Jokapäivänen rituaalini on Helsingin Sanomien ja Ylen sivujen lukeminen netistä. Vieläkin mieluiten hypistelisin jotain lehteä aamuisin aamukahvin kera, mutta alan jo tottua sähköiseen vastineeseen, vaikka se ei tunnukkaan samalta.
Olen huomannut, että Hesarin uutissivu on parempi kuin ylen. Tämä ehkä osittain johtuu siitä, että aloitussivuna on yle.fi, joka heti tärkeimmän uutisen jälkeen kertookin sitten loppusivun verran mitä kivaa tulee telkusta. Suomen televisiosta. Melko turhaa tietoa täällä, kun en ole testiviikon jälkeen ollut tv-kaistan asiakas.
Hesarin sivut ovat muutenkin mainiot. Pidän erityisesti kolumneista, jotka aina haastavat johonkin ajankohtaiseen aiheesen. Kolumnien ja uutistenkin kommenttiosiot taas muistuttavat että mielipiteitä maailmaan mahtuu ja meitä on monelaisia.
Haluan tietysti pysyä perillä siitä mitä Suomessa tapahtuu, mutta vaikka mielestäni suomalaisissa uutisissa on aika hyvin ulkomaan uutisia myös, olen viimeaikoina miettinyt miksi en koittaisi seurata saksalaista keskustelua ja uutisia paremmin. Surkea kielitaito on oikeastaan vain tekosyy, samoin rajallinen aika, kyllä täällä netissä tulee ihan hyvin roikuttua joka päivä vaikka olisi kuinka kiire.
Paikallinen sanomalehti Süddeutsche Zeitung on kyllä ihan jees, on kuvia ja verkkosivutkin ihan kelvot, mutta jotenkin sekavat. Itse lehteä lukiessa minun on vaikea välillä hahmottaa (parempi saksan taito voisi auttaa..) mitkä artikkelit ovat toimitettuja juttuja, mitkä uutisia. Ja verrataanpa miten uutiset ja artikkelit on jaoteltu nettisivuilla: politiikka, talous, raha, kulttuuri, urheilu, elämä, München&lähiseutu, Baijeri, media, "digital", auto, tiede, panorama (kuvat), matkailu. Vastaava lista Hesarista: Etusivu, uutiset, kulttuuri, viihde, urheilu, keskustelu, blogit, Oma elämä, autot, ruoka, Nyt, matka, oma kaupunki, kauppa, TV. Onhan noissa eroa. Hesari vaikuttaa melko hömpältä, ja saksalainen taas kovin kuivalta ja raha-orientoituneelta. Mutta Viiviä ja Wagneria ei voita mikään, aivan mahtavaa että se on ilmaiseksi netissä luettavissa.
Olen viime viikolla pohtinut paljon integraatiota. Olen ollut täällä jo yhdeksän kuukautta, mutta kielitaito on surkea, en seuraa saksan televisiota tai uutisia kuin vähän, minulla on vain pari saksalaista ystävää ja vietän vapaa-aikani lähinnä muiden ulkomaalaisten kanssa. Ja luen kotimaan uutiset. Miten eroan tässä suhteessa stereotyyppisestä maahanmuuttajasta? Minulla on kuitenkin kaikki avut osallistua ja lukea, kuinka hankalaa se mahtaa olla niille, joilla on asiat huonommin?
Pakko vielä avautua tästä sopeutumisesta. Olin edellisviikonloppuna Italiassa harrastamassa amerikkalaisten tuttavien luona. Nämä ovat kaikki läheisissä armeijan tukikohdissa töissä olevia nuoria aikuisia, osa lyhyellä toiset pidemmällä komennuksella, insinöörejä, hoitajia, lakimiesten avustajia, ja kai siellä joku ihan perus sotilaskin oli, ehkä. Aamupalapyödässä (amerikkalaista pekonia, munia, paistovalmiita muffinsseja) ihmettelin ääneen amerikkalaista maitopurkkia, että ihanko tämä on tosiaan jenkkilästä tänne rahdattu. Kyllä, tukikohdissa on K-mart, josta kaikki ostavat elintarvikkeensa. On kuulemma niin paljon halvempaa. Minä äimistelin että kyllähän se on kiva että löytää tuttuja tuotteita, mutta että tuoretuotteetkin? Eikö se nyt ole jo ekologisestikin hieman arvelluttavaa lentorahtina niitä roudata. Isännät valistivat minua eroista maidon pastoroinnissa ja mikrobeissa, johon minä että ettekös te syö ravintoloissakin täällä, kyllähän siihen tottuu. Siihen sain vastaukseksi että me ollaan tällaisia hemmoteltuja amerikkalaisia, ja älysin vihdoin sulkea suuni toteamalla lopuksi että kyllähän se on armeijassa tärkeää että ei tarvitse vastavaivoista kärsiä.
Mutta voi hyvänen jestas sentään. Ymmärrän että Afganistaniin joukoille tuodaan turvalliset muonat, ja luodaan vaikutelma tutusta ja turvallisesta, mutta että pohjois-Italiassa? Ilmeisesti tukikohta lienee aina tukikohta, oli se missä vain, se on pala amerikkaa, eikä integraatio ympärillä olevaan ole suotavaa. Tämä väki ei todellakaan vapaa-ajallaan ryntäile pisin Italiaa nähtävyyksien tai edes hyvän ruuan ja viinin perässä, vaan pysyy omassa porukassa amerikkalaisia elokuvia katsellen ja amerikkalaista frozen foodia mussuttaen.
Oli avartava reissu tutustua tähän joukkoon. He olivat kyllä hurjan ystävällisiä ja rentoja, mukavaa seuraa, vaikka oltiinkin joissain asioissa aivan eri maailmoista. Tekee hyvää pitää silmät ja korvat auki, lukea mitä muualla, tai vaikka ihan vaan suomessakin ajatellaan. Meitä on moneen junaan.
Ja toiset jää asemalle. Loppukevennykseksi vielä kemikaalihysteriaa Hesarin uutisen kommenttipalstalla (mahtiotsikko, muuten!)
Tutkijat: Ostoskuittien muovimyrkky bisfenoli-A imeytyy ihon läpi
Kommentin otsikko: Entäs ihovoiteet
nimim. Miettikää vähän kirj 07.11.2010 18:51
Ja tämä vain kassakuittien pitämisestä kädessä. Ajatelkaa sitten, mitä kaikkia aineita ihovoiteet sisältävät! Nehän oikein hierotaan ihoon. Myös pienten vauvojen ihoon. Ja lääkäritkin joskus oikein käskevät käyttämään.
Joopa. Vielä riittää tässä tutkijoilla (ja toimittajilla) työsarkaa.
3 kommenttia:
Würzburgissa (Bayern) huomasin englanninkielisen tienviitan shopping malliin.
Saksalaisista vakavista sanomalehdistä puuttuu valitettavasti sarjakuvat. Sueddeutschella sentään on Dilbertti ja Tenavat nettisivulla (hitaasti luettavissa tosin).
Lisäksi hs.fi päivittää nettiuutisiaan paljon aktiivisemmin kuin vaikka SZ.
Hbl:lla on muuten näköisversio digilehtenä, jos toinen kotimainen kiinnostaa.
Joten mielestäni Suomi-Saksa nettisanomalehtiottelussa Suomi voittaa.
Voi kiesus. Luin linkin (josta ponnahtelee kyllä myös kohtuullisesti roskaa myös) ja mitämitä: "Europe Strategic Modernization Program", öh, vuonna 1998..
Kasarmeilla on siis isot ostoskeskukset, joissa "You must be an American ID card holder to buy anything at the PX."
Kivasti myös väännetään rautalangasta :) (Burger Kingistä) "They serve Fish Burgers if you like fish. If you are a vegeterian they serve vegeterian salad."
Jep jep.
Olen pahoillani pop up - ikkunalinkistä. En huomannut sellaisia, koska käytin Firefoxia, jossa on ainakin "No script" ja "Adblock" lisäosat.
Internet Explorer, vaikka siihen tulee "ponnahdusikkunat estetty " palkki, näköjään silti avaa vielä kolme ikkunaa.
Lähetä kommentti