Matkalla halki Euroopan kevään

Jopa on ollut pitkä tauko kirjoittamisessa. Olin lomalla Suomessa ja juutuin tuhkaan. Loma oli oikein mukava, mutta töitäkin pitää tehdä, joten tulin maitse ja meritse. Tässä matkakertomus, ehkä lentopelkoiset, vihertävät tai reilaajat löytävät tästä reitin Munkkilaan.

Maitse matkustaessa tulee oikein perstuntumalla selväksi kuinka kaukas sitä onkaan muuttanut. Lisäksi, Suomi on saari; sieltä jos jonnekin haluaa, täytyy lentää tai seilata, maareitti idän kautta kun ei ole vaihtoehto. Tuhka pakotti minut ja monet muut vanhanaikaiseen hitaaseen etenemiseen ja tutustumaan välissä oleviin kilometreihin.

Kun lentokielto paluulennon päivälle varmistui, ryhdyin varaamaan menopelejä. Otin Siljalta B-luokan naispaikan, koska C-luokka kuulosti liian luokattomalta ja saatoin näin kolmella lisäeurolla ostaa itselleni minimaalista luksusta. Siitä eteenpäin matka jatkuisi SJ:n eli Ruotsin rautateiden aikatauluhausta löytyneellä bussilla, sillä junat olivat kaikki täynnä. Kööpenhaminaan päästäisiin illalla. Seuraava juna lähtisi kahden aikaan yöllä, mutta siinä joutuisi vaihtamaan monta kertaa, joten varasin aamuseitsemän jälkeen lähtevän junan, joka olisi perillä illalla. Kaksi vuorokautta matkustusta, josta yöt laivassa ja Köpiksessä hotellissa, lisäksi olisi vähän ylimääräistä aikaa käyskennellä kaupungilla. Ei paha!

Viimeiset varaukset hoidin laivasta mokkulan kautta, oli tullut vähän ohjelmaa siinä päivällä ja vasta aamulla olin palautunut yöjunaltakin. Kaverit olivat kovasti avustaneet lähettämällä hyviä linkkejä etenemiseen. Kiitos! Houkuttelevin oli ruotsalaisen sanomalehden juttu tukholmaan päätyneistä ylimääräisistä vuokra-autoista, joita nyt saisi halvalla. Jos olisi ollut muitakin kuin minä porukassa mukana, olisin ehdottomasti ottanut kumijalat alle ja painunut paanalle, mutta yksin se ei ihan kuitenkaan houkutellut.

Tukholmaan aamun kähmässä tultaessa hyttikämppikseni kysyi ystävällisesti haluanko tulla hänen mukanaan metrolle. Mikäs siinä –edellisestä Tukholman reissusta oli tuntuvasti aikaa, ja muistin vain etäisesti mistä tunnelbaanaan pääsee. Centralstationilla oli valtavasti ihmisiä matkalaukkuineen, ja onnittelin itseäni järkevästä kantolaitevalinnasta. Laitoin pikkurinkan lokeroon, ja lähdin kaupungille, koska bussi lähti vasta yhdentoista jälkeen.

Kiertelin vanhaa kaupunkia ja seurailin kuinka korttelit heräilivät kirpeään kevätaamuun. Victorian vihkikirkko oli remontissa, joten jäi sekin kirkkopinna käymättä. Lopulta parkkasin itseni nettikahvilaan.

Tukholman Centralstationin seinäreliefi. Oo, lapin hankia.








Kuva-arvoitus. Minkä kyltin en ihan onnistunut kuvaamaan?

Bussimatkalla oli mukana ryhmä espanjalaisia (niitä liikkuvat yleensä ryhmissä) ilmeisesti työmatkailijoita matkalla Helsingistä tai jostain Espanjaan, ja he levittivät iloista luokkaretkitunnelmaa varsinkin loppumatkasta. Käytävällä vaelteli väkeä ja höpöttelivät toisillensa ja minä mietin että mistä ihmeestä niillä riittää juttua. Minä lähinnä katselin maisemia, kuuntelin musiikkia, tein pari tuntia töitäkin, ja hädin tuskin ehdin lukea kioskilta nappaamani ELLEn. Demi Moore on tehnyt comebäckin. En ollut huomannut että hän oli ollut poissakaan.

Ruotsi on kyllä kaunis maa. Keli oli mitä parhain pilvikuvaukseen sillä yhtäkään lentokoneen vanaa ei näkynyt täydellistä sineä pilaamassa. Bussi ei kulkenut varsinaista huippunopeutta, meidät ohitti mm. purjevenettä trailerissa raahaava pikkuauto. Lisäksi pysähdyimme kolmesti; ensin tunnin ruokapaussi neljän tunnin kohdalla, seuraavaksi puolen tunnin kaffepaussi ja vielä malmössä vaihdettiin kuskia ja tankattiin. Saavuimme köpikseen liki tunnin myöhässä.

Hotelli oli kelpo murju, yhteisvessoilla ja suihkuilla, mutta rauhallinen. Kävin ihmettelemässä pitkää jonoa lippuluukulla, ja syömässä yhden pölsen. Hotellissa törmäsin pariin nettiavuttomaan suomalaiseen, jotka olivat juuttuneet kaupunkiin. Yritin auttaa selvittelemällä nopeampia reittejä Suomeen, mutta lippujen vaihtaminen olisi vaatinut jonotuksen asemalla, ja tädit taisivat sittenkin olla tyytyväisiä parin päivän ylimääräiseen kaupunkilomaan.

Saksalaisiin juniin saa ostettua junalipun, vaikka paikkalippua ei saakaan. Minulla oli lippu Köpis-München välille, vaihto Hampurissa ja paikkalippu vain Hampurista lähtien. Köpiksestä lähtiessä hyppäsin tyhjään junan takaosaan, ja matkustin mukavasti ykkösluokassa reilun tunnin.

Olisi pitänyt tunkea heti junan etuosaan, sillä ilmeisesti takaosa ei mennyt Hampuriin, vaan jonnekin muualle. Junan osat olivat myös suljettu, joten kesken ei voinut siirtyä. Konnari tarjosi vaihtoehdoksi vaihtoa paikallisjuniin, mutta yksi avulias hollantilaisherra tarkisti iPodistaan aikataulut (tanskalainen konnari ei toki voi tietää saksan junien aikatauluja samalla reitillä), ja totesi tämän vaihtoehdon saapuvan pari tuntia myöhemmin Hampuriin. Koska halusimme kaikki ehtiä jatko-yhteyksiimme, me kaikki takaosan matkustajat teimme ratkaisevalla asemalla joukkorynnäkön junan etuosaan. Loppumatkan matkustimme kuin sillit suolassa, mutta team spirit oli korkealla onnistuneen konnaripujottelun jälkeen. Lautalla pääsimme jaloittelemaan ja matka sujui mukavasti brittien ja hollantilaisherran kanssa jutellessa.
















Hampurista eteenpäin matka olikin jo luksusta. Saksan keskiosien kauniit kevätmaisemat tekivät vaikutuksen. Kasselista viereiselle paikalle tuli saksalainen mies, joka aloitti keskustelun suomeksi, sillä Hesari paljasti minut suomalaiseksi. Mikä yhteensattuma! Jo toinen lapsuuskesinä suomen oppinut saksalainen junavieruskaveri (ks. Ooppera-postaus). Tämän lisäksi Herr J:n rakas on suomalainen, ja hän puhui oikein hyvin suomea. Minä harjoittelin saksaa, hän suomea, ja työasioista (sattumia siinäkin) puhuessa vaihdoimme englantiin. Sain uuden ystävän!

Matkustin kolmen vuorokauden aikana Lapin hangilta Hampurin hiirenkorviin ja Kasselin kirsikkapuiden kukintaan. Erikoinen tilanne yhdisti matkustajia. Ihmiset tutustuivat toisiinsa ja olivat avuliaita, ja keskusteltiin nykymenomme haavoittuvuudesta. Todellinen partioviikko.