Pimeät kevätillat

Voi ei - nyt siellä on jo pimeää. Kyllä on kummallista kun kevätilta ei olekaan valoisa vaan aurinko kun laskee puoli yhdeksän aikaan, tulee liki samaan aikaan pimeä. Näin se käy täällä etelän maissa.

Työpäivä on taas venähtänyt jo kellon ympäri, ja joudun taas polkemaan pimeässä kotiin. Ei siinä mitään, mutta kun ei edelleenkään ole sitä lamppua pyörässä tai mukana. Voivoi! Siitä saa sakkoa jos vihreät miehet pysäyttävät. Huonommin käy jos joku kaahaa päälle, mutta onneksi on koko matka pyörätietä.

Tänään töissä oli kiintoisaa. Aamulla ensin reilun tunnin mittainen ryhmäpalaveri, jossa lähinnä kaikki pelkääväät, koska pomo kohdistaa huomionsa, toisinaan pidätellyn raivonsa, sinuun ja tekemättömiin töihisi. Iltapäivällä sitten oli yli kolmen tunnin sessio pomojen kanssa, josta täytyy sanoa että selvisin voittajana vaikka joitain erätappoita jouduinkin ottamaan. Suorapuheiseen tapaani kerroin myös mielipiteeni suoraan, ja täkäläiset tuntuvat, ainakin vielä toistaiseksi, pitävän sitä virkistävänä poikkeuksena kiertelyyn. Sain myös harvinaisia kehuja! Rasti seinään! Ilta kului erään hakemuksen tarkastamiseen. Enkä käynyt fb:ssä kuin kahdesti, lähinnä siitä syystä että aivoa on hyvä välillä tuulettaa, ja kavereista on kiva edes virtuaalisesti kuulla. Hyvä päivä siis!

Paitsi että nyt on ilta, pimeää, ja kaupat kiinni (menevät kahdeksalta) ja illalliseksi taitaa tulla nuudelia. Yammy, yammy, yammy laulaisi kummipoika :)

Kevät on täällä nyt parhaimmillaan, tuomet ja sireenit aloittavat kukinnan, lehtipuut vihertävät vienosti ja tuoksuu kevätkesälle. Tää on niin ihana paikka! Tai ehkä ei työhuone, mut siis tuolla ulkona, jonne käy tieni nyt, hei!

Bongaus

Lintukirjani on jäänyt avaamattoman muuttolaatikon kätköihin. (Köppösen sisustuksesta uupuu vielä kirjahylly tai vastaava.)

Mitä ovat seuraavat otukset? Tunnistin ne linnuiksi, ja kahdesta tirpasta on melko varmaa tietoa. Laita kommenttiraidalle veikkausrivi tai vahva tieto.

Kuvilla ei ihan voiteta vuoden luontokuva-palkintoa. Kännykkäkamera on kiva mutta tärähtää helposti. (Selityksen makua.)

Lintu 1

Lintu 2 ja 3
Lintu 4

Lintu 5


Lintu 6, bongattu Isarin rannalta maaliskuussa









Lintu 7








Nopein oikea suora voittaa! Jotain!

Matkalla halki Euroopan kevään

Jopa on ollut pitkä tauko kirjoittamisessa. Olin lomalla Suomessa ja juutuin tuhkaan. Loma oli oikein mukava, mutta töitäkin pitää tehdä, joten tulin maitse ja meritse. Tässä matkakertomus, ehkä lentopelkoiset, vihertävät tai reilaajat löytävät tästä reitin Munkkilaan.

Maitse matkustaessa tulee oikein perstuntumalla selväksi kuinka kaukas sitä onkaan muuttanut. Lisäksi, Suomi on saari; sieltä jos jonnekin haluaa, täytyy lentää tai seilata, maareitti idän kautta kun ei ole vaihtoehto. Tuhka pakotti minut ja monet muut vanhanaikaiseen hitaaseen etenemiseen ja tutustumaan välissä oleviin kilometreihin.

Kun lentokielto paluulennon päivälle varmistui, ryhdyin varaamaan menopelejä. Otin Siljalta B-luokan naispaikan, koska C-luokka kuulosti liian luokattomalta ja saatoin näin kolmella lisäeurolla ostaa itselleni minimaalista luksusta. Siitä eteenpäin matka jatkuisi SJ:n eli Ruotsin rautateiden aikatauluhausta löytyneellä bussilla, sillä junat olivat kaikki täynnä. Kööpenhaminaan päästäisiin illalla. Seuraava juna lähtisi kahden aikaan yöllä, mutta siinä joutuisi vaihtamaan monta kertaa, joten varasin aamuseitsemän jälkeen lähtevän junan, joka olisi perillä illalla. Kaksi vuorokautta matkustusta, josta yöt laivassa ja Köpiksessä hotellissa, lisäksi olisi vähän ylimääräistä aikaa käyskennellä kaupungilla. Ei paha!

Viimeiset varaukset hoidin laivasta mokkulan kautta, oli tullut vähän ohjelmaa siinä päivällä ja vasta aamulla olin palautunut yöjunaltakin. Kaverit olivat kovasti avustaneet lähettämällä hyviä linkkejä etenemiseen. Kiitos! Houkuttelevin oli ruotsalaisen sanomalehden juttu tukholmaan päätyneistä ylimääräisistä vuokra-autoista, joita nyt saisi halvalla. Jos olisi ollut muitakin kuin minä porukassa mukana, olisin ehdottomasti ottanut kumijalat alle ja painunut paanalle, mutta yksin se ei ihan kuitenkaan houkutellut.

Tukholmaan aamun kähmässä tultaessa hyttikämppikseni kysyi ystävällisesti haluanko tulla hänen mukanaan metrolle. Mikäs siinä –edellisestä Tukholman reissusta oli tuntuvasti aikaa, ja muistin vain etäisesti mistä tunnelbaanaan pääsee. Centralstationilla oli valtavasti ihmisiä matkalaukkuineen, ja onnittelin itseäni järkevästä kantolaitevalinnasta. Laitoin pikkurinkan lokeroon, ja lähdin kaupungille, koska bussi lähti vasta yhdentoista jälkeen.

Kiertelin vanhaa kaupunkia ja seurailin kuinka korttelit heräilivät kirpeään kevätaamuun. Victorian vihkikirkko oli remontissa, joten jäi sekin kirkkopinna käymättä. Lopulta parkkasin itseni nettikahvilaan.

Tukholman Centralstationin seinäreliefi. Oo, lapin hankia.








Kuva-arvoitus. Minkä kyltin en ihan onnistunut kuvaamaan?

Bussimatkalla oli mukana ryhmä espanjalaisia (niitä liikkuvat yleensä ryhmissä) ilmeisesti työmatkailijoita matkalla Helsingistä tai jostain Espanjaan, ja he levittivät iloista luokkaretkitunnelmaa varsinkin loppumatkasta. Käytävällä vaelteli väkeä ja höpöttelivät toisillensa ja minä mietin että mistä ihmeestä niillä riittää juttua. Minä lähinnä katselin maisemia, kuuntelin musiikkia, tein pari tuntia töitäkin, ja hädin tuskin ehdin lukea kioskilta nappaamani ELLEn. Demi Moore on tehnyt comebäckin. En ollut huomannut että hän oli ollut poissakaan.

Ruotsi on kyllä kaunis maa. Keli oli mitä parhain pilvikuvaukseen sillä yhtäkään lentokoneen vanaa ei näkynyt täydellistä sineä pilaamassa. Bussi ei kulkenut varsinaista huippunopeutta, meidät ohitti mm. purjevenettä trailerissa raahaava pikkuauto. Lisäksi pysähdyimme kolmesti; ensin tunnin ruokapaussi neljän tunnin kohdalla, seuraavaksi puolen tunnin kaffepaussi ja vielä malmössä vaihdettiin kuskia ja tankattiin. Saavuimme köpikseen liki tunnin myöhässä.

Hotelli oli kelpo murju, yhteisvessoilla ja suihkuilla, mutta rauhallinen. Kävin ihmettelemässä pitkää jonoa lippuluukulla, ja syömässä yhden pölsen. Hotellissa törmäsin pariin nettiavuttomaan suomalaiseen, jotka olivat juuttuneet kaupunkiin. Yritin auttaa selvittelemällä nopeampia reittejä Suomeen, mutta lippujen vaihtaminen olisi vaatinut jonotuksen asemalla, ja tädit taisivat sittenkin olla tyytyväisiä parin päivän ylimääräiseen kaupunkilomaan.

Saksalaisiin juniin saa ostettua junalipun, vaikka paikkalippua ei saakaan. Minulla oli lippu Köpis-München välille, vaihto Hampurissa ja paikkalippu vain Hampurista lähtien. Köpiksestä lähtiessä hyppäsin tyhjään junan takaosaan, ja matkustin mukavasti ykkösluokassa reilun tunnin.

Olisi pitänyt tunkea heti junan etuosaan, sillä ilmeisesti takaosa ei mennyt Hampuriin, vaan jonnekin muualle. Junan osat olivat myös suljettu, joten kesken ei voinut siirtyä. Konnari tarjosi vaihtoehdoksi vaihtoa paikallisjuniin, mutta yksi avulias hollantilaisherra tarkisti iPodistaan aikataulut (tanskalainen konnari ei toki voi tietää saksan junien aikatauluja samalla reitillä), ja totesi tämän vaihtoehdon saapuvan pari tuntia myöhemmin Hampuriin. Koska halusimme kaikki ehtiä jatko-yhteyksiimme, me kaikki takaosan matkustajat teimme ratkaisevalla asemalla joukkorynnäkön junan etuosaan. Loppumatkan matkustimme kuin sillit suolassa, mutta team spirit oli korkealla onnistuneen konnaripujottelun jälkeen. Lautalla pääsimme jaloittelemaan ja matka sujui mukavasti brittien ja hollantilaisherran kanssa jutellessa.
















Hampurista eteenpäin matka olikin jo luksusta. Saksan keskiosien kauniit kevätmaisemat tekivät vaikutuksen. Kasselista viereiselle paikalle tuli saksalainen mies, joka aloitti keskustelun suomeksi, sillä Hesari paljasti minut suomalaiseksi. Mikä yhteensattuma! Jo toinen lapsuuskesinä suomen oppinut saksalainen junavieruskaveri (ks. Ooppera-postaus). Tämän lisäksi Herr J:n rakas on suomalainen, ja hän puhui oikein hyvin suomea. Minä harjoittelin saksaa, hän suomea, ja työasioista (sattumia siinäkin) puhuessa vaihdoimme englantiin. Sain uuden ystävän!

Matkustin kolmen vuorokauden aikana Lapin hangilta Hampurin hiirenkorviin ja Kasselin kirsikkapuiden kukintaan. Erikoinen tilanne yhdisti matkustajia. Ihmiset tutustuivat toisiinsa ja olivat avuliaita, ja keskusteltiin nykymenomme haavoittuvuudesta. Todellinen partioviikko.

Surfen verboten!

Nyt se kevät alkoi sitten todella: surffarit ovat palanneet katukuvaan. :)
Eisbach on ollut surkea liru aiempina viikonloppuina, tosin viikko sitten siellä oli pientä liikettä kun sitä putsattiin. Nyt vesi pauhaa, miehet ja naiset kuivapuvuissaan hyppäävät laudalle ja turisteilla on kuvattavaa.

Meri onkin ainoa asia mikä tästä kaupungista oikeastaan puuttuu. Mutta surffata sentään voi.

Uran huipulla

Tänään on saavutettu se piste, josta en voi enää tässä maassa ylemmäksi edetä.

En käynyt Saksan korkeimmalla huipulla, koska sinne ei talvisin muitakaan hulluja päästetä liukumaan jyrkänteeltä alas, mutta viereisellä näköalatasanteella kylläkin, joka on muutaman metrin alempana. Päivän lukema lienee 2952 tai 2962 miinus ne pari metriä. Ja luultavasti tämä ennätys jää voimaan, sillä viimeinen kiipeäminen pienelle äkkijyrkälle töppäreelle ei kuulu laakso-ihmisen mielipuuhiin edes vaikka luultavasti palaan paikalle myös kesäkelillä.

Urani huipulla oli hyytävää. Pakkaslukemilla mentiin -5, aurinko tosin paistoi mutta ei tuulen takia siellä ylhäällä lämmittänyt. Näkyvyys oli kohtalaisen hyvä.

Matka Saksan huipulle Zugspitzelle alkoi aamuseitsemältä Munkkilan Hbf:lta. Der Garmischer Ski-express oli tullut jo edellisellä kerralla tutuksi. Nyt jatkoimme Garmischista matkaamme pienellä hammasratasjunalla, Zugspitzbahnilla, ylös vuorenrinnettä, vuoren sisään ja viimein hohtaville hangille. Oli mahtavaa! Jos muuten katsoit tuon edellisen videolinkin, pääset käsitykseen miten helppoa saksan kieli näillä nurkilla on. Ihan tosi helppoa! Ärrän saa lausua suomalaisittain!

Epäselväksi jäi, laskettelimmeko Baijerin vai Tirolin puolella, kumpikin näyttää omineen jäätiköllä olevan, tai oikeammin, ylätasangolla olevan pienehkön laskettelukeskuksen. Maiden raja kulkee huipulla, mutta mihin suuntaan, sitä ei oltu merkitty. Mitäs suotta. Jäätikkö on nykyään kutistunut olemattomiin. Tänä vuonna lunta oli myös todella vähän, vain 2,9m, kun viime vuonna tähän aikaan kuulemma yli 5m.

Rinteet olivat mainiossa kunnossa, ja yritin opetella loivemmissa rinteissä karvausta. Kuvat paljastivat tosin että aika kasarikuningattarena sitä vielä tullaan, jalat yhdessä. Voisiko Mikko Alatalo päivittää taikanappula-oppinsa tälle vuosituhannelle ja tehdä kivan videon?

Pikainen lounassämpylä nautittiin alppivariksia vai mitäliekorppeja väistellen. Mokomat linnut! Rinteissä räpeltäjiä ei ollut onneksi kovin paljoa, eikä kaljakuppiloita ollut liiemmin.

Iltapäivän lopuksi palautimme vuokravälineet ja kiipesimme Seilbahnilla (köysiradalla) ylös vuoren huipulle. Alas tulimme myös tyyliin sardiinit purkissa. Lähes kuten tässä videossa, mutta Saksan puolelle, Eibseelle, ja siitä eteenpäin taas junalla.

Frau Mausin naama paloi, tai ainakin ahavoitui. Minä läträsin enemmän rasvaa, mutta kyllä kihelmöi. Ja päivän parin päästä huomataan, että löytyiko uusia lihaksia jälleen. Kyllä oli kiva reissu!

Pääsiäistä ja aprillia!

Gasthaus Frau Dr. L vastaanottaa tänään vakiovieraansa uudistetuissa toimitiloissa. Vielä aamulla majoitustilanne oli heikohko, mutta lounastauolla patjaliikkeestä löytyi sopiva pehmike parketin ja vieraan väliin. Pääsiäistä tulee viettämään Frau Maus pohjoisista valtioista, ja se on oikein mukavaa se!

Munkkila on valmistautunut pääsiäiseen jo ainakin kuukauden ajan. Pajunkissaoksia (2,95 pari risua), narsisseja, hyasintteja (irto- ja muita versioita), tulppaaneja, suklaapupuja ja -munia sekä kaikenlaista koristekrääsää myydään joka liikkeessä. Pääsiäisruuista en ole päässyt vielä selvyyteen, tai muistakaan "oikeista" perinteistä. Lapset ilmeisesti jahtaavat pääsiäispupua sunnuntaina, ja musiikin ystävät valitsevat minä päivänä tai missä kirkossa haluavat Matteuspassionsa kuunnella. Munkkilan pääsiäismenot on koottu tälle sivulle.

Frau Mausin kanssa aiomme pyrkiä luostariin tai ainakin urheilla. Keli on muuttunut keväisestä +20C :stä keväiseen räntäsateeseen, mutta voidaan jättää se urheilu sitten vähemmälle jos on liian kurjaa ja keskittyä luostarin tuotteisiin.

Tänään pohdittiin töissä kahvikupin äärellä tosissaan uutista että Saksa aikoo alkaa perimään lähetetyistä sähköposteista sentin per meili. Joku oli käynyt jollain virallisen näköisellä verkkosivulla, että näin on. Minä en ainakaan muistanut mikä päivä tänään on.. toisaalta, uutinen oli kuulemma tullut jo eilen. Tai sitten sain annoksen Isarin turkoosia..

Frohe Ostern!