perjantai 6. elokuuta 2010

Daa dirndl dirndl daa



Tällä viikolla on metsästetty asua olutfesteille. Dirndl on baijerilaisnaisen kansallispuku, sama mikä stereotyyppisesti liitetään saksaan heti olutkolpakkojen (Maß) ja nahkahousujen (Lederhosen) viereen, niitä ensinmainittuja tarjoilemassa.

Niitä on kuulkaa monenlaisia. Perinteiset näyttävät tältä, teinit suosivat näitä puolireiteen ulottuvia kolttuja, ja en tiedä mitkä itävaltalaispuumat pukevat näitä ylleen. Jos raha ei ole ongelma, shoppaa vaikkapa täällä. Huh. Itse sain apua mm tästä tekstinpätkästä.

Jos epäröi mikä Dirndl -tyyppi olet, käy tekemässä testi täällä. Soveltuu A1-kielitasoisille. Jos mekko ei miellytä, voi jalkaansa pukea nahkahousut ja pienen paidan, mutta silloin on syytä olla langanlaiha, muuten menee pahasti metsään.

Dirndl on noussut uuteen suosioon viimeisen 15 vuoden aikana, kertovat paikalliset. Heidän teinivuosinaan jalkaan laitettiin Doc Martinsit, huonoimmat farkut (kun ne likastuvat kuitenkin) ja ehkä joku kiva toppi ja mentiin Wiesnille riehumaan. No, se oli 90-lukua se. Aiemmin kuitenkin lähinnä tarjoilijat sekä perinneintoilijat tai maalta tulevat pitivät pukuja, nykyään liki jokaisella müncheniläisneidolla on dirndl tai pari. Julkimotkin on bongattu mitä kummallisimmissa dirndleissa, kuten Paris -neitonen muutama vuosi sitten.

Minä ravasin kaikki ei-kalliit paikat läpi. Osassa liikkeistä jopa tarjoillaan proseccoa mekkoa sovittaville. Olin saanut ystäviltäni neuvon, että liian lyhyttä mekkoa ei kannata hankkia, siinä ajautuu helposti hankaluuksiin kun kesken penkeillä tanssin täytyy kuitenkin aina välillä kurottautua kolpakkonsa perään. Nilkkapituisia käyttävät daamit, joten polven alapuolelle olisi minun mitta.


Second-hand kaupoissa oli ai-van käsittämättömän hirveitä mutta toisaalta kiehtovan kummallisia vanhoja mekonkuvatuksia. Ei tarttunut yhtään matkaan. Kaveri löysi uuden, tai siis kierrätetyn esiliinan ja uudisti täten vanhaa mekkoaan. Esiliinakaupoilla käynti oli kovin Jane Austin -henkistä, ja hihitimme sille tovin.

Yhdessä kaupassa olin tullut sovituskopin ulkopuolelle asua mittailemaan, kun sisään marssi joukko hollantilaisteinipoikia, ja päädyin matkavideolle hurrausten saattelemana. Ei se ollut edes mitenkään erityisen paljastava kolttu. Poikaparat jos tulisitte Wiesnien aikaan. :)

Korsettimaista yläosaa on toki vaikea löytää sopivaa, ja vielä ei värikään kaikissa miellyttänyt, joten kauan siinä etsimisessä meni. Mutta nyt minulla on sievä (ja vain sopivasti siveä) mekko! Ja arvatkaa mistä. En olisi muuten ostanut, mutta järkevä müncheniläisystäväni oli sitä mieltä, että sieltä saa ihan yhtä hyviä mekkoja kuin mistä tahansa muualtakin (useampia satasia maksavat silkkimekot ovat erikseen). Kyllä, C&A:n jättimäisestä Trachten -valikoimasta. Kuva ohessa (liki sama dirndl), otettu täältä.

7 kommenttia:

ellen kirjoitti...

Mulla oli pienenä tuollainen lempparimekkona. Rämysin sen kanssa pihalla ja metsässä, äidin mielestä se olisi sopinut paremmin juhlamekoksi. Sininen ja nimeltään tirolilaismekko...

Iidis kirjoitti...

Miiiii, mä haluan kanssa Dirndl-mekon! (on muuten ihan jäätävä nimihirviö, kesti tovin ennen ko sain kirjoitettua oikein)

Mietin, että onkohan mun penkkari-puku, jotain samantapaista settiä. Ainakin samanlaisia elementtejä, valkoista paitaa ja "korsettia :)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on kaksikin suunnilleen tollaista mekkoa, ostin kymmenen vuotta sitten Virosta kirpparilta lähes ilmaiseksi ja käytin jopa muutaman kerran jossain bileissa tai naamiaisissa. Ja lapsena mulla oli myös semmoinen ihana tirolilaispuku, mutta en kyllä saanut rymytä se päällä missään, paitsi yhtenä juhannuksena Särkänniemessä...

Frau dr on kyllä oikein sievä omassa dirlandaassaan!!

Väikis

transmembraani kirjoitti...

Mäkin tahtoo Octoberfestille pikkutuhmassa perinnepuvussa riehumaan... no ehkä ensi vuonna sitten, kun nämä pakolliset absolutisti päivät on lusittu. Juokaa tuoppi munkin kaljanjuontipäivien muistoksi. snif...

T. kirjoitti...

Lederhosen menossa matkalaukkuun niinku ihan just kohta! Päivällinen zum Weissen Brauhaus im Tal varattu!

I kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Väikis on tainnut nähdä naamiksen puolella kuvan jos toisenkin. Arvatkaa kuka heti läikytti *kahvia* mekolle kun olinkin sitä jo ainakin tunnin pitänyt päällä. No, se on vesipestävä.

Totta Ellen, minullakin oli lapsena tirolilaismekko. Nimi oli unohtunut.

Iidis, oli mielessä kyllä että täältä ne muutkin ovat juhlamekkonsa viime aikona löytäneet. Katselin vain tiukasti trachten-osastoa, muut alennuskoltut jäi kauppaan.

Ja TM, miten niin pikkutuhma.. :O No sun päälle osaan sellaisen kyllä kuvitella ;) Tuopin (1litra) kun juo, niin ei tarvitse paljon muistella kohta mitään.. heh. Radlerissa on se hyvä puoli että siinä on sitä kaljaa vaan niinku puoli litraa kerrallaan.

Ja T! Otatkin Lederhosenit mukaan! Pian nähdään!

T. kirjoitti...

Tietty, niitä pitää tuolloin tällöin ulkoiluttaa luonnollisessa habitaatissaan. Artgerecht pflegen ja kaikkeesemmoista.