Lunta tupruttaa jo lähi-Alpeillakin, vaan Munkkila on vielä vain kylmä ja märkä. Septemberfestien päätyttyä 4.10. onkin tullut lähinnä tehtyä töitä ja vierailinpa myös menestyksellä Suomessakin (jii-hu-hu!). Ja viime viikolla täällä oli vieraita! Siitäkin voisin tarinoida, mitä vieraat täällä kiersivät, noin niinkuin vinkkinä seuraaville, mutta pynnöstä raportoin nyt ensin niistä o-festeistä.
Olin siis ensimmäisenä päivänä aamulla kahdeksan jälkeen (liian myöhään!) paikallisten ystävieni kanssa Löwenbraun teltan takaovilla. Siellä oli muutama muukin. Ensimmäisenä päivänä vain hyvin harvoilla on mahdollisuus varata paikkoja, muuten toimitaan viidakon lakien mukaan. Siis jonotetaan läjänä. Pahinta on, että ei voi tietää minkä oven järjestäjät noin kymmenen aikaan avaavat. Sen jälkeen alkaa kilpajuoksu, jossa osallistujat heittäytyvät ensimmäisen vapaan pöydän päälle varatakseen sen. (Pöytä pitää saada, jos mielii olutta, sillä käytävillä tungeksiville ei tarjoilla.)
Näitä peliliikkeitä ei toki tarvitse, jos ei halua suosituimpiin isoihin telttoihin, tai jos seurueen koko on 2 eikä 10, niinkuin meillä ja useimmilla muilla jonottajilla. Meillä kävi hyvä tuuri, E pystyi livahtamaan ja valtaamaan pöydän. Sitten odotettiin pöydässä kahteentoista asti, syötiin Weisswurst -aamupalaa ja "pelattiin" Kumman kaa -peliä. Kahdeltatoista oluttynnyri kannettiin torvisoittokunnan saattelemana sisään, joku paappa lausui jotain ja hana lyötiin tynnyriin sanoilla O Zapft ist! ja siitä se sitten alkaa.
Kummasti aika vierähtää kavereiden kanssa jutellessa ja olutta hörppiessä. Aluksi musiikki on perinteistä saksalaista torvisoittokuntamusiikkia, illemmalla tulee mukaan aiemmin esittelemäni laulut ja rokkirenkutukset. Eri teltoissa soitetaan vähän erilaista musiikkia, toisissa on parempi meininki kuin toisissa. Minun meininki alkoi olla huomattavasti muuta seuruetta jäljessä jo yhdeksän aikoihin, sillä join lähinnä Radleria, ja poistuin ajoissa. Seuraavana aamuna reippaana pyöräretkelle.
Viikolla kävin iltakävelyllä napsimassa kuvia (ks edellinen postaus) ja mussuttamassa paahdettuja manteleita. Namnam.
Toisen kerran vuoro oli "italialaisviikonlopun" lauantaina, eli toisena viikonloppuna, mikä on kaikkein kiireisin. Meillä oli täällä Hash-tapahtuma meneillään, ja lauantain juoksun jälkeen oli Paulanerilta pöytävaraus illaksi 80 hengen seurueelle. Meille painotettiin, että ovilla pitää olla tasan tiettynä aikana jotta pääsee sisään. Eikö vaan metrolakko (! jep!) myöhästyttänyt junia, ja olin kaksi minuuttia myöhässä. Siellä sitten ihmeteltiin suljetun oven takana, lipussa kun lukee miltä ovelta pääsee sisään, muilta oli turha yrittää. Siis nimenomaisena lauantai-iltana, sadesäällä kun kaikki ihmiset tunkevat telttoihin. Onneksi pari muutakin myöhässä tulijaa sai teltan sisältä jonkun seurueesta kiinni, joka järjesti meidät toisen takaoven kautta sisään. Jo oli.
Ensimmäisenä päivänä E sai meille napattua täydellisen pöydän "isosta hallista", mutta tällä toisella reissulla meidän paikat oli sivuteltassa, josta vain osittain näki ja kuuli päähallin orkesterin. Tunnelma oli toki kovin tiivis ja hikinen. Meidän telttaosioin nurkkaan tungettu parinsadan hengen italialaisporukka ei tuntunut edes muista välittävän, he juhlivat keskenään. Hash-porukallakin oli toki omaa kivaa. Hilpeä ilta, kovin erilainen kuin aiemmat. Ja aamulla hash-juoksu jatkui krapulalenkillä, joka päätyi monien vaiheiden jälkeen takaisin O-festeille.
Täyden tungoksen jälkeisenä päivänä, sunnuntaina, oli kovasti paljon rauhallisempaa. Päädyin alueelle tosin vasta yhdeksän aikaan, ja hash-kaverit olivat löytäneen aiemmin helposti parikin pöytää heti ensimmäisestä teltasta, Fisher-Vronista. Taas heiluttiin Queenin ja muiden klassikoiden tahdissa penkeillä seisten, kunnes järkkärit viimein ajoivat meidät pois yhdentoista jälkeen. Teltat menevät noihin aikoihin kiinni, sen jälkeen on auki vain viiniteltta, ja ihmiset jatkavat klubeille ym. Itseltä jäi jatkot kokematta kokonaan tänä vuonna, aina oli jotain muka seuraavana päivänä. Kuten töitä maanantaina.
Tiistaina olikin sitten vuorossa työpaikan Oktoberfest vierailu. Schottenhamelin teltasta oli varaus, mutta voi kurjuus, parvelta. Siellä ei saa tanssia penkeillä! Kyllä aina välillä vähän yritettiin, mutta järkkärit komensivat alas. Kyllä sen toki ymmärtää, että kaiteen vieressä ei ole järkevää heilua penkeillä, jottei tipahda alla olevien päälle. Tarkoitus ei ollut olla pitkään, mutta lopulta lähdettiin liki viimeisinä, kun oltiin viimein tuhottu naapuripöydän John Deere- miesten tarjoamat oluet, ja päädyttiin sinne viinitelttaan, joka oli aivan ammuttu täyteen. Tämän jälkeen pistäydyin vielä dirndlissäni kavereiden läksiäisissä, ja seuraavan päivän työteho oli taattu. No, aamun otin suosiolla vapaaksi.
Viimeinen päivä oli tänä vuonna ulotettu kolmannen viikonlopun jälkeiseen maanantaihin, kuulemma 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Ilma oli vihdoin mitä parhain, oli lämmintä ja kun töistä lähdettiin (kerrankin) ajoissa. Ehdimme Hacker-Pschorrin telttaan ennen viimeisten varausten alkua tunniksi sivuloosiin istuskelemaan rauhassa. Teltta täyttyi mutta ulkona oli lämmintä ja mukavaa, ja päädyimme naapuriteltan, Hofbräun terassille.
Viimeisenä iltana kaikissa teltoissa on lopetusseremoniat jokseenkin samanlaiset. Viimeisen tunnin ajan musiikki on balladivoittoista, ja lopuksi valot sammutetaan, ihmiset polttavat isoja tähtisädetikkuja ja kynttilöitä, ja lopulta panimon omistaja kiittää työntekijöitä ja kävijöitä. HB.n teltassa hoilattiin ainakin "We are the world" ja ihan viimeisenä Robbien Angels. Tuleva työaamu ajoi taas kohti metroa ajoissa, ja kuulin parista muustakin teltasta kantautuvan Angelsin. Tunnelma oli rauhallinen. surkeakin, kun nyt taas täytyy vuosi odottaa seuraavia festejä.
Tai ei ihan, keväällä on Starkbierfest ja Frühlingsfest..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti