oikein hyvää, mutta koska aktiivinen kielitaitoni on jäässä, en sanonut mitään. Kuukausia sitten on menty jo ohi siitä vaiheesta että kaverit jaksaisivat alvariinsa puhua englantia kun ollaan isolla porukalla lounaalla. Mikäs siinä, minä kuuntelen sujuvasti.

Mutta niistä opinnoista. Työnantaja tarjoaa mahdollisuutta ilmaisiin kursseihin. Aloitan joko online-kurssin tai yritän löytää itselleni ja aikatauluhin sopivan ryhmän. Mieluiten valitsisin jälkimmäisen, sosiaalinen paine ja aikataulupakko on paras motiivi.

Kirja jonka aion lukea ensi kuussa on saksan A2 tason alkeiskurssi. Näin on. Jawohl.

Tag 10 -jotain jota haluat elämältäsi

No niin, sain käsiini koko listan ja pitihän arvata että tämä "35 days" on joku teinijuttu, että pääsee kunnolla avautumaan. No, ken leikkiin ryhtyy. Käännän kysymyksen kuitenkin tähän Munkkilassa oloon.

Juuri nyt haluaisin elämältäni jonkinlaista varmuutta, olla tyytyväinen, asettua olemaan tähän epävarmuuteen. Minulta kysytään että mitä aiot tehdä seuraavaksi. Mistä sitä voi tietää? Vastahan tänne tulin. Olen ainakin seuraavat puolitoistavuotta täällä, luutavasti pidempään. Ehkä haluaisinkin tietää mitä teen seuraavaksi.

Kempparit asuvat jatkuvasti matkapussissaan, valmiina lähtöön.

torstai 9. syyskuuta 2010

Tag 9 - jokin, jota odotat todella kovasti

Tällä hetkellä tavallaan odotan Oktoberfestiä, mutta en voi sanoa että sitä nyt todella kovasti odottaisi. Lähinnä pelonsekaisin tuntein, silloin nimittäin kaupunki on aivan piukassa turisteista, Haubtbahnhofin ja Theresienwiesenin lähimaillakaan ei voi kuvitella ajavansa pyörällä siinä lasimurskassa, ja sitten kun sinne itse pääsee juhlimaan, täytyy kuitenkin käydä töissäkin ja voivoi, se on sitten rankkaa se.

Mutta siitä myöhemmin.

Mitä oikeasti aina joka vuosi kovasti odotan, on joulu. Tai oikeastaan joulun odottamisen aika. On se itse joulukin ihanaa, mutta joulun fiilistely kestää paljon pidempään. Ensimmäiset lumihiutaleet, jouluvalot, joulun tunnelma. Se kaikki romanttinen puoli joulusta, ei supermarkettien kirkuvaa joulua.

Munkkilassa on tunnelmalliset joulumarkkinat myös, niinkuin liki joka kaupungissa - täällä linkkisivu joulumarkkinoihin.

Glüchwein tuoksuu, keskusta on täynnä kojuja ja ihmisiä ja hyvällä tuurilla on luntakin. Viereinen kuva on Marienplatzilta, eli keskustasta, otettu täältä.  Olin yhtenä vuotena täällä käymässä joulun alla, ja oli oikein mukavaa. Olen sanonut muutamalle teistä lukijoistakin että jos ette pääse kesällä tai Oktoberfestien aikaan tänne, on joulumarkkinat myös hyvä vaihtoehto.

Tässä linkkejä vielä yksittäisiin joulumarkkinasivuihin, nämä on kaikki Münchenissä.

Weihnachtsmarkt auf der Praterinsel

Schwabinger Weihnachtsmarkt

Bogenhausener Weihnachtszauberwald 2010

Tollwood Winterfestival 2010

Die größte Feuerzangenbowle der Welt in München

Frühstückstreff München im Augustiner Bürgerheim

Frühstückstreff München im Löwe am Markt

CVJM-Weihnachtsmarkt in München