perjantai 10. joulukuuta 2010

Kyläilijöitä ja öisiä salakuvia

Jäsen S napapiiriltä oli tässä taannoin kylässä pitkän viikonlopun, mukanaan pikku-S, ikää 4kk. Vierailu sujui oikein mukavasti.

Liikuimme julkisilla, ja vaunujen kanssa liikkuessa tuli tutustuttua S-ja U-juna-asemien hisseihin. Niitä kun ei normaalisti käytä, niin olivat välillä vähän piilossa. Ostbahnhoffilla ei U-maanalaiseen mennessä sattunut hissi silmään, ja kun liukuportaatkin oli rikki päästiin kantohommiin. Muuten liikkuminen oli yllättävän helppoa.

Kävimme pyörähtämässä ruuhkaisella Tollwood-talvimarkkinoilla. Voisin postata siitä ihan erikseen, mutta täältä löytyy tietoa mitä kaikkea tapahtumaa siellä on, koko joulukuun ajan. Tänä viikonloppuna olisi näemmä suomalaista uutta sirkustaidetta tarjolla.
Sunnuntaina teimme pyöräretken yhdessä Toytownin sunnuntaipyöräilijöiden kanssa. Keli oli raikas ja luntakin vähän maassa, mutta pidimme ensimmäisen tauon jo noin 6km pyöräilyn jälkeen ja lounasta nautittiin hartaasti. Kilometrejä kertyi silti todellisesta sunnuntaipyöräilystä 32, jotka pikku-S taittoi villaan kääriytyneenä turvakaukalossaan pyöräkärryssä. Avulias pyöräilytuttavani lainasi S:lle pyörää ja kärryä, rahtasi ne mukanaan ynnä vaimonsa sekä kaksi nuorinta lastaan sekä pari tandemia. Tämän miehen autotallista löytyy siis useammallekin tulevalle vieraalle lainapyörä jos tarvitaan.

Maanantaina minun piti mennä töihin, ja S&S kiersivät joulumarkkinoita. Alunperin tarkoitus olisi ollut käydä myös museossa, mutta maanantaisin moni museo on kiinni. No, markkinoilla, kirjakaupassa ja urheilukaupoissa vierähti aika hyvin ja liityin vielä iltapäivällä seuraan. Illallista söimme jo edellisten lapsivieraiden kanssa testaamassani mainiossa olutravintolassa, Schneider-Weissen Weisses Bräuhausissa Talissa. Alkoholiton vehnäolut oli hyvin maittavaa ja makkaralautanen runsas.

 Ja mitä ihania tuliaisia Suomesta sainkaan! Päivän Hesari ja Tusari, pari Annaa ja Imagea sekä iik ääk, 7 päivää. Jos tulee liian kova ikävä Suomeen, niin pieni selailu jälkimmäistä riittää taas palauttamaan realiteetit kohdalleen. :) Voihan öiset salakuvat sentään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joko sillä Vanhasella on taas joku kierroksessa?! Meille ei ole vielä kukaan tuonut Seiskaa tuliaiseksi, mutta se ei haittaa, kun täällä Virossa on Kroonika-lehti, joka on jos mahdollista vieläkin mahdottomampi kuin Seiska.

Mutta nyt kun tuo Image tuossa näkyi, niin tuli mieleen, että täytyy sitä hamstrata seuraavalla Suomen-reissulla.

- S