perjantai 4. kesäkuuta 2010
Isar julma
Täällä on satanut kohta kaksi viikkoa putkeen. Viime viikolla olin tosin työmatkalla, mutta kuulemma oli kurjaa keliä koko ajan. Pahimmillaan lämpötila on ollut aamulla +6, että se siitä kauniista toukokuusta. Ja nythän on hyvänen aika jo kesäkuu!
Sateiden jäljiltä yleensä kauniin turkoosina virtaava Isar on muuttunut mutaiseksi, pelottavana kuovuvaksi vuokseksi. Päivä päivältä veden pinta on noussut, ja vaikka kaupungin kohdalla joki kulkee syvällä kivipengerrysten uomassa, eilen illalla tulvavaraa oli jäljellä enää metri. Siis Gastaigin kohdalla, en tiedä miten muualla. Yläjuoksun nurmikentät ovat varmasti veden peitossa, täytyykin käydä ihmetelemässä.
Joen ärjyntä kuului köppöseeni, vaikka se on korttelin päässä. Siis silloin kun ei kulkenut autoja ohi, sen saattoi erottaa.
Mutta tänään pilkahti aurinko! Ja viikonlopuksi ei ole luvattu sadetta, vaan jopa vihdoin (taas) kesäsäätä. Jee!
Ja lopuksi vielä kuvapari Maximillianbrüggeltä. Isar toukokuun alussa sitten ja tänä perjantaina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mun mies soitti minulle tänään Munkkilasta! Totesi vain, että meidän on pakko selvitä sinne yhdessä retkelle. Koetetaan nyt tässä jossakin kohtaa synkronoida kalentereita, josko pääsisimme kesäkuukausien aikana kylään. Tai edes joskus.
Kyllä. Ehdottomasti. Tervetuloa.
Isar vaati uhrin. Perheenisä pelasti lapsensa virrasta mutta hukkui itse. Surullinen tapaturma puhuttaa kahvipöydässä.
Lisää aiheesta saksaksi täällä:
http://www.sueddeutsche.de/muenchen/bei-rettungsversuch-fuer-eigenes-kind-vater-ertrinkt-in-der-isar-1.954420
Lähetä kommentti