keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Oopperan ystäville

Kävin eilen oopperassa! En voi sanoa että olisin kovin ahkera oopperakävijä, mutta nyt suorastaan hyperventiloin ajatuksesta, että asun 10 minuutin kävelymatkan päässä maailmanluokan oopperatalosta.

Halusin ehdottomasti nähdä Peter Eötvösin uutuusoopperan Die Tragödie des Teufels. Lähinnä siitä syystä, että tenori Topi Lehtipuu oli siinä, ja että satuin tapaamaan Lehtipuun managerin junassa matkalla lentokentälle taannoin. Pitkä tarina, mutta taas hyvä esimerkki siitä kuinka elämä on hauskempaa kun uskaltaa juttusille tuntemattomien kanssa. Mutta siis oopperaan.

Eötvös on kuuluisimpia eläviä oopperasäveltäjiä, mutta en tunne tuotantoansa lainkaan. Sävelkieli oli.. miten sen kauniisti laittaisi.. kiintoisaa, mutta varsin kuunneltavaa ollakseen nykyooppera. Erityisesti Rumata -naisille (mitä tämä on suomeksi?) kirjoitetut osat olivat kauniita.

Mutta tarina! Se oli vanha tuttu tarina paholaisen tragediasta, ja ihmisen mahdollisuudesta valintaan. Adamille tarjottiin kahta pilleriä kuten Matrixissa, ja paholainen huusi lopussa petkuhuiputusta. Saksaa taitavat voivat lukea oopperascenet täältä. Minä hankin kirjan, jossa sama oli käännetty ymmärrettävämpään anglosaksiseen muotoon.

Puvustus ja lavastus, samoin kuin käsittääksen koko tarina oli saanut vaikutteita Matrix elokuvista, sekä Mad Maxista ja muista alan klassikoista, joista oli kuvia ja otteita myös kirjassa. Lavastus oli yksinkertainen mutta huikea. Kuvia siellä ei saanut tietenkään ottaa (tietenkin otin ennen näytöstä salista) mutta tuosta linkistä pääsee selaamaan. Viimeisessä kuvassa Aatami on tappanut raskaana olevan Eevan, ja päättänyt sittenkin ottaa ex-vaimonsa, tasa-arvoisen Lucyn/Lilithin, yli-olennot pakenevat maasta pienissä kuplissaan koska usko sillä olevan tulevaisuutta ja lusifeerus parkuu pieleen menneitä suunnitelmiaan.

Ja sali oli tietysti käsittämättömän upea. Minulla oli paikka piippuhyllyllä, taisi olla viides kerros, ja voi sentään, kun vertigo iski jälleen kun kaide oli niin kovin matala. Onneksi en tiputtanut kirjaa parisenkymmentä metriä alempana istuvien niskaan.

Lippu piippuhyllylle tai muihin huonon näkyvyyden paikkoihin maksoi 14 euroa. Halvemmallakin pääsee, mutta sitten täytyy seistä / nojailla tai ei nähdä juuri lainkaan.

Minusta taisi tulla juuri oopperan ystävä.

1 kommentti:

S kirjoitti...

No nyt olen kyllä kade! Ei muuta kuin oopperaan niin usein kuin vain voi. Ja tuo kesän Mattila/Uusitalo-veto on varmaan melkoinen. Uusitalolle annan pisteet, sillähän oli joku inha syöpä, mutta on taas laulukunnossa.